lauantai 8. marraskuuta 2008

Professori Klinge kirjoittaa Viron kyydityksistä

Uusimmassa Päiväkirjassaan Klinge kritisoi voimakkaasti presidentti Ilvestä ja toisaalta syyttää Suomea Viron kyydityksistä:

"Viron presidentti Ilves sanoo Hbl:n haastattelussa, että hän ei osaa venättä eikä aio opetella sitä (vaikka se on hänen kansansa hyvin suuren osan kieli ja muutenkin tärkeä) ja että Venäjä ei ylimalkaan kiinnosta, Viro katsoo vain länteen. Lausunto on huolestuttava, vaarallinen, vaikka sen tapaiseen on Ilveksen kohdalla jo totuutu; olisi luullut Viron hyvin kielteisten talousnäkymien hillitsevän tällaista uhoa. Olkoon tausta mikä tahansa, pitäisi katsoa karttaa ja miettiä maantiedettä - jolle "ei voi mitään". Nyt lehdessä on toinen haastattelu, joka puhuu aivan toisenlaista kieltä: Viron talouselämä kärsii siitä, että Venäjän markkinoille ei päästä poliitikkojen doktrinäärisyyden vuoksi. Mutta muutos on välttämätön. Yritysjohtajat ovat huolissaan." 

Lähde: Matti Klinge: Nainen kävi parvekkeella. Päiväkirjastani 2007-2008. Otava 2008, s. 354.

"- - suomalaisten olisi Virossa "rehvastellessaan" muistettava Suomen "syyllisyys" kesän 1941 suuriin deportaatioihin. Nehän olivat Neuvostoliiton reaktio Suomen ja Saksan jo kesäkuussa merellä ja sitten kuun lopussa maalla aloittamaan "operaatio Barbarossan" hyökkäykseen. 
En siis ollenkaan voi ymmärtää Ilveksen ideaa siitä, että Viron neuvostoaika olisi jotenkin unohdettava, pyyhittävä pois häpeällisenä valheena. Jokainen aikakausi on muistamisen arvoinen."

Lähde: Matti Klinge: Nainen kävi parvekkeella. Päiväkirjastani 2007-2008. Otava 2008, s. 171.


Ei kommentteja: