Parjauskampanja ei ottanut tulta

Ohessa kaksi Ylioppilaslehden mielipidekirjoitusta, jotka ovat vastineita kiihkokansallisten virolaispiirien yrityksiin saastuttaa Helsingin yliopisto Viron apartheid-politiikan tyyppisellä russofobisella mielipidesorrolla. Tarkoitus oli estää kriittinen ja objektiivinen Viron oikeuspolitiikan tarkastelu Helsingin yliopiston opetuksessa. Hankkeen takana oli Iivi Anna Masso, Viron apartheid-politiikan virallinen äänitorvi Suomessa. Hänen mielestään Viron oikeuspolitiikasta on olemassa vain yksi totuus ja sen mukaan Viron on erittäin mallikelpoinen "oikeusvaltio". Onneksi akateeminen vapaus peri Massosta voiton. Tilanne oli silti poikkeuksellinen: ensi kertaa historiassa ulkomaalaiset kiihkokansalliset piirit vaativat yliopisto-opetukseen ennakkosensuuria ja yrittivät levitää yliopisto-opetukseen institutionalisoitunutta rasismia. 

Mutta taistelu ei ole vielä ohitse. Iivi Anna Masso ja hänen kollegansa Imbi Paju, Kulle Raig ja "suurlähettiläs" Merle Pajula jatkavat sinnikästä työtänsä saastuttaakseen suomalaisen yhteiskunnan russofobialla ja levittääkseen apartheid-politiikkaansa pienillekin paikkakunnille. Työt eivät siis antifasisteilta lopu. 

Niitä kaikenikäisiä suomalaisia, jotka haluavat osallistua antifasistiseen toimintaan mm. Viron apartheid-politiikan levittämistä vastaan, pyydetään osallistumaan vastaperustetun Suomen Antifasistisen Komitean toimintaan. Lisätietoja: suomenantifasistinenkomitea@gmail.com. 

Kesknädal kirjoittaa Pronssisoturista

Viron oppisitiopuolueen Keskerakondin ("Keskustapuolue") pää-äänenkannattaja Kesknädal ("Keskiviikko") on aloittanut suoranaisen kampanjan Pronssisoturi-kirjan puolesta. Lehdessä julkaistaan joka viikko pitkiä otteita kirjasta ja kommentoidaan sitä muutenkin laajasti. Ohessa sarjan ensimmäinen kirjoitus 12.10.2008:

Kesknädal on tietenkin poikkeus, sillä muissa Viron muissa medioissa herjauskampanja Pronssisoturi-kirjaa vastaan jatkuu entiseen malliin. Eesti Ekspress haukkuu kirjaa sivun jutussa ja väittää Bäckmanin kirjoittavan "kuin koiria pakoon juokseva jänis". Kuvaksi Eesi Ekspress on valinnut toimittaja Leena Hietasen otoksen, jossa dosentti Bäckman haastattelee Neuvostoliiton Sankari Arnold Mereä. Kyseinen kuva on julkaistu useissa lehdissä, mm. Izvestijassa. 

Ruotuväki-lehti Pronssisoturista

Yksi lukuisista Pronssisoturi-kirjan arvioista on nyt ilmestynyt myös Ruotuväki-lehdessä, joka on puolustusvoimien uutislehti. Tämä lämmittää mieltäni erityisesti siksi, että olen itse Ruotuväki-lehden entinen varusmiestoimittaja vuodelta 1991. 

Olen muuten siitä harvinainen tutkija, että olen esiintynyt sekä Suomen puolustusvoimien uutislehden Ruotuväen, että Venäjän puolustusvoimien uutislehden Punatähden (Krasnaja zvezda) sivuilla. Nämä lehdet ovat muuten aika erilaisia. Niissä on täysin eri meininkin. Siitä huolimatta minä olen mahtunut molempien sivuille.

Operaatio Ahtisaari

Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä suomalainen henkilö, joka tiedusteli halukkuuttani osallistua kiinnostavaan hankkeeseen. Hän esitti seuraavan suunnitelmaan: Nobel-komitea haastetaan Norjassa oikeuteen Nobelin testamentin loukkaamisesta. Ahtisaaren palkitseminen näet loukkaa Nobelin viimeistä tahtoa, jonka mukaan palkinto pitäisi jakaa rauhaa ja aseistariisuntaa edistäneelle henkilölle. Kuten mm. tuoreesta Voima-lehdestä ilmenee, Ahtisaari ei mitenkään täytä Nobelin testamentin ehtoja. Kun Nobel-komitea siis haastetaan Norjassa oikeuteen, palkinto voidaan peruuttaa (ainakin joksikin aikaa), eikä Ahtisaari pääsekään noutamaan prenikkaansa. Soittajan mukaan olisi kunnia-asia suomalaisille, että juuri me puolustaisimme Nobelin viimeistä tahtoa, kun hän ei enää itse voi sitä tehdä. Sitä paitsi asia saisi paljon kansainvälistä huomiota. Pidin suunnitelmaa kiinnostavana, mutten osannut sanoa mitään varmaa. Vähän ajan kuluttua sama henkilö soitti uudelleen ja kertoi luopuneensa hankkeesta, joka kuitenkin olisi liian kallis. Mikäs siinä. Kyllä me tiedämme totuuden ilman haasteitakin.

Soome dotsendi "Saatanlikud salmid" (3. osa)

KESKNÄDAL, 26. november 2008

Johan Bäckman "Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö", tõlge lk. 45–47. 

  

Tõnismäelt Õlimäele

 

Eesti kaitsejõud panevad värskelt maast kaevatud sõjavangid enampakkumisele. Omaksed tulevad oma sugulastele järele, et viia nad viimsele koduteele, tõsi küll, alandava DNA-uuringu järel. Tõnismäele maetuist alampolkovnik Kulikov jätkab teekonda Jaroslavli, kapten Brjantsev Gukovosse Rostovi lähedal, leitnant Volkov Tverimaa Karjalasse Kašinisse, vanemseersant Hapikalo Poltaavasse Ukrainas ja meditsiiniõde Jelena Varšavskaja Jeruusalemma. Nende sõjateele on lisandunud veel üks lahing.

 

Tõnismäe ainus naiskadunuke Jelena Varšavskaja maetakse maailma vanimale kalmistule Jeruusalemma Õlimäel Oskar Schindleri enda kõrvale. Maailmas levivad lood Jelena lühikeseks jäänud eluteest. Tema Poola juutidest vanemad olid oma Moskvas sündinud tütrele andnud õigupoolest nimeks Lenina. Üks nõukogudeaegne filmikatkend tõestab, kuidas 10-aastane Lenina ronib Lenini mausoleumi tribüünile ja vahetab mõne sõna Stalini endaga. Emakeelena jiidišit kõnelnud Leninast kasvas meisterlik tšellist, aga ta läks vabatahtlikuna rindele. Lenina sai suvel 1944 haavata Viiburi all ja ta saadeti Tallinna. Leninal oli kombeks öelda: "Kuul ei taba nii väikest." Ega tabanudki. Õhurünnaku ajal kukkus Lenina auto jõkke ja neiu uppus. Tallinnas oli veel pikka aega Varšavskajale pühendatud muuseum ja temanimeline kool, aga enam ei ole.

 

Varšavskaja on esimene Jeruusalemmas sõjaväeliste auavalduste saatel maetud Punaarmee sõdur.  Matused korraldatakse Jeesuse taevasseminemise ja uue tulemise kohal Ameerika Ühendriikide iseseisvuspäeval. Kohal on nii elavad kui ka surnud maailma juudid. Venemaa ülemrabi Berl Lazar ütleb: "Lenina Varšavskaja on juudi rahva uhkus, ja tema matmine Pühale Maale on suur au Iisraelile." Venemaa saadik Iisraelis Pjotr Stebni omakorda tõdeb: "See on sügav auavaldus nende Nõukogude sõjaväelaste mälestusele, kes andsid oma elu, päästes Euroopat natsismi käest. Meie keerulisel ajal on veel rahvaid, kes suudavad säilitada ajaloolist mälu."

Lazar lisab: „Varšavskaja toodud ohver on tänase tseremoonia sümbol. Ta läks julgelt lahingusse, mõistes, et tal on vähe lootust ellu jääda, aga ta teadis, et pole midagi tähtsamat teiste elude päästmisest. See on hea eeskuju kogu maailmale ja juudi rahvale. Neid, kes tõid suuri ohvreid teiste heaks, ei tohi kutsuda okupantideks.“

 

Õhustik Jeruusalemmas on selline, et tundub, nagu Lunastaja ise on avanenud taevast haaranud Lenina käest ja tõstnud ta kõrgustesse – nagu Stalingi oli haaranud Lenina käest Punasel väljakul. Õlimäel tekib tunne, et Eestit kui sellist pole olemas. Kadunud on Ansipi, Ilvese ja Kaasiku laim joodikuist varaste ja selle kohta, nagu oleks Varšavskaja olnud omade vägistatud ja tapetud prostituut. Eesti ja Ansip ei tundu enam sobivat sellesse maailma. Kättemaksjate ridadesse on astunud ka juudid ja nende maailmaorganisatsioonid ning ka taevased väesalgad.

 

Kui presidendid, peaministrid, patriarhid, rabid ja Soome rahvasaadikud on kõnelnud, antakse lõpuks sõnajärg põhupõhjast leitud soome ajaloolasele. Soomes esindab parimat Eesti tundmist professor Martti Turtola, kes vihastas eestlased välja oma Konstantin Pätsi ja Johan Laidoneri elulugudega. Tõsi küll, eestlased vihastavad kõigi raamatute peale, mis käsitlevad nende ajalugu. Turtola lööb omakorda ühe naela Ansipi kirstu, võib-olla tema raamatutele osaks saanud kehva vastuvõtu pärast Eestis: „Tallinna märuli põhjustas Eesti valitsuse rumal poliitika. Monument oleks pidanud jääma oma kohale. Rahva kaks osa on ässitatud teineteise vastu. Kui varem polnud tõsiseid konflikte, miks tahetakse selliseid luua nüüd?! Ma ei usu, et märulit mahitas Moskva.“ Mõni aasta varem oli Turtola põrutanud Eesti presidendile Lennart Merile: „Kuidas üks riik võib vaadata realistlikult ja ausalt tulevikku, kui tema minevik põhineb salatsemisel ja valedel?!“

 

Turtola terve mõistuse ilmutus läks talle kalliks maksma. Talle virutati Tallinnas koduõuel vastu pead ja rahakott pandi pihta. Pätsi-raamatu esitluse eel Tallinnas saabus korraldajaile telefonitsi kellegi eesti mehe ähvardus, et ta laseb Turtola õhku. Eestlaste-poolset tagasisidet andes nimetas Eesti ajalooprofessor Mati Graf professor Martti Turtolat „vaimuhaigeks või diletandiks“. Eesti ajaloo uurija Anton Weiss-Wendt on ju kirjutanud: „Tuleb tõdeda kurba tõsiasja, et Eestis täiesti puudub akadeemiline diskussioonikultuur.“

 

Punktiks i peal on kogenud Tallinna-korrespondendi Leena Hietaneni kommentaar pogrommijärgsest Tallinnast: „Ainult kuritahtlikult rumal rahvas võib viia ennast olukorda, milles eestlased on nüüd.“

Ka Soomes oleva Eesti Instituudi juhataja Jürgen Rooste kirjutab oma luulekogus „Tavaline eesti idioot“:

                Ma olen härra tahtejõuetu pask

                Tavaline eesti idioot

                Hämaramaalt

                /---/

                kuidas mul läheb

                vastan: sitasti

                nii nagu eestlasel ikka

 

Järgmisel korral võtame ette raamatu peatüki „Judenfrei“, mis hõlmab enam kui veerandi teose kogumahust ja milles Johan Bäckman kummutab Eestis levinud arusaamu selle kohta, et Saksa okupatsiooni ajal ei osalenud kohalikud eestlased juutide tagakiusamises. Ühtlasi osundatakse rööbiti Eesti sündmustega Soomes samal ajal pead tõstnud juudivaenulikkusele ning antakse üheselt hukkamõistev hinnang Soome osalusele Hitleri Saksamaa sõjakäigus Nõukogude Liidu vastu, sealhulgas soomlaste enda Karjalas loodud koonduslaagritele. Järgmise osa pealkiri on „Kuidas eestlased andsid sakslastele juute välja“.

 

[pildiga esiletõste]

„Õnneks aga ei ole Soome kirjamees raamatu järgi otsustades kaugeltki mitte nii mitmekülgse arsenaliga nagu kas või EdgarSavisaar. Teosest ilmnev sõnaosavus ulatub ehk paiguti kusagile Heimar Lengi paremate päevade kanti. Siinkohal väike kergendusohe: kui uskuda kapo hinnangut, et tegu on otseselt Vene propagandistiga, siis hakkab ju lausa kahju Vene maksumaksjast, kelle naftadollareid sellele armetul tasemel propagandale kulutatakse.“

See on katkend nii Johan Bäckmani kui ka möödaminnes Keskerakonda halvustavast Argo Ideoni paskvillist „Infosõjapunane demagoogiasupp“, mis ilmus 13. novembri Eesti Ekspressilisas „Kohver“.

 

 Järgneb

Pronssisoturi-tv-kanava avattu

Youtubessa on avattu Pronssisoturi-aiheinen tv-kanava, jota jatkuvasti kehitetään. Videot tuottaa Suomen Antifasistinen Komitea. Nyt tarjolla on runsaasti uutta faktatietoa Viron apartheidista, miehitysmyytistä ja venäläisten sortopolitiikasta:

http://www.youtube.com/results?search_query=leena+hietanen&search_type=&aq=f

Viro-aiheinen kirjallisuusilta Turussa

Toimittaja Leena Hietanen ja dosentti Johan Bäckman esiintyvät Turussa Viro-aiheisessa kirjallisuusillassa tiistaina 25.11.2008 kello 18 alkaen Panimoravintola Koulun historialuokassa, osoite Eerikinkatu 18. Tilaisuuteen on kaikilla vapaa pääsy. Tervetuloa!

Dosentti Johan Bäckman haastettelee Leena Hietasta Akateemisessa

Dosentti Johan Bäckman haastattelee toimittaja Leena Hietasta Viron apartheid-politiikasta Akateemisen kirjakaupan kohtauspaikalla Turussa 22.11.2008. Haastattelun kesto kaikkiaan 30 minuuttia, tässä vain katkelmia. Bäckmanin ja Hietasen kirjat hyvin esillä Akateemisen joulumyynnissä, ks. kuva alla:

Bäckman Viron televisiossa

Dosentti Bäckman Viron television suosituimmassa Silminnäkijä-ohjelmassa:

http://etv.err.ee/arhiiv.php?id=85376

(Haastattelu alkaa noin kohdasta 16.55)

Bäckman ja Hietanen Turussa!

Toimittaja Leena Hietanen esittelee kirjaansa Viron kylmä sota Turun Akateemisen kirjakaupan Kohtauspaikalla lauantaina 22.11.2008 kello 13.00. Haastattelijana dosentti Johan Bäckman, joka on kirjoittanut samasta aiheesta kohukirjan Pronssisoturi. 

Hietanen ja Bäckman järjestävät Turussa myös Viro-aiheisen kirjallisuusillan Panimoravintola Koulun historialuokassa (Eerikinkatu 18) 25.11.2008 kello 18.00. 

TILAISUUKSIIN ON KAIKILLA VAPAA PÄÄSY!

TERVETULOA!

Tulenkantajan synkkä yksinpuhelu

Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirja on tyylilajiltaan Tulenkantajien tunteen palolla kirjoitettu Synkkä Yksinpuhelu. Siinä yksi suomalainen historioitsija sanoutuu täydellisesti irti suomalaisesta fasistisesta historian kirjoituksesta. Kirjasta riittää ihmettelemistä seuraavaksi 50 vuodeksi.

 

Bäckmanin kirja sivuaa Viron historian myyttejä, väärennöksiä ja valheita. Viron historiaa käsitellessään hän on joutunut purkamaan samalla auki myös Suomen historian myytit. Suomessa ovat säilyneet sellaiset myytit kuten erillissota, ajopuuteoria ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien laittomuus. Johan Bäckman näyttää kirjassaan, kuinka syyllisiä me suomalaiset oikeasti olimme. Suomessa on omana holokaustin kieltämismuotona sotasyyllisyyden kieltäminen. Viron miehitysmyytti on myrkyttänyt ilmapiirin Suomessa ja on omalta osaltaan vahvistanut käsityksiä sotasyyllisyysoikeudenkäyntien laittomuudesta. Suomalaiset ovat rehabilitoineet sotasyylliset. He ovat suorastaan kansallissankareita. Suomalaiset uskovat, että Risto Ryti joutui vankilaan, koska paha Neuvostoliitto niin halusi, ei siksi, että Suomi oli paha. 

 

Johan Bäckman muistuttaa, että suomalaisilla on tekemättä denatsifikaatio. Pronssisoturi-kirja näyttää erinomaisesti sen, miten natsit ovat Suomessa edelleen vallassa. On hämmästyttävää lukea Hannu Rautkallion isän kohtalosta. Sotarikollisena tuomittu, suomalaisen keskitysleirin vartija Paavo Kallio (myöh. Rautkallio) suoritti vankilassa juristin opinnot ja toimi vankilasta päästyään tuomarina! Myös Max Jakobsonin totuuskomission työn laatu Virossa saa ansaitsemansa arvioinnin. Pronssisoturi on toistaiseksi laajin ja perusteellisin Viron holokaustia käsittelevä teos.

 

EU:ssa on moraalinen kompassi tähän saakka yksiselitteisesti määrännyt, että Hitlerin kanssa yhteistyö on ollut rikollista. Viron valinnoista vuosina 1939-40 täytyisi muistaa, että Viro valitsi voittajan ja oikeuden valitessaan Neuvostoliiton, kun Suomi valitsi rikollisuuden ja Natsi-Saksan. Suomessa tämä näkökulma halutaan unohtaa. Suomalaisen vasemmiston epäonnistumista kuvaa se, ettei se ole onnistunut puolustamaan Neuvostoliiton merkitystä Viron historiassa. Vasemmisto ei ole myöskään onnistunut puolustamaan YYA:n ja Neuvostoliiton merkitystä Suomen historiassa 1960-ja 70-luvuilla. Tuo edistyksen aikakausi oli suomalaisen yhteiskunnan denatsifikaatiota ja demokratisoitumista. Tällä hetkellä Suomessa pyritään vain mitätöimään kaikki se yhteiskunnallinen edistys, jota 1960- ja 70-luku edustivat. 

 

Englantilainen historian professori Mark Almond on ihmetellyt, miksei natsia saa sanoa natsiksi? Baltian maiden fasisti-ilmiöt ovat räikeitä. Liettuan presidentti Valdas Adamkus on viimeinen natsi Euroopan päämiehenä, Latviassa SS-upseerit on rehabilitoitu ja Virossa entinen pääministeri Mart Laar tekee fasistisista metsäveljistä sankareita. Miksi Itävallassa ei saa olla natsi, mutta Baltiassa saa, Almond kysyy. Suomessa tämä baltilainen fasismin nousu näkyy sotasyyllisyyden kieltämisessä. Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirja on vastaus tähän huutoon. Bäckman ei anna meidän koskaan unohtaa syyllisyyttämme.

 

LEENA HIETANEN

 

Puhe pidetty Johan Bäckmanin kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä 30.9.2008.

Soome dotsendi "Saatanlikud salmid"

Johan Bäckman "Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö", tõlge lk. 13–16 Tõlkinud Kesknädal 

Kuidas Ansip äratas surnud üles*

Aasta enne haudade rüvetamist pani Eesti valitsus ajaloolase Peeter Kaasiku kirjutama hauamonumendi kiirajalugu. Selles püütakse tõestada, et Tõnismäele pole õieti kedagi maetud, igatahes mitte sõjasangareid. Keegi ei tea matustest ega ka maetuist midagi kindlat. Kirstudes oli kuuldavasti vaid saepuru. "Kas on sellist inimest üldse kunagi olemas olnud?" küsib Kaasik ühe Tõnismäel nimeliselt tuntud maetu kohta. 

 

Kaasiku kiirajaloo tähtsaim allikmaterjal koosneb kuulujuttudest. Kuuldavasti Tõnismäele olevat maetud, kui ikka maeti, üksnes omade meeste poolt tapetud vargaid, hoorasid ja roolijoodikute ohvreid. Kaasiku allikaks on sedavõrd usaldusväärne isik kui proua Aili Jõgi (endine Jürgenson), kes laskis esimesel võidupühal 1946. aastal õhku seal seisnud algse mälestusmärgi. Pool sajandit hiljem autasustas Lennart Meri Aili Jõgit kõrgeima sõjaväelise teenetemärgi Kotkaristiga "sõjaliste teenete eest iseseisvusvõitluses".

 

Peeter Kaasik kaevas proua Jõgi välja, et naine õnnistaks haudade rüvetamist Välisministeeriumi finantseeritud laimukirjutises. Jõgi sõnul kolm omade poolt maha lastud venelasest viinavarast visati Kaarli kiriku lähedal mingisse auku. "Legendi kohaselt Varšavskaja vägistati ja tapeti," jätkab Kaasik. Aili Jõgi sai unikaalse võimaluse hävitada Tallinna vabastajate monument veel teistki korda, seekord ilma pommita.

 

Peeter Kaasik näitas rohelist tuld kõigile Eesti valitsuse kavatsustele monument hävitada. Eesti peaminister Andrus Ansip, varem Tartu linnapeaks olnud keemik ja endine kommunistlik ametnik kinnitas 2007. aasta aprillis Tallinna venekeelsele raadiojaamale järgnevat: "Uusimate andmete kohaselt on Tõnismäele maetud kaks nõukogude sõjaväelast, kes jäid 1944 kogemata tanki alla. Teadupärast juhtus see Tallinna vallutamisele järgnenud pidustuste käigus, kui nõukogude väed tähistasid sündmust rohke alkoholiga."

 

Need „uusimad andmed“ ei pärinenud kuskilt mujalt kui Kaasiku loomingust, mille järgi kapten Ivan Sõssojev oligi see omade poolt mahalastud viinavaras. Ansipi andmed pärinesid sedavõrd usaldusväärsest allikast kui toimetaja Pekka Erelti poolt „Eesti Ekspressis“ Tallinna vabastamise mälestuspäevaks 2005. aastal avaldatud laimulugu.

 

Kaasik ei teadnud, et kapten Ivan Sõssojevil oli kaks tütart, kes püüavad hiljem Tallinna vabastada Kaasiku-sugustest valetajatest. Sõssojevi tütred Esmeralda Menšikova ja Svetlana Gnevaševa teatasid Venemaa meedias, et nende isa hukkus 25-aastasena tanki katusel granaadikildudest saadud vigastuste tõttu. Tütred saatsid maailma oma isa viimase, vereplekkidega kirja, mille meditsiiniõde Vera Gadkova oli võtnud langenud kapten Sõssojevi taskust: „Kirjutage mu lastele, et minu rinnas tuksus võitluse ajal vene süda. Teadsin, et mina toon selles suures võitluses oma lastele õnne ja tulevik ei unusta mind. Oma sünnimaa nimi huultel lähen julma võitlusse saksa fašistidest okupantide vastu. Vene armee ohvitser Ivan Sõssojev.“

 

Sõssojevi tütred kirjutasid Eesti presidendile Toomas Hendrik Ilvesele: „Oleme väga mures olukorra pärast meie isa kalmul. On halb vaadata, mis seal toimub. Sõssojevi tütardena oleme absoluutselt selle vastu, et meie isa põrm maetaks ümber. Pöördume Teie poole, et meie isa ja teiste Tõnismäele maetute hauarahu ei häiritaks. Loodame, et Te suhtute Teises maailmasõjas hukkunute mälestusmärkidesse inimlikult.“

 

Kiri oli siiski tulutu. Ansip alustas sõda Sõssojevi vastu just samal hetkel, kui president luges kirja, kui ikka luges. Ansip pööras hauad pahupidi ja kiskus kadunukeste põrmud välja. Siis märkas sõjaväepolitsei, et nende värsketel sõjavangidel polnud isikutunnistusi. Aga Eesti ei oleks Eesti, kui see poleks otsustanud alandada juba surnud sõjavange ja nende „väidetavaid“ Venemaal elavaid omakseid täiendava DNA-uuringuga isikute identifitseerimiseks.

 

Aga siis juhtus ime

 

Maailmakuulsat Sõssojevit ei leitud kuskilt. Sõssojevi tütarde DNA ei sobinud kokku ühegi hauast välja kaevatud laiba DNA-ga. Kapten Ivan Sõssojev oli kadunud. Kuhu ta võis minna? Oli ainult kaks võimalust: kas Eesti otsustas mitte välja anda problemaatiliseks muutunud sõjavangi või siis hauast tõusnud punakapten oli läinud linna peale jätkama võitlust fašistlike okupantidega. Vene süda oli hakanud tema rinnas 60-aastase vaheaja järel taas tuksuma.

 

Sõssojevi tütred teatasid, et esitasid kohtusse hagi Peeter Kaasiku vastu oma isa laimamise pärast. Kummaline, et tütred ei taibanud süüdistada Eesti valitsust, kes ometi tellis, avaldas ja ütles Kaasikule ette tema kirjatüki sisu. Ka Ansip sai prouadelt süüdistuse: tema süüks oli Kaasiku tsiteerimine. Teine maailmasõda jätkus siis Harju maakohtus. Vastamisi olid surnud Sõssojev ja elav Ansip, või õieti vastupidi: surnud Ansip ja elav Sõssojev.

 

Sõssojevi tütarde advokaat Mihhail Joffe väitis, et Eesti rikkus Genfi lepingut. Eesti oleks kõigepealt pidanud Venemaaga põrmude tagastamise üle läbi rääkima. Pealegi Punaarmee oli tegutsenud õigesti ja seaduslikult, vabastades Eesti Nõukogude Vabariigi fašistlikest okupantidest.

 

Ansip ei võtnud arvesse, et surnuid laimates äratas ta nad sellega üles. Sõssojevi nime kõrval teistegi ammu purustatud marmortahvlil seisnud langenute nimed tõusid korraga peaaegu kogu maailma kõneaineks.

 

 

 

* Järgmisel korral vahendame Johan Bäckmani raamatust peatükki „Tõnismäelt Õlimäele“. Ainsa Tõnismäele maetud naisvõitleja Jelena Varšavskaja kohta kirjutas Pekka Erelt „Eesti Ekspressis“ 22.09.2005: „Igatahes liigub legend, et Varšavskaja kaotas elu hoopis vägistajate küüsis – seega mõrvati.“ Täna on Jelena Varšavskaja haud Jeruusalemma Õlimäel legendaarse Oskar Schindleri haua kõrval.

Venäjän kirjailijaliiton puheenjohtaja ja dosentti Bäckman vierailivat luostarissa

Venäjän kirjailijaliiton puheenjohtaja professori Valeri Ganitšev ja Pronssisoturi-kirjan kirjoittaja dosentti Johan Bäckman vierailivat Pühtitsan luostarissa Itä-Virossa 16.11.2008. 

Ahtisaari: Bäckmanin kirja todistaa demokratiasta

Presidentti Martti Ahtisaari on kommentoinut dosentti Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirjaa tuoreessa Eesti Ekspress -lehden haastattelussa. Toimittaja Argo Ideon esitti Ahtisaarelle kirjaa koskevia kysymyksiä ja väitteitä. Ideonin ja Ahtisaaren keskustelu oli lehden mukaan seuraava:

Argo Ideon: Oletteko tutustunut suomalaisen kirjailijan Johan Bäckmanin kirjaan Pronssisoturi? 

Martti Ahtisaari: Valitettavasti en. Olen huomannut, että sitä kommentoidaan. Minulla on paljon muitakin kirjoja, jotka minun on luettava jo pelkästään työni takia. 

Ideon: Kirja edustaa Venäjällä levinneitä historiakäsityksiä toisesta maailmansodasta ja sitä seuranneista vuosista Virossa, mutta kun niitä esitetään Suomen kautta, on ilmeisesti ymmärrettävää, että täällä asia herättää huomiota. Samaa voi sanoa Leena Hietasen kirjoituksista. 

Ahtisaari: En ole kumpaakaan kirjaa lukenut, mutta ilmeisesti se todistaa vain sitä, että elämme demokratiassa, jossa ihmisillä on vapaus kirjoittaa. Sen seurauksena tulee myös sietää tilanteita, joissa kirjoitetaan jotakin, joka ei miellytä suurta yleisöä tai on jopa täyttä valhetta. Kyllähän he saavat vastaavan kohtelun ja kritiikin julkisessa keskustelussa. Demokraattisissa maissa kuten Suomessa ja myös Virossa, ei välttämättä ilmesty vain sellaisia kirjoituksia, joille enemmistö aplodeeraa. 

Skannaus Ahtisaaren haastattelusta on alla:

 

Eesti Ekspress tyrmää

Virolainen Eesti Ekspress-sanomalehti on lähtenyt ensimmäisenä tyrmäämään dosentti Johan Bäckmanin "Pronssisoturi"-kirjaa. Ohessa tänään ilmestynyt arvostelu kokonaisuudessaan suomenkielisenä. Alkuperäinen arvio löytyy osoitteesta http://www.ekspress.ee/2008/11/13/areen/5324-infosoja-punane-demagoogiasupp

 

"INFORMAATIOSODAN PUNAINEN DEMAGOGIASOPPA"

 

Viron-vastaisen propagandan salonkikelpoisemmaksi muuttamiseen tarvitaan enemmän aikaa, voimavaroja ja lahjakkaampaa miehistöä, pohtii Argo Ideon Johan Bäckmanin kirjan luettuaan.

 

Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirjan lukemisen jälkeen minulla on hyvä mieli lähinnä yhdestä asiasta. Nimittäin kyseessä on hyvin sekavasti kirjoitettu ja varsin suurin vaikeuksin pureskeltava kirja. 380 sivua kehnosti seurattavaa juttua takaa sen, että edes venäjänkielisenä ja Venäjällä sillä olisi vain vähän mahdollisuuksia muuttua bestselleriksi. Jos Bäckman osaisi kertoa mukaansa tempaavasti, kuten J. K. Rowling, Mika Waltari tai vaikkapa Indrek Hargla, olisi asia toisin. Silloin Pronssisoturi voisi olla Virolle jopa vaarallinen. Jos Bäckman hallitsisi demagogiakeinot yhtä hyvin kuin Viron tunnetuimmat mestarit, voisimme olla kirjan vaikutuksista huolissamme.

 

Onneksi kuitenkin suomalainen kynämies ei ole kirjan perusteella päätellen läheskään niin monipuolisella aseistuksella varustettu kuin vaikkapa Edgar Savisaar. Teoksessa esiintyvä sanataituruus yltää ehkäpä jonnekin samalle tasolle kuin Heimar Lenkillä parhaina päivinään. Tässä yhteydessä pieni helpotuksen huokaus: mikäli Kapon arviota uskoa, että kyseessä on suoranainen Venäjän propagandisti, alkaa olla sääli venäläistä veronmaksajaa, jonka öljydollareita tähän säälittävän tasoiseen propagandaan käytetään.

 

Rakenteeltaan Pronssisoturi on oikea sekamelska. Siinä ei ole edes yhtäjaksoista narratiivia, mikäli sellaisena ei pidetä yksinkertaisesti ärtyisää Viron-vastaisuutta. Kertominen tekee ajassa ja tilassa hyppyjä oikealle ja vasemmalle, edestakaisin kuin koiria pakeneva jänis. Yhtenä hetkenä olemme Virossa ja natsilaisessa keskitysleirissä, seuraavana tämän päivän Tallinnan laitakaupungilla, sitten jo sodanaikaisessa Suomessa, jossa kiusaataan urhoollisia neovostovakoojia. Nimiä ja paikkoja Bäckman ravistelee sellaiseen tahtiin, että lukija väsyy jo puolituntisen sivunkääntelyn jälkeen. Siinä eivät auta edes suhteellisen lyhyet kappaleet ja sanomalehden väliotsikoiden tapaiset otsikot (oikeastaan kyseessä onkin vain hirveän pitkä lehtijuttu, joka haluaa kertoa kaikesta samalla kertaa). Suunnilleen samanlaisen tuloksen voisi saada sellaisen tietokoneohjelman avullakin, johon syötetään tarvittavat nimet, tapahtumapaikat ja epiteedid – ja sitten käytettäisiin "Randomize"-toimintoa.

 

On myös joukko Viron julkisuuden tuntemia henkilöitä, jotka kuitenkin näyttävät enemmänkin kylteiltä keksittyjen sankarien selässä. Esimerkiksi Lennart Meristä kirja tekee juutalaisten vihaajan ja väittää, että tällä oli Siperiaan kyyditettynä parempi elämä kuin lapsena Länsi-Euroopassa. Risto Teinonen on aivan kuin jokin marttyyri ja sorrettu, koska Bäckmanin mukaan "Virossa saa vain virolainen olla natsi". Tässä tyylissä tuo kirja operoi niin tapahtumilla kuin henkilköilläkin.

 

Järjetöntä olisi alkaa etsiä siitä jotain konkreettista historiallista valhetta tai totuutta – todellisuudessa tapahtuneista asioista ja todellakin eläneistä ihmisistä Pronssisoturi keittää sattumanvaraisten päätelmien, rinnastusten ja liimattujen kylttien kanssa omaperäisen sopan, jota kokki yrittää muuttaa runsaalla elintarvikevärillä ja kalliilla posliinilla ruokahalua herättävämmäksi. Valmista ruokaa maistellessa makuaisti kuitenkin sanoo, että lautasella höyryää jonkinlainen vuosikymmeniä säilykerasiassa seissyt ja homehtunut tomaattisose.

 

Suuri osa Pronssisoturista olisikin voinut vapaasti ilmestyä esimerkiksi vuoden 1975 Neuvostoliitossa, ja jos kannessa olisi ollut joku tuonaikainen neuvostokirjoittaja, olisi sitä ollut varsin mahdotonta erottaa muista samantapaisista vakooja- ja natsitarinoista. Nykypäivän ja myöhäishistorian Viron tilalle olisi tietenkin pitänyt sijoittaa "joitakin emigranttipiirejä", "lännen edessä matelijoita" ja "ilman tulevaisuutta olevan yhteiskunnan viidakot".

 

Bäckmanin kirja on sivuillaan avautuvasta absurditeatterista huolimatta kerännyt varsin paljon huomiota. Kotisivulleen Bäckman on ripustanut joukon arvosteluja ja juttuleikkeitä. Mitäpä tehdä – Viro on niin pieni maa, että jos jossain ulkomailla tai ulkomaalaisen taholta meistä jotain sanotaan, se ylittää automaattisesti uutiskynnyksen.

 

Moskovassa asiaa koskevissa kabineteissa tulee kuitenkin ponnistella enemmän. Leena Hietasen ja Johan Bäckmanin luomistyön saavutukset eivät ole kovin tehokkaita. Siihen, että Viron-vastaisen propagandan perustotuuksia kanavoitaisiin lännen kautta ja sillä tavalla muutettaisiin niitä syötävämmiksi tai salonkikelpoisemmiksi, tarvitaan edemmän aikaa, voimavaroja ja lahjakkaampaa miehistöä. Eteenpäin, toverit, sillä informaatiosodassa ovat edessä seuraavat ratkaisevat taistelut!

 

Johan Bäckman
Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö.
Tarbeinfo, 2008.
381 s.

