torstai 11. joulukuuta 2008

Viron lehdissä vaaditaan dosentti Bäckmanille maahantulokieltoa Viroon

Suomennos:

EESTI EKSPRESS 11.12.2008

Miksi Johan Bäckman ei ole Virossa personan non grata?


Viron itsenäisyyttä suorastaan sairaalloisesti kieltävä Helsingin yliopiston dosentti, propagandisti Johan Bäckman voi edelleen tuntea itsensä vapaaksi. Tulla tänne ja haukkua ja solvata, kuten haluaa. Eikö olisi jo viimeinen hetki tämä raskas ongelma lopulliseti ja selkeästi ratkaista. Sisäministeriön tiedottajan sijainen Kristina Leer vastaa.


Onko suomalaiselle, Helsingin yliopiston dosentti Johan Bäckmanille asetettu maahantulokielto Viroon?

"Johan Bäckmaniin ei ole sovellettu maahantulokieltoa Viroon. Sitä voi soveltaa vain maastapoistamis- ja maahantulolakien pohjalta ainoastaan silloin, kun soveltamiseen on peruste, eli perusteeksi kelpaavat vain laissa tuodut syyt."

Kieltäessään julkisesti ja toistuvasti Viron itsenäisyyden (eli tosiasiassa Viron valtion), Bäckman vahingoittaa Viron tasavaltaa, valtion mainetta ja turvallisuutta. Siten peruste maahantulokiellolle on olemassa?

"Euroopan Unionin kansalaisena. Johanin Bäckmanin kohdalla maahantulokiellon soveltamisessa tulee arvioida useita eri asioita, Maahantulokieltoa saa soveltaa vain tapauksissa, jos asianomaisen henkilön käyttäytyminen aiheuttaa todellista, joskus riittäää myös riittävän todellista uhkaa, joka vahingoittaisi jonkun yhteiskunnan perusintressejä. Euroopan Unionin kansalaisen maahantulokieltoja koskevia tietoja ei Schengenin tietojärjestelmään laiteta, joten kyseinen kielto pätee vain Virossa eikä ole nähtävissä muiden maiden vastaavissa tietojärjestelmissä."  

Milloin voisi toivoa, ettei Bäckman enää Viroon pääse?

"Koska lain mukaan maahantulokioltoon johtamiset syyt eivät ole julkisia, sisäministeriö ei voi tarkemmin kommentoida mahdollisuuksia eikä odotettavaa aikaa, jolloin Johan Bäckmaniin sovelletaan maahantulokieltoa."




1 kommentti:

Masa kirjoitti...

Sofi Oksaselle Maahantulokielto Venäjälle?
Sofi Oksanen yritti antaa ymmärtää, ettei hänelle myönnetty viisumia Pietariin runoiltaan.
Myöhemmin postin tarkastuksen mukaan selvisi, että hänelle on toimitettu kirje, joka sisälsi hänen viisumilla varustetun passinsa.

Oksanen on eräiden tietojen mukaan viskannut kirjeen mainospostin mukana vahingossa roskiin.

Oliko se vahinko vai tahallinen teko, jää ainoastaan arvailujen varaan.