tiistai 14. lokakuuta 2008
Samaa mieltä Bäckmanin kanssa
torstai 9. lokakuuta 2008
Avoin kirje Jyrki Kataiselle
Kokoomus on hiljattain puuttunut erikoisella tavalla Helsingin yliopiston opetukseen. Kunnallisvaaliehdokas Iivi Anna Masso on pari viikkoa sitten laatinut Helsingin yliopiston johdolle jyrkkäsanaisen ”avoimen kirjeen”, jossa minulle vaaditaan oikeustieteellisessä tiedekunnassa opetuskieltoa väitettyjen poliittisten mielipiteitteni vuoksi. Syynä on kuulemma se, että olen esittänyt tuoreessa Pronssisoturi-kirjassani ”väärän” tulkinnan Viron historiasta ja yhteiskunnasta. Tällä ja vain tällä perusteella kokoomuslaiset siis vaativat, että en saisi opettaa Helsingin yliopistossa mitään. Ben Zyskowicz on nimellään vahvistanut kirjeessä esitetyt uskomattomat vaatimukset.
Helsingin yliopiston johto ei tietenkään ole puuttunut opetustyöhöni mitenkään. Yliopiston autonomia turvaa sen, että opetuksen ja tutkimuksen vapaus toteutuu myös suhteessa yliopiston ulkopuolisiin tahoihin. Yhdessäkään demokraattisessa maassa poliitikot eivät voi puuttua yliopisto-opetuksen sisältöön. Sellainen on mahdollista vain totalitaarisissa maissa.
Jostakin syystä kokoomuslaiset ovat kuitenkin lähteneet Ben Zyskowiczin tuella vaatimaan Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opetukseen ennakkosensuuria. Heidän mielestään ”väärien” historian tulkintojen esittäjät eivät saa opettaa Helsingin yliopistossa ollenkaan. Kuitenkin vain kokoomuksella on ilmeisesti hallussaan tieto siitä, mikä varsinaisesti on ”oikea” ja mikä ”väärä” mielipide tai tulkinta.
Asia voi vaikuttaa vähäiseltä akateemiselta kiistelyltä, mutta ei ole sitä. Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa poliitikot ovat vaatineet yliopisto-opetukseen ennakkosensuuria ja yliopisto-opettajalle virkakieltoa poliittisten mielipiteiden vuoksi. On arvoitus, miksi tämä on tullut juuri kokoomuksen taholta. Zyskowiczin allekirjoittama kirje on Suomen historiassa ainutlaatuinen hyökkäys yliopiston autonomiaa ja sananvapautta vastaan. Se on herättänyt paljon huomiota Venäjän ja Viron tiedotusvälineissä.
Pyydän kunnioittavasti puheenjohtaja Jyrki Kataista kertomaan, miksi kokoomuslaiset Zyskowiczin johdolla ajavat Helsingin yliopiston opetukseen ennakkosensuuria ja minulle yliopisto-opettajana luentokieltoa joidenkin väitettyjen poliittisten mielipiteiden vuoksi.
Johan Bäckman
Dosentti
Helsingin yliopisto
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Vastauksia Juhani Venäläisen kysymyksiin
Hei Johan,tiedän, että saat lukea kaikenlaista soopaa viesteistäsi. Toivoisin, että sinulla silti olisi aikaa vastata muutamaan kysymykseen.
1. Oletko sitä mieltä, että virolaiset eivät kokeneet venäläisten saapumista maahansa miehitykseksi kyseessä olevalla hetkellä?
Vastaus: Kysymys ei ensinnäkään ollut "hetkestä", vaan sodan pitkästä prosessista. Viron apartheid-politiikan "miehitysmyytti" keskittyy kolmeen ajankohtaan: syksyyn 1939, kesään 1940 ja syksyyn 1944. Syksyllä 1939 Viroon perustettiin Punaisen Armeijan tukikohtia kahdenvälisten sopimusten nojalla, kesällä 1940 Viroon tuotiin lisäjoukkoja ja Viro liittyi Neuvostoliittoon ja syksyllä 1944 Punainen Armeija, erityisesti sen Eestiläinen armeijakunta, vapautti Viron fasistimiehityksestä. Ihmisten subjektiivisten kokemusten tutkiminen on tietenkin täysin legitiimi tutkimuskohde. Kun sanotaan, että Neuvostoliitto ei miehittänyt Viroa, tarkoitus ei ole väheksyä ihmisten erilaisia kokemuksia ja kärsimyksiä. Historiantutkimuksessa on kuitenkin vaikea tutkia esimerkiksi yleistä ilmapiiriä, yleistä mielipidettä tai ihmisten asenteita. Martti Turtolan kirjassa on paneuduttu kesän 1940 ilmapiiriin, joka oli hänen mukaansa "muutosmyönteinen". Jaan Kross on kirjoittanut muistelmissaan samasta asiasta ja siitä, että kesän 1940 hallitusta pidettiin parempana kuin Kosntantin Pätsin "everstijunttaa" ja että Johannes Vareksen uusi hallitus oli oikeastaan liberaali porvarihallitus. Täytyy muistaa, että kesällä 1940 ihmiset eivät toivoneet sotaa. Punaisten Armeijan tukikohtien perustaminen tapahtui rauhanomaisesti. Se ei ollut uhkaava sotatoimi. Ilmapiiri oli jopa jossakin määrin vapautunut, vaikka sodan uhka oli tietenkin lähellä. Ranska oli juuri sortunut. Viron vallankumousliike laajeni ja tiedetään, että kesällä 1940 kaduilla oli paljon kansaa. Kukaan ei ollut halukas puolustamaan Pätsin diktatuuria. Liittymällä Neuvostoliittoon turvallisuuden tunne todennäköisesti väliaikaisesti kasvoi. Lennart Meren postuumis muistelmat Andres Oplatkan toimittamana kertovat siitä, että Meri koki karkotuksen Venäjällä usein positiivisesti. Todennäköisesti siksi hän selvisi hengissä. Virolaisten kollektiivisia kokemuksia on arvioitu myös Krossin kirjassa "Mesmerin piiri".
2. Voi olla tietenkin mahdollista, että venäläisten saapumista ei aluksi pidetty miehityksenä. Eikö ole kuitenkin harhaanjohtavaa, jollei tutkija mainitse sen myöhemmin muuttuneen miehitykseksi?
Vastaus: On mielestäni erittäin harhaanjohtavaa väittää. että Neuvostoliitto miehitti Viron. Kahdenvälisten sopimusten perusteella tapahtunut lisäjoukkojen tuominen ei ole miehitys. Kyse ei ollut "venäläisten saapumisesta" vaan Punaisen Armeijan tukikohtien perustamisesta kahdenvälisten sopimusten nojalla. Neuvostoliitossa asui satoja eri kansoja, muitakin kuin venäläisiä. Viron armeijaa ei riisuttu aseista. Ei ole mitään syytä sanoa, että tämä tapahtuma olisi jossakin vaiheessa "muuttunut" joksikin toiseksi. Viron tasavalta lakkasi olemasta kesällä 1940. Syksyllä 1944 Viroa ei voitu miehittää, sillä mitään Viroa ei ollut olemassa. Virossa tietenkin esiintyi terroria kuten muissakin Neuvostoliiton osissa. Myös venäläiset joutuivat Virossa terrorin kohteiksi, joten miksi pitäisi puhua vain virolaisista?
3. Vai oletko sitä mieltä, että Viro oli vapaaehtoisesti Neuvostoliiton vallan alla vuonna 1991 tapahtuneeseen uudelleen itsenäistymiseensä asti? Järjestettiinkö missään vaiheessa vapaata kansanäänestystä asiasta?
Vastaus: Kansalta ei kysytty mitään missään vaiheessa. Konstantin Päts ja Johan Laidoner veivät Viron Neuvostoliiton osaksi diktaattorin elkein. He tosin omasta mielestään pelastivat Viron. He eivät puhuneet miehityksestä vaan mm. "lisäjoukkojen tuomisesta Viroon". Viro ei ollut Neuvosotoliiton vallan alla, koska mitään Viroa ei ollut enää olemassakaan. Viron tasavalta lakkasi olemasta kesällä 1940. Tosin Viron armeija jatkoi olemassaoloaan, päällystö pysyi Viroissaan eikä armeijaa riisuttu aseista.
4. Jos virolaiset kokevat ihan oikeasti olleensa miehitettyjä, niin miten mikään historian kirjoittaja voi tuota kiistää? Tähän asiaanhan oikean vastauksen voi antaa vain miehitetyksi tunteva eikä miehittäjä eikä edes historian kirjoittaja.
Vastaus: Sellaista kyselytutkimusta ei ole vielä tehty, jossa virolaisilta kysyttäisiin, tunsivatko he olonsa miehitetyiksi. Tässä tapauksessa historian tutkimus lähtee tosiasioista, joita ei tutkita nykyajan peruutuspeilistä. Konstantin Päts ja Johan Laidoner uskoivat pelastaneensa Viron. Tämän päivän Viron apartheid-politiikkaan valitettavasti kuuluu keinotekoisen erottelun luominen virolaisten ja venäläisten välillä esimerkiksi siten, että väitetään, että Pronssisoturi symboloi virolaisille miehittäjää mutta venäläisille vapauttajaa. Tällainen yksinkertaistettu dikotomia on rasistinen ja eettisesti kyseenalainen. Väite siitä, että kaikki virolaiset muka kokivat olevansa miehitettyjä, on venäläisiä vastaan suunnattu leimaava väite. Sillähän yritetään syyttää venäläisiä. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että kaikki venäläiset ovat jotakin mieltä Virosta. Sekään ei pidä paikkansa. Venäjälläkin on historian tutkijoita ja aktivisteja, joiden mielestä Neuvostoliitto miehitti Viron. Nämä mielipide-erot eivät kuitenkaan herätä Venäjällä mitään erityisempää keskustelua, koska siellä sananvapaus on laajempaa kuin esimerkiksi Suomessa.
voisitko laittaa tämän myös blogisi kautta!
Tietosi perustuvat selvästi pelkkiin asiakirjoihin. Se on tietenkin hyvä ja sinänsä luotettava tapa tutkia historiaa, kuten muitakin asioita On kuitenkin syytä katsoa asioita huomattavasti laajemmin ja jo normaalilla ällillä varustettu henkilö pystyy pääättelemään ja yhdistelemään asioita myös toista kautta. Neuvostoliitto oli irvikuva todellisesta demokratiasta. Tämä tuskin on voinut jäädä kellekään epäselväksi. Tätä kautta on täysin ymmärrettävää, ettei sellaisia asiapapereita ole olemassa Neuvostoliittoajalta, joista voisi lukea eri osapuolten näkemyksiä asiantilasta. Stalin ja kumppanit olivat erittäin taitavia ”miehittäessään” lukuisia maita Toisen Maailmansodan poikkeuksellisina aikoina ja myöhemminkin. Lainausmerkit siksi, että miehitykset tapahtuivat sisäkautta pienen venäläismielisen vähemmistön avulla, jotka yleensä olivat kommunisteja. Taktiikkaan liittyi myös avunantosopimus Neuvostoliiton kanssa, kuten Vironkin tapauksessa. Kysymys ei siis ole ollut missään vaiheessa kansalaisten enemmistön tahdosta liittyä Neuvostoliittoon. Tämä on tullut varsin selvästi esiin myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, jolloin asioista on jo laajemmin voinut keskustella ko. maissa. Monilla näistä maista on ollut seurauksena vakavia posttraumaattisia reaktioita, jotka aiheuttavat ylilyöntejä, kuten esimerkiksi Virossa. Reaktiot ovat täysin ymmärrettäviä, mutta silloin kun seurauksena on ollut esim. venäläisvähemmistön syrjintä, niin tehtyjä toimenpiteitä ei voi hyväksyä.
Selvä merkki posttraumaattisuudesta on myös se helvetinmoinen kiire, mikä useimmilla Neuvostoliiton ikeen alla olevilla mailla on ollut hakiessaan EU- ja NATO-jäsenyyttä. He pelkäävät edelleen Venäläisiä.
Vaikka näkemyksesi perustuvat asiakirjoihin, käsittelet asiaa liian suppeasti ja silmälaput silmillä, etkä kykene tekemään selviäkään johtopäätöksiä. Tällä diagnoosilla ei potilas saa parasta mahdollista hoitoa, saattaapi vaikka kuolla!
Ystävällisin terveisin
Juhani Venäläinen
Kantelu Julkisen Sanan Neuvostolle: Hufvudstadsbladet rikkonut hyvää journalistista tapaa, PEN-klubin puolueellisuus, sananvapauden rajoittaminen
JULKISEN SANAN NEUVOSTOLLE
Kantelu
Aiheet: vastineen julkaisematta jättäminen, sananvapauden rajoittaminen, toimituksen ulkopuolisen poliittisen järjestön vaikutus toimituspolitiikkaan
Työskentelen tällä hetkellä Helsingin yliopistossa opettajana. Hufvudstadsbladet on esittänyt jyrkkää kritiikkiä minua vastaan kyseenalaistaen kompetenssini yliopiston opettajana. HBL on myös esittänyt useita selvästi totuuden vastaisia väitteitä. HBL on kieltäytynyt julkaisemasta vastinettani ilman asiallisia perusteita. HBL on toiminut siksi hyvän journalistisen tavan vastaisesti. Koska vaatimuksia sananvapauteni rajoittamisesta on tullut nimenomaan Suomen PEN-klubin taholta, ja koska HBL:ssä on paljon PEN-klubin jäseniä, on epäiltävissä, että PEN-klubilla on hyvän journalistisen tavan vastainen kielteinen ulkopuolinen vaikutus HBL:n toimituspolitiikkaan.
HBL on arvostellut minua poikkeuksellisen jyrkästi neljässä kirjoituksessa, myös lehden kannessa, seuraavalla tavalla:
1. Minut mainitaan Iivi Masson haastattelun ingressissä (HBL 30.9.2008) ja haastattelussa väitetään totuuden vastaisesti, että olisin virolaisia kohtaan aggressiivinen, että kyseenalaistaisin Viron olemassaolon oikeuden sekä väitetään perättömästi että opettaisin yliopistossa Viron historiaa. Kirjoituksessa siis annetaan minusta valheellinen kuva virolaisia herjaavasta henkilöstä, joka opettaa Viron historiaa yliopistolla. Minua verrataan loukkaavasti holokaustin kieltäjään, joka opettaa Viron historiaa. Minä en kuitenkaan opeta Viron historiaa missään. En myöskään ole holokaustin kieltäjä. Pronssisoturi-kirjassani esitetään ensimmäinen tyhjentävä selostus Viron holokaustista eli juutalaisten ja romanien joukkomurhasta Virossa. Olen siis päinvastoin holokaustin julkistaja ja tutkija enkä holokaustin kieltäjä.
2. Minut mainitaan uutisessa (HBL 26.9.2008), jonka mukaan olisin ”ristiriitainen” tutkija ja todetaan että olisin sittenkin saanut pitää ensimmäisen luentoni Helsingin yliopistossa. Jutussa edelleen verrataan minua holokaustin kieltäjään, joka opettaa juutalaisten historiaa yliopistossa. Tässä jutussa samainen Masso sanoo totuuden vastaisesti, että olisin kutsunut Viroa ”fasistiseksi maaksi” ja kyseenalaistetaan oikeuteni opettaa yliopistossa. Myös Suvi Salmenniemi väittää, että puheeni olisivat ”leimaavia” ja kysyy, mitä tutkimuksen nimissä saa sanoa. Edelleen jutussa annetaan väärä käsitys, että minä olisin jonkinlainen ”ongelma” yliopistollamme ja että olisin saanut ”näpäytyksen” yliopistoni johdolta. Tosiasiassa Helsingin yliopiston johto ei ole puuttunut millään tavalla opetukseeni tai mielipiteisiini.
HBL ei ole julkaissut yliopiston johdon vastausta PEN-klubin jäsenten kirjelmään, jossa vaaditaan sananvapauteni rajoittamista ja vaaditaan yliopiston johtoa kieltämään minulta opetustyö yliopistossani joidenkin väitettyjen poliittisten mielipiteideni vuoksi.
3. Kirjanjulkistamistilaisuuttani koskeneessa uutisessa (HBL 1.10.2008) näkemyksiäni edelleen vääristellään väittämällä, että solvaisin virolaisia ”rasisteiksi” ja Viroa ”apartheiddiktatuuriksi”. En ole käyttänyt sanaa ”apartheiddiktatuuri” missään. En tietenkään väitä, että kaikki virolaiset olisivat rasisteja. Otsikossa sanotaan, että Bäckman lähtee uuteen ”hyökkäykseen”. Olen kutsunut Viron politiikkaa rasistiseksi apartheid-politiikaksi, mutta se ei tarkoita, että kaikki virolaiset olisivat mielestäni rasisteja. En ole sanonut enkä kirjoittanut mitään sellaista. HBL myös väittää virheellisesti, että mielestäni Viroa ”ei koskaan miehitetty”. Tosiasiassa olen sanonut, että Neuvostoliitto ei miehittänyt Viroa. HBL:n uutisesta saa väärän kuvan siitä, että minä hyökkäisin virolaisia vastaan ja myös siitä, että kaikki puheeni ja tekoni olisivat pelkkää aggressiivista hyökkäystä (otsikon mukaanhan Bäckman lähtee ”uuteen” hyökkäykseen).
4. Lehden etusivulla (HBL 1.10.2008) väitetään, että tutkija lähtee uuteen ”hyökkäykseen” käyttämällä käsitteitä ”rasistit” ja ”haudanhäpäisijät”. Syntyy siis väärä käsitys, että syyttäisin kaikkia virolaisia rasisteiksi ja haudanhäpäisijöiksi. Lisäksi etusivulla todetaan: ”Yliopiston johto antaa kuitenkin Bäckmanin jatkaa opetustaan.” Näin siis yritetään luoda keinotekoinen ristiriita minun ja yliopiston johdon välille. HBL antaa siis jo kannessaan kuvan siitä, että aggressiivisen herjaajan annetaan opettaa Helsingin yliopistossa.
HBL antaa kirjoituksissaan väärän kuvan näkemyksistäni. Minusta annetaan täysin virheellinen kuva aggressiivisena herjaajana, joka syyttäisi virolaisia rasisteiksi. HBL on julkaissut useita vääriä tietoja näkemyksistäni. Lisäksi HBL on puuttunut yliopiston autonomiaan ihmettelemällä, miksi minun annetaan opettaa yliopistossa sekä julkistamalla asiasta totuuden vastaisia väitteitä. HBL on myös antanut sellaisen kuvan, että opetukseni yliopistolla olisi jotenkin kyseenalaistettu myös yliopiston johdon taholta. HBL antaa lisäksi sellaisen käsityksen, että opetukseni koostuisi pelkästä virolaisiin kohdistuvista herjauksista. Lisäksi HBL on julkaissut väärän tiedon siitä, että opettaisin yliopistolla Viron historiaa.
Asialla on selvästi erittäin suurta yhteiskunnallista merkitystä, koska kysymys on erääseen tärkeimmistä naapurimaistamme kohdistuvasta poliittisesta kritiikistä, Viron sisäpolitiikasta sekä Viron ja Venäjän ja toisaalta Viron ja Suomen suhteista. Kysymys on myös yliopiston autonomiasta, opetusvapaudesta sekä sananvapaudesta. PEN-klubilaisten kirjelmä sananvapauteni rajoittamiseksi on huomioitu kansainvälisesti. Asiasta on uutisoitu useissa maissa eri kielillä. Myös Helsingin yliopiston johdon vastaus olla puuttumatta opetuksen vapauteen on huomioitu kansainvälisesti. Asialla on siis huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä.
Laatimassani vastineessa (Svar till HBL, 1.10.2008) kirjoitan oman näkemykseni asioista ja tilanteesta. Hämmästelen epädemokraattista pyrkimystä rajoittaa sananvapauttani sekä historiassa ainutlaatuista puuttumista yliopiston autonomiaan. Selostan lyhyesti oman kantani Viron ”miehitysmyytistä” ja asiaa koskevan tutkimuksen. Kerron myös historiapoliittisen tulkintani siitä, miten miehitysmyyttiä käytetään venäläisten sortamiseen. Totean myös sen, että venäläisyydellä on Virossa vuosisataiset perinteet. Pohdin myös yliopistolle lähetetyn kirjeen taustaa, koska sen kirjoittaja on virolainen. Pidän sitä oikeutetusti osana Viron virallisia kannanottoja. Huomautan myös, että Suomessa on pian enemmän venäjänkielisiä kuin ruotsinkielisiä. Kiitän lisäksi yliopiston johtoa demokratian ja sananvapauden puolustamisesta.
Kiinnitän kirjeessäni huomion myös siihen yhteiskunnallisesti erittäin merkittävään asiaan, että sananvapauttani rajoittavan kirjeen on allekirjoittanut Suomen PEN-klubin puheenjohtaja ja joukko PEN-klubin jäseniä. Tämä on hämmästyttävää, koska PEN-klubin jäsenet sitoutuvat puolustamaan erityisesti kirjailijoiden sananvapautta.
Kirjoitukseni sopii HBL:n keskustelusivulle, jolla usein julkaistaan hieman pitempiäkin jossakin määrin esseetyyppisiä mielipiteitä. Kirjoitukseni tyyli ja sisältö antavat selvän vastauksen HBL:n neljässä kirjoituksessa aikaisemmin esittämiin totuuden vastaisiin väitteisiin.
HBL ei julkaissut kirjoitustani eikä vastannut siihen mitään lähes viikkoon. En saanut useisiin tiedusteluihin mitään vastausta. Lähetin tiedusteluja myös päätoimittajalle. Hänkään ei vastannut mitään. Tämä oli yllättävää, sillä minulla oli asiassa selvästi vastineoikeus. Tilanne antoi selvän kuvan siitä, että HBL ei noudata journalistin sääntöjä.
Vasta 6.10. mielipidekirjoituksista vastaava toimittaja Westman vastasi kieltämällä minulta vastineoikeuden. HBL:n pääasiallinen peruste kieltää minulta vastineoikeus oli se, että kritisoin kunnallisvaaliehdokasta, joka ei karanteenin vuoksi voisi vastata kritiikkiini. Tämä peruste on täysin kestämätön. Journalistin ohjeissa ei ole mainintaa siitä, että vaaliehdokkaan kritiikkiin ei olisi tämän karanteenin vuoksi vastineoikeutta! Lisäksi HBL väitti, että kirjoituksessani olisi samat tiedot kuin 1.10. julkaistussa uutisessa, mikä on väärä väite.
Tiedusteltuani asiaa edelleen Westman vastasi vielä toisellakin kirjeellä, jossa olikin täysin uudet perustelut. Sinänsä jo se seikka, että HBL esitti vastineen kiistämiselle toiset täysin erilaiset perustelut sen jälkeen, kun ensimmäiset perustelut osoittautuivat kestämättömiksi, osoittaa HBL:n rikkoneen hyvää journalistista tapaa. HBL:n ristiriitaiset perustelut osoittavat, että lehti ei ole sisäistänyt journalistin sääntöjä. Vastauksessaan tiedusteluihin, joissa viittasin journalistin sääntöihin, lehti ei kiinnittänyt huomiota journalistin sääntöihin, mikä tarkoittaa, että lehti ei noudata journalistin sääntöjä.
Toisessa vastauksessaan tiedusteluuni Westman viittaakin sananvapauslakiin eli riistää minulta vastineoikeuden vetoamalla lakiin! Hän edelleen väittää totuuden vastaisesti, että 1.10. julkaistussa uutisessa olisi samat tiedot kuin vastineessani. Hän myös täysin asiattomasti ottaa kantaa siihen, keitä henkilöitä saa ja ei saa käsitellä vastineessani. Tietenkin käsittelen vastineessani niitä henkilöitä, jotka ovat saaneet aikaiseksi vetoomuksen työskentelyni estämisestä Helsingin yliopistossa. Tästähän HBL:n kirjoituksissa on ollut kysymys. Lisäksi Westman tarkoituksellisesti alkaa vaikeuttamaan asiaa vaatimalla sananvapauslain sanamuotoon viittaamalla minulta sellaista uutta vastinetta, jossa jotenkin erittelisin, millä tavalla minua on loukattu. Kuitenkin tässä vaiheessa juttujen kirjoittamisesta on kulunut jo aikaa. Vastine olisi julkaistava viipymättä.
Päätoimittaja ei vastannut tiedusteluihini mitään.
Katson HBL:n toiminnan tässä asiassa loukkaavan karkeasti journalistin sääntöjä vastineoikeudesta. Minulle ei ole annettu minkäänlaista vastineoikeutta, vaikka lehti on julkaissut useita kirjoituksia, joissa minua arvostellaan jyrkästi totuutta vääristellen ja yritetään samalla vaikuttaa Helsingin yliopistoon työskentelyni vaikeuttamiseksi. HBL antaa täysin vääristyneen kuvan minusta rasistisena herjaajana, hyökkääjänä ja kyseenalaisena yliopisto-opettajana jopa etusivullaan.
Kysymys on myös yhteiskunnallisesti erittäin merkityksellisestä asiasta eli yliopiston autonomiasta, sananvapaudesta sekä historian tulkinnoista. HBL on lähtenyt mukaan siihen muutaman suomalaisen ja virolaisen demokratian ja sananvapauden vastaiseen hankkeeseen, jossa vaaditaan minulle potkuja yliopistosta joidenkin väitettyjen poliittisten mielipiteiden tai historiantulkintojen takia. Kysymys ei ole myöskään näiden tulkintojeni radikaalisuudesta tai poikkeuksellisuudesta, sillä monet suomalaiset ja virolaiset asiantuntijat, kuten Leena Hietanen, Martti Turtola ja Magnus Ilmjärv, ovat jo ennen minua puhuneet Viron miehitysmyytistä tai apartheidpolitiikasta. Mielipiteeni eivät siis ole mitenkään uusia eivätkä edes poikkeuksellisia.
Kysymys on erittäin ongelmallinen siksi, että sananvapauttani ja yliopiston autonomiaa loukkaavan selvästi demokratian vastaisen kirjelmän ovat allekirjoittaneet Suomen PEN-klubin puheenjohtaja Jukka Mallinen ja lisäksi useat PEN-klubin jäsenet. Kuitenkin hyvin moni HBL:n toimittajista on tiettävästi PEN-klubin jäsen. PEN-klubilla on tiettävästi vahva asema HBL:n sisällä. Tämä asettaa HBL:n riippumattomuuden asiassa erittäin kyseenalaiseen valoon.
Kun puheeksi otetaan PEN-klubin puolueellinen toiminta, joissa yksien sananvapautta halutaan rajoittaa ja toisien sananvapautta tukea usein mielivaltaisin perustein, HBL haluaakin kokonaan estää vastineet erittäin kyseenalaisin perustein. Suomen PEN on erittäin vaikutusvaltainen järjestö, koska se saa käyttää kansainvälisen PEN-klubin nimeä vaikka sananvapauden rajoittamiseenkin. Pyydän JSN:ää ottamaan kantaa siihen, onko toimituksen ulkopuolinen poliittinen järjestö vaikuttamassa HBL:n toimituspolitiikkaan journalistin sääntöjen vastaisesti.
Näillä perusteilla katson HBL:n rikkoneen hyvää journalistista tapaa ainakin vastinetta koskevassa kysymyksessä ja pyydän siksi kunnioittavasti JSN:ää ottamaan asian käsiteltäväksi sekä ryhtymään parhaiksi katsomiinsa toimenpiteisiin.
Kunnioittavasti,
Johan Bäckman
Dosentti
Helsingin yliopisto
Puhelin: 040 503 5474
Liitteet
Liite 1: HBL 30.9.2008
Liite 2: HBL 26.9.2008
Liite 3: HBL 1.10.2008
Liite 4: HBL 1.10.2008 (kansi)
Liite 5: Vastine (julkaisematon)
Liite 6: Westmanin kaksi kirjettä
tiistai 7. lokakuuta 2008
Vastauksia Juhani Venäläisen kysymyksiin
Kansalainen Juhani Venäläinen Raisiosta on lähettänyt minulle Pronssisoturi-kirjaani liittyen muutamia kysymyksiä, joihin vastaan ohessa. Venäläinen kirjoitti: Hei Johan, tiedän, että saat lukea kaikenlaista soopaa viesteistäsi. Toivoisin, että sinulla silti olisi aikaa vastata muutamaan kysymykseen. 1. Oletko sitä mieltä, että virolaiset eivät kokeneet venäläisten saapumista maahansa miehitykseksi kyseessä olevalla hetkellä? Vastaus: Kysymys ei ensinnäkään ollut "hetkestä", vaan sodan pitkästä prosessista. Viron apartheid-politiikan "miehitysmyytti" keskittyy kolmeen ajankohtaan: syksyyn 1939, kesään 1940 ja syksyyn 1944. Syksyllä 1939 Viroon perustettiin Punaisen Armeijan tukikohtia kahdenvälisten sopimusten nojalla, kesällä 1940 Viroon tuotiin lisäjoukkoja ja Viro liittyi Neuvostoliittoon ja syksyllä 1944 Punainen Armeija, erityisesti sen Eestiläinen armeijakunta, vapautti Viron fasistimiehityksestä. Ihmisten subjektiivisten kokemusten tutkiminen on tietenkin täysin legitiimi tutkimuskohde. Kun sanotaan, että Neuvostoliitto ei miehittänyt Viroa, tarkoitus ei ole väheksyä ihmisten erilaisia kokemuksia ja kärsimyksiä. Historiantutkimuksessa on kuitenkin vaikea tutkia esimerkiksi yleistä ilmapiiriä, yleistä mielipidettä tai ihmisten asenteita. Martti Turtolan kirjassa on paneuduttu kesän 1940 ilmapiiriin, joka oli hänen mukaansa "muutosmyönteinen". Jaan Kross on kirjoittanut samasta asiasta ja siitä, että kesän 1940 hallitusta pidettiin parempana kuin Kosntantin Pätsin "everstijunttaa" ja että Johannes Vareksen uusi hallitus oli oikeastaan liberaali porvarihallitus. Täytyy muistaa, että kesällä 1940 ihmiset eivät toivoneet sotaa. Punaisen Armeijan tukikohtien perustaminen ei tapahtunut väkivaltaa käyttämällä, joten siihen ei liittynyt väkivaltaa tai sen uhkaa. Viron vallankumousliike laajeni ja tiedetään, että kesällä 1940 kaduilla oli paljon kansaa. Kukaan ei ollut halukas puolustamaan Pätsin diktatuuria. Liittymällä Neuvostoliittoon turvallisuuden tunne todennäköisesti väliaikaisesti kasvoi. Lennart Meren postuumis muistelmat Andres Oplatkan toimittamana kertovat siitä, että Meri koki karkotuksen Venäjällä usein positiivisesti. Todennäköisesti siksi hän selvisi hengissä. Virolaisten kollektiivisia kokemuksia on arvioitu myös Krossin kirjassa "Mesmerin piiri". 