 

Kuvateksti:

Suomalainen kynämies Johan Bäckman ja Neuvostoliiton sankari Arnold Meri tämän vuoden tammikuussa: Seinältä katsoo Lydia Koidula. Muuten, tunnettu suomalainen vasemmistopoliitikko, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja on kirjoittanut Bäckmanin kirjasta yksinkertaisesti, että „Pamfletti Pronssisoturi on tahallinen provokaatio“. (Leena Hietanen / Wikipedia)

 

Alkuperäinen arvio löytyy osoitteesta http://www.ekspress.ee/2008/11/13/areen/5324-infosoja-punane-demagoogiasupp

Vertailukohtana suomalainen arvio kirjasta:

SAATANALLISET SÄKEET NATSISMISTA

Johan Bäckman kirjoitti kirjan kansanmurhasta, sen tekijöistä ja salaajista.

Arvio teoksesta Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo. Tallinna. 2008.

Valtiotieteiden tohtori, dosentti Johan Bäckman tietää mitä on olla betoniin kaiverrettujen historiakäsitysten oikoja. Hänen juuri ilmestynyt teoksensa Pronssisoturi on herättänyt pahaa verta niin, että hänelle on satanut uhkauksia ja törkypostia, ja hänen oikeutensa toimia yliopistossa opettajana on kyseenalaistettu sananvapautta valvovan PEN-järjestön useiden jäsenten toimesta. Häneen on lyöty milloin FSB-miehen, milloin provokaattorin tai kommunistin leimaa. 

Mistä tässä "sensorien" kynsiin joutuneessa teoksessa lopulta on kysymys? Sen esittelyteksti toteaa kirjan olevan "jännittävä sukellus Suomen ja Viron historian torjuttuihin muistoihin sekä siihen kevääseen, jolloin Tallinnan Pronssisoturi-patsaasta tuli venäläisen Intifadan symboli."

Pronssisoturi on ennen kaikkea suomalais-virolaisen natsismin kronikka. Bäckman on tehnyt todellisen suurtyön kirjaamalla tähän "natsismin mustaan kirjaan" lähes kaiken mahdollisen. Siinä liikutaan juutalaisten ja mustalaisten kansanmurhan jäljillä niin vankileirien saaristossa Itä-Karjalassa kuin Virossakin. 

Bäckman on kuin reportteri, joka kurkkii keskitysleireille piikkilankojen raosta; hän seisoo vastakaivetun haudan äärellä pian ammuttavien housuissa, hän haistelee Virossa teurastettujen juutalaislasten ja -naisten käryäviä ruumiita. Jatkuvasti hän palaa myös kommunistien karmeisiin kohtaloihin natsien kynsissä. Kerttu Nuortevan raiskauksesta ja nöyryyttämisestä on raskasta lukea, vaikka itse tarina pääpiirteissään on tuttu. Pronssisoturi kasvaa joutsenlauluksi fasismia vastaan taistelleille tovereille.

Johan Bäckman ei päästä tappajia helpolla. Hän seuraa heidän jälkiään Islantiin, Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. Hän jahtaa armotta heidän jälkeläisiäänkin yhteiskunnan johtopaikoille. Hän viskelee kalikoita, tai oikeastaan kasapanoksia niin että jytisee. Suomalainen lehdistökin saa oman paukkunsa. Kuka Suomessa lietsookaan ryssävihaa? kysyy Bäckman.

Entä onko niin, että vanha virolaissuomalainen natsiyhteistyö Neuvostoliiton ja kommunismin kaatamiseksi jatkuu edelleen usin maustein nyky-Venäjän kampittamisena? Miksi vanhan natsiyhteistyön salaaminen on niin tärkeää? Entä ketkä tätä työtä tekevät ja keitä se hyödyttää?

* * * 

Sitten vaihtuu karun dokumentaarinen asiatyyli hullunhauskaksi. Tarton tummassa yössä kiitää musta auto. Sen takapenkillä istuu suomalainen dosentti vierellään natsisymbolein koristeltu täytekakku. Dosentti ja kakku ovat matkalla suomalaissyntyisen juristin natsipippaloille. Siellä esitetään Fritz Hipplerin elokuva Ikuinen juutalainen ja hoilataan kiihkon vallassa Horst Wesseliä. Voi dosentti, joska tietäisit mitä tästä vielä seuraa!

Sitten ovat vuorossa tunnetun virolaisministerin syntymäpäivät, joissa niissäkin on natsiteema. Ja lisää todisteita vyörytetään lukijan eteen. Anna jo armoa, joutuu lukija pyytämään, kun kahun hetket naurunpyrskähdykset vaihtelevat. Juuri tästä järkyttävien kohtausten ja toisaalta iloisen rienauksen vaihtelusta syntyy Pronssisoturin teho. Päällimmäiseksi jää kumminkin ajatus; mihin veljesmaat Suomi ja Viro ovatkaan matkalla? Eräänlaisen dystopian ennustuksestahan tässä on kyse.

Vironvenäläisen vähemmistön oikeuksista Bäckman on erityisen huolestunut. Ovatko vironvenäläiset meidän aikamme juutalaisia ja kommunisteja, tuntuu Bäckman kysyvän. Hän kyseenalaistaa Virossa hellityn miehitysteorian historioitsija Martti Turtolan tapaan. Ja muistuttaa, että miehityspuheilla oikeutetaan venäläisvähemmistön sorto! Aina kymmenenteen polveen saakka, kunhan myytti vain pidetään pystyssä! Neldon Mandela saattaisi hyvinkin allekirjoittaa Bäckmanin ajatuksen apartheid-valtiosta nimeltä Viro.

Pronssisoturi-patsasta puolustanut, uusnatsien surmaama Dmitri Ganin kasvaa kirjan yhdeksi suurimmista sankareista. Hänen työpaikastaan erotettu äitinsä kaipaa edelleen kotiin Dmitriään. Ja jossain Tallinnan kaduilla vaeltelee toisessa maailmansodassa surmatun punakapteenin haamu. Kapteenin ruumis kun pääsi katoamaan patsaan tuhoamisen ja siirron yhteydessä. 

Minkä mahtavan proosakirjailijan Suomen kirjataivas onkaan Bäckmanissa menettänyt! Pronssisoturi-kirjan parasta antia  vahvan tietopohjan lisäksi on juuri Bäckmanin sujuva kynä ja ilmiömäinen kyky vaihtaa tunnelmasta toiseen. Kysymykset sinkoilevat ja lukija odottaa hiukset pystyssä mihin taitava kirjoittaja hänet seuraavalla sivulla johdattaa.

Bäckmanin rohkeus on ihailtavaa, hän saapastelee haastateltaviensa luo kuin leijonan kitaan ja tekee kiusallisempia kysymyksiä kuin amerikkalainen Michael Moore. Ei ole kaukaa haettua ehdottaa Bäckmanille Pronssisoturi-kirjasta Valtion tiedonjulkistamispalkintoa.

ARTO TUOMINEN

Johan Bäckman: Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo 2008, sivuja 381. 

Tiedonantaja 31.10.2008 

http://www.tiedonantaja.fi/muitaaiheita.php?juttu=081031me09

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com!

Viron ystävä Bäckman

Virolainen Postimees-sanomalehti epäilee dosentti Bäckmania Viron ystäväksi. Ohessa "Kova sana"-otsikon alla Postimees siteeraa Kesknädal-sanomalehteä: "Voi olla, että Bäckmanin viesti olikin tämän päivän tietojen valossa sittenkin ystävällinen neuvo, eikä valtion tuhoon pyrkivä teko, niinkuin Virossa asia on pyritty tarjoilemaan!?"

