Eesti Ekspress tyrmää

Virolainen Eesti Ekspress-sanomalehti on lähtenyt ensimmäisenä tyrmäämään dosentti Johan Bäckmanin "Pronssisoturi"-kirjaa. Ohessa tänään ilmestynyt arvostelu kokonaisuudessaan suomenkielisenä. Alkuperäinen arvio löytyy osoitteesta http://www.ekspress.ee/2008/11/13/areen/5324-infosoja-punane-demagoogiasupp

 

"INFORMAATIOSODAN PUNAINEN DEMAGOGIASOPPA"

 

Viron-vastaisen propagandan salonkikelpoisemmaksi muuttamiseen tarvitaan enemmän aikaa, voimavaroja ja lahjakkaampaa miehistöä, pohtii Argo Ideon Johan Bäckmanin kirjan luettuaan.

 

Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirjan lukemisen jälkeen minulla on hyvä mieli lähinnä yhdestä asiasta. Nimittäin kyseessä on hyvin sekavasti kirjoitettu ja varsin suurin vaikeuksin pureskeltava kirja. 380 sivua kehnosti seurattavaa juttua takaa sen, että edes venäjänkielisenä ja Venäjällä sillä olisi vain vähän mahdollisuuksia muuttua bestselleriksi. Jos Bäckman osaisi kertoa mukaansa tempaavasti, kuten J. K. Rowling, Mika Waltari tai vaikkapa Indrek Hargla, olisi asia toisin. Silloin Pronssisoturi voisi olla Virolle jopa vaarallinen. Jos Bäckman hallitsisi demagogiakeinot yhtä hyvin kuin Viron tunnetuimmat mestarit, voisimme olla kirjan vaikutuksista huolissamme.

 

Onneksi kuitenkin suomalainen kynämies ei ole kirjan perusteella päätellen läheskään niin monipuolisella aseistuksella varustettu kuin vaikkapa Edgar Savisaar. Teoksessa esiintyvä sanataituruus yltää ehkäpä jonnekin samalle tasolle kuin Heimar Lenkillä parhaina päivinään. Tässä yhteydessä pieni helpotuksen huokaus: mikäli Kapon arviota uskoa, että kyseessä on suoranainen Venäjän propagandisti, alkaa olla sääli venäläistä veronmaksajaa, jonka öljydollareita tähän säälittävän tasoiseen propagandaan käytetään.

 

Rakenteeltaan Pronssisoturi on oikea sekamelska. Siinä ei ole edes yhtäjaksoista narratiivia, mikäli sellaisena ei pidetä yksinkertaisesti ärtyisää Viron-vastaisuutta. Kertominen tekee ajassa ja tilassa hyppyjä oikealle ja vasemmalle, edestakaisin kuin koiria pakeneva jänis. Yhtenä hetkenä olemme Virossa ja natsilaisessa keskitysleirissä, seuraavana tämän päivän Tallinnan laitakaupungilla, sitten jo sodanaikaisessa Suomessa, jossa kiusaataan urhoollisia neovostovakoojia. Nimiä ja paikkoja Bäckman ravistelee sellaiseen tahtiin, että lukija väsyy jo puolituntisen sivunkääntelyn jälkeen. Siinä eivät auta edes suhteellisen lyhyet kappaleet ja sanomalehden väliotsikoiden tapaiset otsikot (oikeastaan kyseessä onkin vain hirveän pitkä lehtijuttu, joka haluaa kertoa kaikesta samalla kertaa). Suunnilleen samanlaisen tuloksen voisi saada sellaisen tietokoneohjelman avullakin, johon syötetään tarvittavat nimet, tapahtumapaikat ja epiteedid – ja sitten käytettäisiin "Randomize"-toimintoa.

 

On myös joukko Viron julkisuuden tuntemia henkilöitä, jotka kuitenkin näyttävät enemmänkin kylteiltä keksittyjen sankarien selässä. Esimerkiksi Lennart Meristä kirja tekee juutalaisten vihaajan ja väittää, että tällä oli Siperiaan kyyditettynä parempi elämä kuin lapsena Länsi-Euroopassa. Risto Teinonen on aivan kuin jokin marttyyri ja sorrettu, koska Bäckmanin mukaan "Virossa saa vain virolainen olla natsi". Tässä tyylissä tuo kirja operoi niin tapahtumilla kuin henkilköilläkin.

