maanantai 29. syyskuuta 2008

Avoin kirje Suomen PEN-klubin jäsenille

Syvästikunnioitetut Suomen PEN-klubin jäsenet!

Ainakin kaksi Suomen PEN-klubin jäsentä, Iivi Anna Masso (joka tietääkseni on jäsen, joskaan ei täysin varmasti) ja lisäksi Sofi Oksanen, ovat lähestyneet yliopistoani ja kansainvälistä mediaa vaatimuksilla rajoittaa sanomiseni vapautta työpaikallani Helsingin yliopistossa. Masso ja Sofi ovat allekirjoittaneet "avoimen kirjeen", jonka mukaan antaisin "väärää" tietoa historiasta ja näin ollen luennointini yliopistolla pitäisi estää. Tosin tarkempaa näyttöä siitä, missä ja milloin tämä "väärä" tulkinta olisi esitetty, en ole saanut. Kuitenkin he väittävät, että jo mahdollinen "väärä" tulkintani historiasta olisi perusteena sille, että en saisi luennoida yliopistolla ollenkaan.

Peruskirjanne mukaan PEN-klubin jäsenet "sitoutuvat vastustamaan kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista omassa maassaan ja yhteiskunnassaan". 

Tiedustelen kohteliaimmin teiltä, onko siinä teistä mitään omituista, että sananvaputta vaalivan PEN-klubin jäsenet (tai ainakin yksi jäsen) lähtevät oikein urakalla tukkimaan erään suomalaisen kirjailijan suuta? Miten tämä sopii PEN-klubin vaalimiin sananvapauden ihanteisiin? Eikö PEN-klubin ja sen jäsenten ennemminkin pitäisi lähteä tukemaan kirjoitus- ja opetustyötäni ja vaalimaan myös minun sananvapauttani? 

Tämä on erityisen omitusta siksi, että juuri äsken samainen Sofi nosti PEN-klubin avustuksella metelin jäätyään erään pietarilaisen runoillan ulkopuolelle. Kysymys oli kuulemma venäläisestä sensuurista, kun Sofin ei annettu avata suutaan Pietarissa runoilijana. Suomen PEN-klubi otti yhteyttä oikein ministeriin, joka korjasi asian. 

Nyt samainen Sofi on kuitenkin ilmoittanut avoimen kirjeen kautta Helsingin yliopistolle ja maailmalle, että minun suuni pitäisi sulkea kyseisen yliopiston tiloissa.

Miten tämä sopii ajamiinne ihanteisiin?

Pyydän PEN-klubia hyvin pikaisesti ottamaan kantaa asiaan ja kertomaan, ajaako klubinne myös virallisesti ainakin yhden tai miksei kahdenkin jäsenenne minulle yliopistossani ajamaa puhe- ja esiintymiskieltoa. Onko PEN-klubi sen kannalla, että historiasta ja nykyajasta on vain yksi tulkinta?

Kunnioittavasti,

Johan Bäckman
Dosentti
Helsingin yliopisto




5 kommenttia:

minta71 kirjoitti...

Toistan kysymykseni vielä kerran:


Miksi Bäckman ei kommentoi tätä? Jäikö argumentit kesken?


Puhut Viron Apartheid-politiikasta, ja suoraan sanoen en jaksa ymmärtää, mitä tarkoitat. Ensinnäkin - kuten mainitsin yllä, suurin osa kansainvälisen oikeuden asiantuntijoista ovat yhtä mieltä siitä, että Viro ja muut Baltian maat nimenomaan miehitettiin 1940. Sama koskee länsimaalaisia historian tutkijoita, joitain harvoja poikkeuksia (esm. Turtola, Ilmjärv) lukuun ottamatta. Eli hieman kärjistäen voisi sanoa, että Viron, Latvian ja Liettuan tulkinnat vuoden 1940 tapahtumista ja neuvostoajasta vastaavat yleistä käsitystä tapahtumien kulusta lännessä ja että teoria "vapaaehtoisesta" liittymisestä/alistumisesta" nauttii laajaa suosiota miltei vaan ja ainoastaan Venäjällä, Valkovenäjällä ja joidenkin harvojen Venäjän kanssa sympatisoivien länsimaalaisten tutkijoiden/journalistien keskuudessa. Tässä esm. Turtola voisi väittää, että lännen mielipiteet perustuvat pakolaisvirolaisten keskuudessa vallitsevaan "myyttiin" miehityksestä, mutta tämä väite tuskin enää tänä päivänä pidä paikkaansa -
olettaisin, että esimerkiksi Euroopan Ihmisoikeusistuin on kuullut muitakin kuin emigranttivirolaisia.

Näin siis herää kysymys miksi ihmeessä Viron hallituksen olisi tulkittava historialliset tapahtumat maassa YLEISESTÄ käsityksestä poikkeavalla tavalla vain sen takia että rouva Hietanen, herrat Bäckman, Ilmjärv ja Turtola sekä Venäjän hallitus ovat ko. tulkinnan kanssa eri mieltä??

21. syyskuuta 2008 13:27
minta71 kirjoitti...
Jatkan ym. pohdintaa.

Bäckman ja Hietanen syyttävät Viroa (ja Latviaa) Apartheidpolitiikasta. Ensinnäkin, he eivät tunnu ymmärtävän, mitä Apartheidilla todella tarkoitetaan, koska jos ymmärtäisivät, he tuskin rinnastaisivat Viroa ja Latviaa Etelä-Afrikkaan. Toisaalta, Bäckman ja Hietanen eivät näytä huomanneen, että Viron ja Latvian kansalaisuuslait (toisin kuin Etelä-Afrikan Apartheidpolitiikka konsanaan) ovat saaneet sekä ETYJ:in että Euroopan Neuvoston hyväksynnän, vaikka Viron ja Latvian vähemmistöpolitiikkaa onkin välillä arvosteltu muutoin.
On siis olemassa kaksi vaihtoehtoa:
a) ETYJ ja EN eivät ymmärrä kansainväliestä oikeudesta tarpeeksi,jotta pystyisivät antamaan oikeudenmukaisia lausuntoja yksittäisten maiden ihmisoikeustilanteesta b) Bäckman ja Hietanen eivät ymmärrä kansainvälisestä oikeudesta tarpeeksi, jotta pystyisivät antamaan oikeudenmukaisia lausuntoja yksittäisten maiden ihmisoikeustilanteesta. Kukin tehköön tässä omat johtopäätöksensä.

Venäläisten väitteet ETYJ:in, Euroopan Neuvoston ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen puoluellisuudesta kuulustavat lähinnä huvittavilta- mikäli tuomioistuin ratkaisee venäläisvähemmistöjen hyväksi, sitä ylistetään Viron ja Latvian venäjänkielisessä lehdistössä, mutta kun se ratkaisee Viron tai Latvian hyväksi, se on yhtäkkiä melkein "fasistien kätyri". ETYJ:ihin viitataan aina ahkerasti, mikäli järjestön antama lausunto patistaa Viroa ja Latviaa parantamaan vähemmistöjen oikeuksia, mutta auta armias, mikäli venäjänkielisen lehdistön tietoon tulee ETYJ:in lausunto, jossa esm. ilmaistaan tyytyväisyyttä ihmisoikeustilanteen kehityksestä Virossa....

Bäckmanilla ja Hietasella on toki oikeus olla vallitsevan asiantuntijakäsityksen kanssa eri mieltä ja esittää omia mielipiteitään, mutta surullista on, että he näihin vahvasti yleisestä linjasta poikkeaviin äärimielipiteisiin vedoten heristelevät Baltian maille sormea ja jatkavat näiden parjaamista.

Unknown kirjoitti...

Vastaan mielelläni, mutta kirjoituksenne on hyvin rönsyilevä kokonaisuus, jossa on myös pelkkiä ilmoitusluonteisia väitteitä. Voisitteko muotoilla kysymyksenne uudelleen esim. noin viideksi kysymykseksi, joissa samat asiat ovat, niin vastaan niihin mielelläni blogissani.

minta71 kirjoitti...

Muotoilen kysymykset yksinkertaisesti:

1) millä perusteilla katsot pystyväsi paremmin arvioimaan ihmisoikeustilannetta Baltiassa kuin ETYK ja EN?

2) mikäli ETYK ja EN ovat väärin perustein katsoneet Viron ja Latvian kansalaisuuslait olevan linjassa kansainvälisen oikeuden asettamien ehtojen kanssa, niin he lienevät myös väärässä venäläisvähemmistöjen etuja puolustavissa lausunnoissaan, eikö vain? Tai sinäkö päätät milloin he ovat oikeassa ja milloin eivät?

3) Miksi ihmeessä Viron pitäisi tulkita v. 1940 tapahtumat täysin yleisestä (kansainvälisen oikeuden ja historiantutkijoiden enemmistön) poikkeavalla tavalla vain sen takia että Bäckman, Hietanen ja Venäjän hallitus, toisin sanoen häviävän pieni vähemmistö, on asiasta eri mieltä?

minta71 kirjoitti...

Kysymys4)
Bäckman väittää Venäjän olevan maailman demokraattisin maa. Valtiotieteilijänä voin ilmoittaa hänelle suoraan, että mikäli sovellamme mm. Helsingin yliopistossa ja muualla tieteellisessä maailmassa yleisesti käytetyt demokratiakriteerit, niin väite ei valitettavasti pidä paikkaansa. Tähän Bäckman saattaa väittää, että demokratiakriteerit eivät sovellu Venäjään. Ok, no, mutta miksi ne sitten soveltuisivat Viroon?

minta71 kirjoitti...

korjaus edelliseen

yleisestä (kansainvälisen oikeuden ja historiantutkijoiden enemmistön) KÄSITYKSESTÄ poikkeavalla tavalla