2. Voi olla tietenkin mahdollista, että venäläisten saapumista ei aluksi pidetty miehityksenä. Eikö ole kuitenkin harhaanjohtavaa, jollei tutkija mainitse sen myöhemmin muuttuneen miehitykseksi? Vastaus: On mielestäni erittäin harhaanjohtavaa väittää. että Neuvostoliitto miehitti Viron. Kahdenvälisten sopimusten perusteella tapahtunut lisäjoukkojen tuominen ei ole miehitys. Viron armeijaa ei riisuttu aseista. Ei ole mitään syytä sanoa, että se olisi jossakin vaiheessa "muuttunut" joksikin toiseksi. Viron tasavalta lakkasi olemasta kesällä 1940. Syksyllä 1944 Viroa ei voitu miehittää, sillä mitään Viroa ei ollut olemassa. 3. Vai oletko sitä mieltä, että Viro oli vapaaehtoisesti Neuvostoliiton vallan alla vuonna 1991 tapahtuneeseen uudelleen itsenäistymiseensä asti? Järjestettiinkö missään vaiheessa vapaata kansanäänestystä asiasta? Vastaus: Kansalta ei kysytty mitään missään vaiheessa. Konstantin Päts ja Johan Laidoner veivät Viron Neuvostoliiton osaksi diktaattorin elkein. He tosin omasta mielestään pelastivat Viron. He eivät puhuneet miehityksestä vaan "lisäjoukkojen tuomisesta Viroon". Viro ei ollut Neuvosotoliiton vallan alla, koska mitään Viroa ei ollut enää olemassakaan. Viron tasavalta lakkasi olemasta kesällä 1940. Tosin Viron armeija jatkoi olemassaoloaan, päällystö pysyi Viroissaan eikä armeijaa riisuttu aseista. 4. Jos virolaiset kokevat ihan oikeasti olleensa miehitettyjä, niin miten mikään historian kirjoittaja voi tuota kiistää? Tähän asiaanhan oikean vastauksen voi antaa vain miehitetyksi tunteva eikä miehittäjä eikä edes historian kirjoittaja. Vastaus: Sellaista kyselytutkimusta ei ole vielä tehty, jossa virolaisilta kysyttäisiin, tunsivatko he olonsa miehitetyiksi. Tässä tapauksessa historian tutkimus lähtee tosiasioista, joita ei tutkita nykyajan peruutuspeilistä. Konstantin Päts ja Johan Laidoner uskoivat pelastaneensa Viron. Tämän päivän Viron apartheid-politiikkaan valitettavasti kuuluu keinotekoisen erottelun luominen virolaisten ja venäläisten välillä esimerkiksi siten, että väitetään, että Pronssisoturi symboloi virolaisille miehittäjää mutta venäläisille vapauttajaa. Tällainen yksinkertaistettu dikotomia on rasistinen ja eettisesti kyseenalainen. Väite siitä, että kaikki virolaiset muka kokivat olevansa miehitettyjä, on venäläisiä vastaan suunnattu leimaava väite. Sillähän yritetään syyttää venäläisiä. |
maanantai 6. lokakuuta 2008
Miksi PEN-klubi tukahduttaa ilmaisun vapautta? (arvio)
KARJALAN MAA
”Ketään ei ole unohdettu
eikä mitään unohdeta”
KIRJAT
Johan Bäckman: Pronssisoturi, Viron patsaskiistan tausta ja sisältö
ISBN 978-9985-9721-7-5
Taberinfo, Helsinki 2008, 381 sivua.
Viisaalta kysyttiin, voiko tulevaisuutta ennustaa. Viisas vastasi: ”Kyllä voi. Isompi ongelma on menneisyys, se muuttuu koko ajan.”
Johan Bäckmanin Pronssisotilas muuttaa menneisyyttä, repii rikki yleisiä käsityksiä Viron, miksei myös Suomen historiasta ja tavalla, joka ärsyttää, mutta myös niin, että kokonaiskuva patsaskiistasta ja sen taustoista vähintäänkin selkiytyy.
Tekijän poimimat faktat ovat kuin rypälepommin ammukset jotka sinkoilevat yllättäen ja kipeästi moneen kohteeseen. Silti kirjan perusviesti on selkeä: Venäjä ja venäläisyys on otettava huomioon sellaisissa asioissa, jotka sitä ja heitä koskevat – muuten kuva on kerta kaikkiaan väärä, olipa käsiteltävänä Viron miehitys, juutalaisten tuhoaminen, Leningradin piiritys tai vaikkapa suomalaisten keskitysleirit sodan aikana Itä-Karjalassa.
Äärimmäisen köyhä reaktio Pronssisoturiin on useiden merkittävien suomalaisten ja virolaisten ”Avoin kirje”, jolla Helsingin yliopiston johtoa vaaditaan estämään Bäckmanin luennointia. Muiden muassa meppi Lasse Lehtinen (sd), kansanedustaja Ben Zyskowics (kok) ja Suomen PEN-klubin johtaja Jukka Mallinen ovat allekirjoittaneet vetoomuksen joka faktisesti vaatii rajoittamaan Bäckmanin sanan- ja ilmaisunvapautta ja puuttuu yliopiston autonomiaan.
