maanantai 10. marraskuuta 2008

Iivi Masson valituskampanja

Kokoomuksen vaalit hävinnyt kunnallisvaaliehdokas Iivi Anna Masso yrittää edelleen kieltää suomalaisia käsittelemästä Viron historiaa ja yhteiskuntaa kriittisesti. Masson mukaan Viron historiasta ei ole olemassa kuin yksi totuus, josta poikkeavia mielipiteitä ei sallita. Masso vaatii, että Helsingin yliopistossakaan ei saisi opettaa esimerkiksi erilaisia tulkintoja Viron historiasta. Viron yhteiskunnasta vastaavasti on Masson mukaan olemassa vain yksi totuus siitä, että kysymyksessä on mallikelpoinen oikeusvaltio. Masso masinoi hämmästyttävän "sensuurikirjelmän" Helsingin yliopiston johdolle. Kirjelmän mukaan Viron historiasta ja yhteiskunnasta ei saa opettaa dosentti, joka käsittelee näitä asioita kriittisesti. Helsingin yliopisto on odotetusti korostanut tutkimuksen ja opetuksen vapautta. Jos niihin puututtaisiin, kysymyksessä olisi ennakkosensuuri. Sen kannalla kuitenkin ovat Masson lisäksi myös toimittaja Imbi Paju ja "suurlähettiläs" Merle Pajula. Heillä on äärimmäisen vähäinen toleranssi kaikkea sitä kohtaan, jonka poikkeaa Viron yhteiskunnan ja historian "virallisesta" tulkinnasta. Eräänlaisena johtotähtenä tässä koplassa taitaa olla "kirjailija" Sofi Oksanen, joka on tehnytViro-aiheisesta miehityspornosta suoranaisen brändin. Viron kriisiytyminen näkyy hyvin siinä tavassa, jolla se suhtautuu vapaaseen keskusteluun maan historiasta ja yhteiskunnasta. Merle Pajulan ja muiden ajaman ennakkosensuurin mukaan kriittiset tulkinnat ovat "valheita", jotka pitää kieltää. Viro on tullut historiansa loppun. 

7 kommenttia:

Jimi_Jimi kirjoitti...

Näetko itsesi Suomen Michael Moorena? Olemme nakokulma.netissä keskustelleet sinusta jo usean sadan viestin verran, ja tarkasteltanemme asiaa vielä tältä kannalta

Johan Bäckman kirjoitti...

Michael Moore ei ole mikään toisinajattelija eikä edes intellektuelli vaan "kritiikistä" brändin tehnyt upporikas bisnesmies, joka rahoittaa Irakin sotaa maksamalla jättitukun veroja Yhdysvaltain valtiolle.

lahtari kirjoitti...

"Masso vaatii, että Helsingin yliopistossakaan ei saisi opettaa esimerkiksi erilaisia tulkintoja Viron historiasta."

Mielenkiintoista. Toisaalla (http://pronssisoturi.blogspot.com/2008/09/viroa-ei-miehitetty.html)
dosentti Bäckman kirjoittaa:

"Myös Leena Hietanen on kirjoittanut "miehitysmyytistä" ja siitä, että puhuminen Neuvostoliiton "miehityksestä" on kiihotusta kansanryhmää vastaan, pogromi eli sortotoimenpide, jonka tarkoitus on alistaa Viron nykyinen venäläinen väestö, erityisesti lapset."

Kiihotus kansanryhmää vastaan on Suomessa rikos. Dosentti Bäckman tuntuu siis pitävän omista ja kaveriensa tulkinnoista poikkeavia näkemyksiä suorastaan kriminalisoituina.

Jimi_Jimi kirjoitti...

Kiitoksia vastauksesta arvon tohtori. Pyytäisin vielä tarkennusta siihen että minne 'Pronssisoturi' hittikirjan suuret tulot menevät.

Jimi_Jimi kirjoitti...

Tehän itse toimitte hallitusohjelman mukaisesti edesauttaen avoimuutta ulkopolitiikkaan, ja poistumista historiasta jossa vain Kekkonen tai tämän seuraaja puhui ulkomaista. Eikö tämä vastaa sitä että Michael Moore maksaa veroja?

Johan Bäckman kirjoitti...

Pronssisoturi-kirja on kyllä tunnettu mutta valitettavasti ei minkäänlainen hittikirja. Kirja ei ole tuottanut mitään eikä varmaan tuotakaan, valitettavasti. Asiantuntijat kyllä tietävät, että tietokirjan myynti Suomessa ei kannata. Tosin siitä voi tulla muunlaista hyötyä, kuten kansalaisten valistaminen.

Johan Bäckman kirjoitti...

Pronssisoturi-kirjan mahdolliset tulot, jos kirjasta tulee "hitti", sijoitetaan välittömästi lyhentämättömänä antifasistiseen toimintaan.