Mediatiedote: Bäckman pahoittelee puutteellista tutkintapyyntöä

Mediatiedote

Julkaisuvapaa: heti

DOSENTTI BÄCKMAN JATKOTOIMIIN

Helsingin poliisi ei ole voinut aloittaa rikostutkintaa siitä, onko Iivi Anna Masso syyllistynyt törkeään kunnianloukkausrikokseen dosentti Johan Bäckmania vastaan. Masso oli syyskuussa 2008 kirjoittanut Helsingin yliopiston johdolle ja kansainväliselle medialle "avoimen kirjeen", jossa Bäckman rinnastettiin holokaustin kieltäjään ja häntä lisäksi syytettiin vihamielisen propagandan ja valheiden levittäjäksi, jonka ei pitäisi saada opettaa Helsingin yliopistossa. Lisäksi kirjeessä väitettiin, että Bäckman olisi useita eri kansanryhmiä leimaava rasisti. 

Syynä oli Bäckmanin Virossa julkistama Pronssisoturi-kirja, jossa käsitellään kriittisesti Viron yhteiskuntaa ja historiaa.

Helsingin poliisin asiassa tekemän päätöksen mukaan kysymyksessä olisi rikoslain kunnianloukkauspykälässä tarkoittama arvostelu tieteessä tai politiikassa, joka ei ole rangaistavaa. Näin ollen asiassa ei poliisin mielestä ole syytä aloittaa esitutkintaa. 

Bäckmanin mukaan poliisi oli kuitenkin kirjannut asiassa R-ilmoituksen tutkintapyynnön yhteydessä, mutta kahta viikkoa myöhemmin saatiinkin ilmoitus esitutkinnan toimittamatta jättämisestä. 

Dosentti Bäckman pahoittelee tilannetta, joka aiheutui hänen puutteellisesta tutkintailmoituksestaan. Bäckmanin mukaan kysymyksessä ei voi olla kunnianloukkauspykälän 2 kohdan tarkoittama laillinen arvostelu, sillä Masson kirjeessään ja blogissaan esittämät väitteet ovat totuuden vastaisia. Näin ollen niihin ei Bäckmanin mukaan voida soveltaa kyseistä lainkohtaa, joka koskee vain totuudenmukaista arvostelua. Lisäksi Masson useat kirjoitukset Bäckmanista menevät selvästi sen yli, mitä voi pitää hyväksyttävänä. 

Lain mukaan poliisin tekemä päätös ei vapauta Massoa mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Bäckmanilla on oikeus käyttää omaa syyteoikeuttaan tai pyytää syyttäjää määräämään esitutkinta aloitettavaksi, sillä päätös on perustunut puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin. 

Bäckmanin tutkintailmoitus ei perustunut vain Masson laatimaan avoimeen kirjeeseen, vaan lisäksi myös Masson kirjoittamiin blogiteksteihin, joissa mm. suoraan vaadittiin Bäckmanin opetustyötä peruutettavaksi. 

Masso oli kirjoittanut kirjeensä alle yhteensä 16 tunnetun henkilön nimet (Henrik Lax, Imbi Paju, Sofi Oksanen, Stefan Brunow, Elhonen Saks, Jevgeni Krishtafovitsh, Suvi Salmenniemi, Anna Rotkirch, Jussi K. Niemelä, Lasse Lehtinen, Mikael Enckell, Katri Vallaste, Evhen Tsybulenko ja Ben Zyskowicz). Bäckman haluaa nyt kaikki mainitut henkilöt rikosoikeudelliseen vastuuseen törkeästä kunnianloukkausrikoksesta. 

Erkki Tuomioja luonnehti Masson laatimaa kirjettä "sensuurikirjelmäksi", joka ei ole sopusoinnussa sananvapausperiaatteiden kanssa. Aikaisemmin Helsingin yliopiston johto oli tyrmännyt kirjelmän vetoamalla opetuksen ja tutkimuksen vapauteen. 

Bäckman itse on pitänyt Masson kirjelmää laittomana ennakkosensuurivaatimuksena. 

Bäckman laatii asiasta lisäselvityksen ja antaa sen mahdollisimman pian Suomen valtakunnansyyttäjänviraston tutkittavaksi. 

Lisätietoja: dosentti Johan Bäckman, 040 503 5474

Vastauksia Harri Raittiille

Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtaja Harri Raitis on esittänyt minulle seuraavat kysymykset:

Turun Sanomat ei enää jatka keskustelua, joka liittyy Johan Bäckmanin inttämiseen siitä oliko Viro miehitetty vai ei. Jos jatkaisi, esittäisin Bäckmanille seuraavat kysymykset:
1. Onko armeijan aseista riisumista, kun aseet kootaan, sotilaat komennetaan niistä hyvän matkan päähän ja sitten aseet viedään pois? Näin nimittäin tapahtui ja se on dokumentoitu.

- En tiedä, mitä tapahtumaa tarkoitatte. Viron suojeluskunta kyllä riisuttiin aseista Laidonerin määräyksestä, mutta armeija jätettiin aseisiin. Jos teillä on dokumentteja, esittäkää ne.

2. Edellyttääkö se, että "epävakaat elementit" (kyse on siis ihmisistä!) siirretään maasta vastoin heidän tahtoaan maan miehittämistä?

- Yritätte sanoa, että kesän 1941 joukkokarkotus (massadeportaatio) olisi "todiste" kesän 1940 "miehityksestä". Kesän 1940 tapahtumat pitää kuitenkin arvioida erikseen. Silloin kukaan ei varmasti voinut tietää, että vuoden kuluttua olisi sota. Kesä 1940 pitää arvioida omassa kontekstissaan, kesä 1941 omassaan.

Matti Klinge muuten kirjoittaa uunituoreessa kirjassaan, että Suomi oli syyllinen kesän 1941 "kyydityksiin". Näin Klinge:

"- - suomalaisten olisi Virossa "rehvastellessaan" muistettava Suomen "syyllisyys" kesän 1941 suuriin deportaatioihin. Nehän olivat Neuvostoliiton reaktio Suomen ja Saksan jo kesäkuussa merellä ja sitten kuun lopussa maalla aloittamaan "operaatio Barbarossan" hyökkäykseen. En siis ollenkaan voi ymmärtää Ilveksen ideaa siitä, että Viron neuvostoaika olisi jotenkin unohdettava, pyyhittävä pois häpeällisenä valheena. Jokainen aikakausi on muistamisen arvoinen." (Lähde: Matti Klinge: Nainen kävi parvekkeella. Päiväkirjastani 2007-2008. Otava 2008, s. 171.)

Kun Saksa ja Suomi olivat aloittaneet hyökkäyksensä, Neuvostoliiton oli pakko puhdistaa tuleva rintamalinjansa eli pelastaa siellä olleet siviilit.

3. Jos vuoden 1940 "neuvostokansojen perheeseen liittyminen" toteutettiin laillisin muodoin, miksi riippumattomat kansainväliset selvitykset toteavat sen lavastukseksi?

- Kyseiset "riippumattomat" selvitykset ovatkin ehkä riippuvaisia eli puolueellisia. Jokainen "selvitys" pitäisi arvioida erikseen. Kyllä se tapahtui laillisin muodoin, mutta tapahtumiin voidaan toki soveltaa moraalista kritiikkiä.