 

Järjetöntä olisi alkaa etsiä siitä jotain konkreettista historiallista valhetta tai totuutta – todellisuudessa tapahtuneista asioista ja todellakin eläneistä ihmisistä Pronssisoturi keittää sattumanvaraisten päätelmien, rinnastusten ja liimattujen kylttien kanssa omaperäisen sopan, jota kokki yrittää muuttaa runsaalla elintarvikevärillä ja kalliilla posliinilla ruokahalua herättävämmäksi. Valmista ruokaa maistellessa makuaisti kuitenkin sanoo, että lautasella höyryää jonkinlainen vuosikymmeniä säilykerasiassa seissyt ja homehtunut tomaattisose.

 

Suuri osa Pronssisoturista olisikin voinut vapaasti ilmestyä esimerkiksi vuoden 1975 Neuvostoliitossa, ja jos kannessa olisi ollut joku tuonaikainen neuvostokirjoittaja, olisi sitä ollut varsin mahdotonta erottaa muista samantapaisista vakooja- ja natsitarinoista. Nykypäivän ja myöhäishistorian Viron tilalle olisi tietenkin pitänyt sijoittaa "joitakin emigranttipiirejä", "lännen edessä matelijoita" ja "ilman tulevaisuutta olevan yhteiskunnan viidakot".

 

Bäckmanin kirja on sivuillaan avautuvasta absurditeatterista huolimatta kerännyt varsin paljon huomiota. Kotisivulleen Bäckman on ripustanut joukon arvosteluja ja juttuleikkeitä. Mitäpä tehdä – Viro on niin pieni maa, että jos jossain ulkomailla tai ulkomaalaisen taholta meistä jotain sanotaan, se ylittää automaattisesti uutiskynnyksen.

 

Moskovassa asiaa koskevissa kabineteissa tulee kuitenkin ponnistella enemmän. Leena Hietasen ja Johan Bäckmanin luomistyön saavutukset eivät ole kovin tehokkaita. Siihen, että Viron-vastaisen propagandan perustotuuksia kanavoitaisiin lännen kautta ja sillä tavalla muutettaisiin niitä syötävämmiksi tai salonkikelpoisemmiksi, tarvitaan edemmän aikaa, voimavaroja ja lahjakkaampaa miehistöä. Eteenpäin, toverit, sillä informaatiosodassa ovat edessä seuraavat ratkaisevat taistelut!

 

Johan Bäckman
Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö.
Tarbeinfo, 2008.
381 s.

 

Kuvateksti:

Suomalainen kynämies Johan Bäckman ja Neuvostoliiton sankari Arnold Meri tämän vuoden tammikuussa: Seinältä katsoo Lydia Koidula. Muuten, tunnettu suomalainen vasemmistopoliitikko, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja on kirjoittanut Bäckmanin kirjasta yksinkertaisesti, että „Pamfletti Pronssisoturi on tahallinen provokaatio“. (Leena Hietanen / Wikipedia)

 

Alkuperäinen arvio löytyy osoitteesta http://www.ekspress.ee/2008/11/13/areen/5324-infosoja-punane-demagoogiasupp

Vertailukohtana suomalainen arvio kirjasta:

SAATANALLISET SÄKEET NATSISMISTA

Johan Bäckman kirjoitti kirjan kansanmurhasta, sen tekijöistä ja salaajista.

Arvio teoksesta Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo. Tallinna. 2008.

Valtiotieteiden tohtori, dosentti Johan Bäckman tietää mitä on olla betoniin kaiverrettujen historiakäsitysten oikoja. Hänen juuri ilmestynyt teoksensa Pronssisoturi on herättänyt pahaa verta niin, että hänelle on satanut uhkauksia ja törkypostia, ja hänen oikeutensa toimia yliopistossa opettajana on kyseenalaistettu sananvapautta valvovan PEN-järjestön useiden jäsenten toimesta. Häneen on lyöty milloin FSB-miehen, milloin provokaattorin tai kommunistin leimaa. 

Mistä tässä "sensorien" kynsiin joutuneessa teoksessa lopulta on kysymys? Sen esittelyteksti toteaa kirjan olevan "jännittävä sukellus Suomen ja Viron historian torjuttuihin muistoihin sekä siihen kevääseen, jolloin Tallinnan Pronssisoturi-patsaasta tuli venäläisen Intifadan symboli."

Pronssisoturi on ennen kaikkea suomalais-virolaisen natsismin kronikka. Bäckman on tehnyt todellisen suurtyön kirjaamalla tähän "natsismin mustaan kirjaan" lähes kaiken mahdollisen. Siinä liikutaan juutalaisten ja mustalaisten kansanmurhan jäljillä niin vankileirien saaristossa Itä-Karjalassa kuin Virossakin. 