PEN-klubin keskeinen lähtökohta on vastustaa kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista.
Onko Pronssisoturi on niin painavaa tekstiä, ettei sitä voi kritisoida normaalisti keskustellen? Vai onko se niin painavaa, ettei kritiikkiin löydy eväitä? Olisiko Viron politiikka Viron venäläisiä kohtaan vähemmän syrjivää, jos siitä vaiettaisiin tyystin?
Minusta Bäckmania kannattaa kiittää arvokkaasta työstä, eikä se merkitse, että olisi joka asiasta samaa mieltä. Se tulevaisuuden ennustaminen, mutta ennen muuta tässä hetkessä eläminen on paljon arvokkaampaa, kun tiedot ja käsitykset lähihistoriasta täydentyvät ja monipuolistuvat – juuri sitä Pronssisoturi tekee, eikä siinä todellakaan ole mitään pahaa, päinvastoin.
”Tapa, jolla Viro käsittelee taistelussa fasismia vastaan henkensä menettäneiden nuorten venäläisten sotilaiden muistoa, osoittaa huonoa makua ja epäkunnioitusta ja on kaikin tavoin ristiriidassa sivistyneen käytöksen kanssa. Patsashan esittää kaatuneita tovereitaan surevaa sotilasta”, toteaa Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schöder.
Aivan hiljattain tietoon tulleet tutkimukset toisen maailmansodan vuosilta, yhtä lailla kuin Bäckmanin kirja, osoittavat, että niin meillä kuin erityisesti Virossa ei ole vielä päästy oman historian yleisissä tulkinnoissa sille tasolle kuin Saksassa. Pronssisotilas kannattaa lukea itse.
Matti Ronkainen
lauantai 4. lokakuuta 2008
Lehdistötiedote: Kirje kansainvälisen PEN-klubin toiminnanjohtajalle
Julkaisuvapaa: heti
DOSENTTI BÄCKMAN YHTEYDESSÄ KANSAINVÄLISEEN PEN-KLUBIIN "AVOIMEN KIRJEEN" VUOKSI
Viron patsaskiistaa ja Viron historiaa kriittisesti käsitelleen Pronssisoturi-kirjan kirjoittanut dosentti Johan Bäckman on kirjoittanut kirjeen kansainvälisen PEN-järjestön toiminnanjohtajalle Caroline McCormicille.
Kirjeen aiheena ovat Bäckmanin kirjansa ja mielipiteidensä vuoksi saamat vakavat uhkaukset sekä yritykset rajoittaa hänen sananvapauttaan Suomessa sekä yritys estää häntä luennoimasta ja työskentelemästä Helsingin yliopistossa.
Viime viikolla joukko suomalaisia ja virolaisia kirjoitti "avoimen kirjeen" Helsingin yliopiston johdolle vaatien Bäckmanin luennoinnin estämistä. Perusteena olivat Bäckmanin kirjoitukset ja mielipiteet Viron apartheid-politiikasta ja siitä, että todellisuudessa Neuvostoliitto ei miehittänyt Viroa.
Avoimen kirjeen oli laatinut kunnalisvaaliehdokas Iivi Masso ja sen olivat allekirjoittaneet Imbi Paju, Sofi Oksanen, Stefan Brunow, Elhonen Saks, Jevgeni Krishtafovitsh, Suvi Salmenniemi, Anna Rotkirch, Jussi K. Niemelä, Lasse Lehtinen, Henrik Lax, Mikael Enckell, Katri Vallaste, Jukka Mallinen, Evhen Tsybulenko ja Ben Zyskowicz.
Kirjeen kirjoittajat ovat saaneet paljon kritiikkiä, koska heidän on katsottu syyllistyneen sanan- ja ilmaisunvapauden rajoittamiseen sekä puuttuneen yliopiston autonomiaan.
Kirjeen allekirjoittajista ainakin dosentti Anna Rotkrich on vetänyt nimensä pois. Tiettävästi eräät muutkin ovat kieltäneet nimensä käytön kirjeen yhteydessä.
Bäckman pitää erittäin huolestuttavina allekirjoittajien vaatimuksia estää hänen opetustyönsä yliopistolla hänen väitettyjen mielipiteidensä vuoksi.
Erityisen omituista Bäckmanin mielestä on se, että kirjeen on allekirjoittanut Suomen PEN-klubin puheenjohtaja Jukka Mallinen sekä joukko PEN-klubin jäseniä, kuten Sofi Oksanen. PEN-klubin sääntöjen mukaan sen jäsenet "sitoutuvat vastustamaan kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista omassa maassaan ja yhteiskunnassaan".
Kirjeessään kansainvälisen PEN:in toiminnanjohtajalle Caroline McCormicille Bäckman kummastelee sitä, että Suomessa kirjailijan sananvapaus on joutunut uhatuksi Suomen PEN-klubin puheenjohtajan ja useiden PEN-klubin jäsenten taholta. Bäckmanin mielestä Mallisen johtama Suomen PEN ei noudata PEN-klubin peruskirjaa.
Bäckman pyytää kansainväliseltä PEN-järjestöltä asiassa toimenpiteitä.
Lisätietoja:
dosentti Johan Bäckman, 040 503 5474, dosentti Anna Rotkirch, 040 776 3086