4. Toteutettiinko vuoden 1940 riigikogun vaalit Viron perustuslain mukaisesti? Ettei vaan olisi Zdanoville tapahtunut pari pahaa mokaa siinä ruljanssissa.

- Mitä ne "mokat" olisivat olleet? Pätsin kuusivuotisen diktatuurin aikana ei ollut mitään demokratiaa.

5. Kuinka ihmeessä vaalien tulos saatettiin ilmoittaa Moskovan radiossa pari tuntia ennen kuin äänestys oli päättynyt?

- Millä perusteella näin tapahtui?

Lopuksi voisi vielä todeta, että mieletöntä keskustelua, jonka varsinainen tavoite on toisen keskustelijan kirjan myynnin edistäminen, on mieletöntä jatkaa.

- Herra Raitis itse on ollut innokkaasti aloittamassa ja jatkamassa keskustelua, joten kiitos hänelle. Historiantulkintoihin liittyvä debatti ei kiinnosta massoja, joten se ei vaikuta kirjan myyntiin mitenkään.

Harri Raitis jatkaa keskustelua oheisella kommentilla:

Tässä vastaus vain yhteen kysymykseen. Se riittää osoittamaan koko JB:n ajatusrakennelman heikkouden.
Vaalit 1940: Presidentti Päts määräsi 5.7.40 ennenaikaiset parlamenttivaalit pidettäviksi 14.-15.7.40. Perustuslain mukaan vaalit sai järjestää aikaisintaan 35 päivää määräämisen jälkeen. Nyt aikaa jäi vain 9 päivää.
Venäläisten asettaman Vareksen hallitus laati uuden vaalilain. Perustuslain mukaan vaalilain säätäminen oli parlamentin tehtävä. Hallitus lakkautti parlamentin ylähuoneen eli valtioneuvoston. Tämäkin toimenpide oli perustuslain vastainen. Jo näillä perusteilla kesän 1940 vaalit voidaan todeta laittomiksi, joka tekee laittomiksi myös kaikki näiden vaalien perusteella valittujen valtioelinten päätökset.

- Tuo voi tarkoittaa korkeintaan sitä, että Viron liittäminen Neuvostoliittoon oli laiton. Se ei kuitenkaan poista käsitystä miehitysmyytistä ja siitä, että kysymyksessä ei ollut miehitys. Sitä paitsi neuvostotukikohtia oli perustettu maahan jo aikaisemmin kahdenvälisten sopimusten perusteella. Olivatko nämä sopimuksetkin laittomia Raitiksen mielestä? 

Harri Raitis edelleen jatkaa keskustelua seuraavilla kysymyksillä ja huomautuksilla (dosentti Bäckmanin vastauksen lihavoituina): 

Annetaan sitten tietämättömille lisätietoa:

1. Koko tapahtumasarja syksystä 1939 ja kesään 1940 perustui Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan, jolla Saksa antoi Neuvostoliitolle vapaat kädet toimiin Baltiassa ja Suomessa. Neuvostoliitto oli kesällä 1939 yrittänyt saada aikaan samansisältöisen sopimuksen länsivaltojen kanssa, mutta epäonnistunut. Niin sen piti turvautua Saksaan. Tavoitteena oli tästä asti (kesästä 1939) viedä Neuvostoliiton rajat Itämeren rantaan.

- Yhdellä paperinpalalla ("lisäpöytäkirjalla") ei voi perustella näin suuria tapahtumia. Ikään kuin Euroopassa ei olisi ollut muita valtioita kuin Neuvostoliitto ja Saksa. Tapahtumien kulku perustui hyvin pitkälle Laidonerin ja Pätsin päätöksiin. 

2. Viron miehitys kesällä 1940 tapahtui ns. Narvan diktaatin perusteella. Kyseessä oli muodollisesti sopimus, mutta virolaiset eivät saaneet muuttaa siitä sanaakaan, sillä heille ilmoitettiin, että ellei sopimusta tehdä, rajan takana odottava puna-armeija hyökkää.

- Kuka sanoi virolaisille, että "ellei sopimusta tehdä, rajan takana odottava puna-armeija hyökkää"? Mitä sopimusta? Tukikohdista tehtiin sitä paitsi useita sopimuksia. 

On aivan yhdentekevää käytettiinkö diktaatissa sanaa "miehitys", kun päävaatimus oli vieraan valtion sotajoukkojen asettuminen Viroon kaikkialle, minne katsoi tarpeelliseksi asettua. Mitä merkitsee miehitys, ellei tätä?

- Mitä sanaa diktaatissa (missä diktaatissa) sitten käytettiin? Miehitys tarkoittaa vihamielisen armeijan tekemää alueen haltuunottoa ja sotavoimien neutralointia. Asiasta tehtiin kahdenvälisiä sopimuksia ja joukot tulivat hyvässä yhteisymmärryksessä rauhanomaisesti, eikä Viron armeijaa koskaan riisuttu aseista. Se ei siis tietenkään ollut mikään miehitys.

3. Venäläiset lähteet kertovat:

Päätös Baltian liittämisesta Neuvostoliittoon tehtiin Kremlissä 24.-25.5.40.

4.-7.6.40 koottiin joukkoja rajalle ja Baltian tukikohdat komennettiin taisteluvalmiuteen.

9.6.40 päivätty asiakirja kertoo, että 8 vankileiriä on valmiina ottamaan vastaan 48.000 sotavankia. Vähän myöhemmin luku nostettiin 66.000:een.
Kesäkuun puolivälissä Baltian rajoilla oli 435.000 miestä, 8000 tykkiä ja kranaatinheitintä, 3000 panssarivaunua ja 2600 lentokonetta.

13.6.40 klo 23.30 annettiin hyökkäyskäsky, jonka mukaan hyökkäyksen ajankohta ilmoitettaisiin myöhemmin.

16.6.40 luovutettiin lähettiläs Reille Moskovassa uhkavaatimus, että neuvostojoukkojen Viroon tuloon oli suostuttava tai muuten ne hyökkäisivät.
17.6.40 Laidoner allekirjoitti Narvan diktaatin, jossa määriteltiin neuvostojoukkojen sijoituspaikat jne.
1.8.40 ulkoasiankomissaari Molotov ilmoitti korkeimmalle neuvostolle, että Neuvostoliiton rajat olivat siirtyneet Itämerelle. Viro oli tuolloin vielä itsenäinen valtio.

- Herra Raitis on hyvä ja kertoo mistä "venäläisistä lähteistä" tässä on kysymys!

4. Kyydityksistä
Jos kesän 1941 kyyditys tehtiin vain siviiliväestön parhaaksi, jottei se joutuisi sodan jalkoihin, mihin sotaan varauduttiin 1949, jolloin kyyditettiin 30.000 virolaista?

- Aiemmin puhuimme kesän 1941 kyydityksistä. Tavallaan kesän 1949 kyydityskin tehtiin siviiliväestön parhaaksi. Virossa käytiin tuolloin sisällissotaa, minkä Raitis tietää hyvin. Terroristit iskivät siviilikohteisiin, sotilaskohteisiin ja mihin tahansa kaikkialla maassa. Tilanteen neutraloimiseksi oli tarpeen siirtä heitä mahdollisesti tukevat elementit pois. 

Aiheetta enempään
Harri Raitis (muuten sana raitis taivutetaan genetiivissä raittiin, ei raitiksen)

- Olen korjannut väärän taivutuksen.