maanantai 5. tammikuuta 2009

Näytösoikeudenkäynti johti fiaskoon

Tallinnassa kovalla vaivalla organisoitu näytösoikeudenkäynti kevään 2007 patsasmellakoiden "organisaattoreita" vastaan on nyt johtanut neljän epäillyn vapauttamiseen kaikista syytteistä. Dimitri Klenski, Maksim Reva, Dmitri Linter ja Mark Siryk olivat syytettyinä siitä, että he olisivat järjestäneet joukkoliikehdintää huhtikuun lopulla 2007. Miehet kuuluvat ns. Yövartio-liikkeen johtoon. Yövartio perustettiin kesällä 2006 suojelemaan öisin Tallinnan Pronssisoturi-patsasta virolaisten uusnatsien hyökkäykseltä. Yövartio ei kuitenkaan pystynyt suojelemaan patsasta, hautamuistomerkkiä ja hautoja täydelliseltä hävitykseltä 26.-27.4.2007.

Helsingin Sanomien Tallinnan-kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on Viron apartheid-hallinnon vankkumaton kannattaja. Hän on avioliitossa kiihkokansallisen virolaisen Irakin sodan veteraanin Leo Kunnaksen kanssa. Tämä asettaa Kaja Kunnaksen riippumattomuuden toimittajana erittäin kyseenalaiseksi, ja onkin omituista, miksi hän saa toimia HS:n Tallinnan kirjeenvaihtajana. Kaja Kunnaksen missio on väittää, että mellakat olisivat aiheutuneet "patsaan siirrosta". Kunnasta eivät kiinnosta ne kansainväliset sopimukset, joita Viro törkeästi rikkoi häpäistessään Tallinnan vapauttajien sankarihaudat. Ilmeisesti Helsingin Sanomissa ei ole kuultukaan näistä sopimuksista. Hautojen häpäisy johtui mielenosoituksista. 

Viro on saanut taas takkiinsa. Myös Risto Teinoseen kohdistunut näytösoikeudenkäynti kuivui kasaan ennen kuin koko oikeudenkäynti pääsi edes alkuun. Teinosta syytettiin vähän samanlaisesta asiasta eli kumouksen järjestelystä ja oman armeijan perustamisesta. Järjettömät syytteet kuivuvat kasaan ennen kuin syytteitä edes nostettiin, mutta Viron suojelupoliisi Kapo ehti kyllä vainota Teinosta vuositolkulla. Myös Neuvostoliiton Sankari Arnold Mereä vastaan vireillä oleva näytösoikeudenkäynti on vastatuulessa. Lennart Meren serkkua syytetään "kansanmurhasta", jota ei ole koskaan tapahtunut. Syytetty itse on pian 90-vuotias ja vaikeasti sairas. Se ei estä Viron "oikeusviranomaisia" vainoamasta tätäkin vanhusta. 

Viron apartheid-hallinnon järjestämien näytösoikeudenkäyntien kariutumisen luulisi kiinnostavan myös apartheid-hallinnon agentteja Suomessa. Iivi Anna Masso, Imbi Paju, Kulle Raig ja Merle Pajula ovat Suomessa toimivia agentteja, joiden tehtävänä on levittää Viron apartheid-hallinnon rasistisia oikeusperiaatteita myös Suomeen. Heidän tärkein tehtävänsä on kiihkokansallisen venäläisvastaisen rasismin levittäminen. Luulisi, että apartheid-hallinnon takaiskut kotimaassa vaikuttaisivat kielteisesti myös agenttiverkoston toimintaan Suomessa. 

3 kommenttia:

Panu kirjoitti...

Viron apartheid-hallinnon järjestämien näytösoikeudenkäyntien kariutumisen luulisi kiinnostavan myös apartheid-hallinnon agentteja Suomessa. Iivi Anna Masso, Imbi Paju, Kulle Raig ja Merle Pajula ovat Suomessa toimivia agentteja, joiden tehtävänä on levittää Viron apartheid-hallinnon rasistisia oikeusperiaatteita myös Suomeen. Heidän tärkein tehtävänsä on kiihkokansallisen venäläisvastaisen rasismin levittäminen. Luulisi, että apartheid-hallinnon takaiskut kotimaassa vaikuttaisivat kielteisesti myös agenttiverkoston toimintaan Suomessa.

Oletteko tullut ajatelleeksi, että nimeltä mainittujen henkilöiden väittäminen agenteiksi netissä julkaistussa blogissa ilman oikeudessa pitäviä todisteita on aika selkeästi törkeä kunnianloukkaus?

Onko Teillä varaa maksaa mahdollinen vahingonkorvaus? Ja jos on, mistä olette saanut rahat? Kuka Teille maksaa?

Johan Bäckman kirjoitti...

Masso, Paju, Raig ja Pajula ovat ilman muuta Viron apartheid-hallinnon agentteja eli asiamiehiä. Tästä on riittävästi tai liikaakin kirjallisia todisteita. Tämän toteaminen ei ole mikään kunnianloukkaus, sitä paitsi asianomaiset ovat itse ylpeitä siitä, että he edustavat apartheid-hallintoa ja kiihottavat Venäjää vastaan. Lue nyt ihmeessä vaikkapa Masson tai Pajulan venäläisvihaa tihkuvia tekstejä. Kuka heille maksaa? Sitä pitäiis kysyä.

P.S.
Suomen lain mukaan tieteessä, taiteessa ja politiikassa sallitaan hyvinkin jyrkkä kritiikki. Tämä ei tietenkään koskea apartheid-"Viroa", missä sananvapaudella on rajansa. Kysy vaikka Massolta, Pajulta... jne.

Anonyymi kirjoitti...

Uskoisin että jokaisella on oikeus kertoa mielipiteensä Viron asioista ilman, että kyseistä henkilöä tarvitsee leimata jonkin vieraan vallan agentiksi.

Bäckmanin perusteluilla taas hän itse on Venäjän hallinnon agentti, jonka tehtävänä on kiihottaa kansaa Viron nykyistä hallitusta kohtaan.

"Suomen lain mukaan tieteessä, taiteessa ja politiikassa sallitaan hyvinkin jyrkkä kritiikki. Tämä ei tietenkään koskea apartheid-"Viroa", missä sananvapaudella on rajansa. Kysy vaikka Massolta, Pajulta... jne."

Toki, kunhan kritiikki on asiallista ja pidäyttäytyy toisten tutkijoiden henkilökohtaisesta halventamisesta.