Bäckman on kuin reportteri, joka kurkkii keskitysleireille piikkilankojen raosta; hän seisoo vastakaivetun haudan äärellä pian ammuttavien housuissa, hän haistelee Virossa teurastettujen juutalaislasten ja -naisten käryäviä ruumiita. Jatkuvasti hän palaa myös kommunistien karmeisiin kohtaloihin natsien kynsissä. Kerttu Nuortevan raiskauksesta ja nöyryyttämisestä on raskasta lukea, vaikka itse tarina pääpiirteissään on tuttu. Pronssisoturi kasvaa joutsenlauluksi fasismia vastaan taistelleille tovereille.

Johan Bäckman ei päästä tappajia helpolla. Hän seuraa heidän jälkiään Islantiin, Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. Hän jahtaa armotta heidän jälkeläisiäänkin yhteiskunnan johtopaikoille. Hän viskelee kalikoita, tai oikeastaan kasapanoksia niin että jytisee. Suomalainen lehdistökin saa oman paukkunsa. Kuka Suomessa lietsookaan ryssävihaa? kysyy Bäckman.

Entä onko niin, että vanha virolaissuomalainen natsiyhteistyö Neuvostoliiton ja kommunismin kaatamiseksi jatkuu edelleen usin maustein nyky-Venäjän kampittamisena? Miksi vanhan natsiyhteistyön salaaminen on niin tärkeää? Entä ketkä tätä työtä tekevät ja keitä se hyödyttää?

* * * 

Sitten vaihtuu karun dokumentaarinen asiatyyli hullunhauskaksi. Tarton tummassa yössä kiitää musta auto. Sen takapenkillä istuu suomalainen dosentti vierellään natsisymbolein koristeltu täytekakku. Dosentti ja kakku ovat matkalla suomalaissyntyisen juristin natsipippaloille. Siellä esitetään Fritz Hipplerin elokuva Ikuinen juutalainen ja hoilataan kiihkon vallassa Horst Wesseliä. Voi dosentti, joska tietäisit mitä tästä vielä seuraa!

Sitten ovat vuorossa tunnetun virolaisministerin syntymäpäivät, joissa niissäkin on natsiteema. Ja lisää todisteita vyörytetään lukijan eteen. Anna jo armoa, joutuu lukija pyytämään, kun kahun hetket naurunpyrskähdykset vaihtelevat. Juuri tästä järkyttävien kohtausten ja toisaalta iloisen rienauksen vaihtelusta syntyy Pronssisoturin teho. Päällimmäiseksi jää kumminkin ajatus; mihin veljesmaat Suomi ja Viro ovatkaan matkalla? Eräänlaisen dystopian ennustuksestahan tässä on kyse.

Vironvenäläisen vähemmistön oikeuksista Bäckman on erityisen huolestunut. Ovatko vironvenäläiset meidän aikamme juutalaisia ja kommunisteja, tuntuu Bäckman kysyvän. Hän kyseenalaistaa Virossa hellityn miehitysteorian historioitsija Martti Turtolan tapaan. Ja muistuttaa, että miehityspuheilla oikeutetaan venäläisvähemmistön sorto! Aina kymmenenteen polveen saakka, kunhan myytti vain pidetään pystyssä! Neldon Mandela saattaisi hyvinkin allekirjoittaa Bäckmanin ajatuksen apartheid-valtiosta nimeltä Viro.

Pronssisoturi-patsasta puolustanut, uusnatsien surmaama Dmitri Ganin kasvaa kirjan yhdeksi suurimmista sankareista. Hänen työpaikastaan erotettu äitinsä kaipaa edelleen kotiin Dmitriään. Ja jossain Tallinnan kaduilla vaeltelee toisessa maailmansodassa surmatun punakapteenin haamu. Kapteenin ruumis kun pääsi katoamaan patsaan tuhoamisen ja siirron yhteydessä. 

Minkä mahtavan proosakirjailijan Suomen kirjataivas onkaan Bäckmanissa menettänyt! Pronssisoturi-kirjan parasta antia  vahvan tietopohjan lisäksi on juuri Bäckmanin sujuva kynä ja ilmiömäinen kyky vaihtaa tunnelmasta toiseen. Kysymykset sinkoilevat ja lukija odottaa hiukset pystyssä mihin taitava kirjoittaja hänet seuraavalla sivulla johdattaa.

Bäckmanin rohkeus on ihailtavaa, hän saapastelee haastateltaviensa luo kuin leijonan kitaan ja tekee kiusallisempia kysymyksiä kuin amerikkalainen Michael Moore. Ei ole kaukaa haettua ehdottaa Bäckmanille Pronssisoturi-kirjasta Valtion tiedonjulkistamispalkintoa.

ARTO TUOMINEN

Johan Bäckman: Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo 2008, sivuja 381. 

Tiedonantaja 31.10.2008 

http://www.tiedonantaja.fi/muitaaiheita.php?juttu=081031me09

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com!