Pronssisoturi - The Bronze Soldier - Pronkssõdur

Avoin kirje Oula Silvennoiselle

2009-04-09T05:40:00.001-07:00

Eurovaaliblogi

2009-01-25T13:57:00.000-08:00

Tervetuloa eurovaaliblogiini:

http://johaneurovaali.blogspot.com/

Lex Bäckman

2009-01-21T08:30:00.000-08:00

Viro suunnittelee Lex Bäckmania eli lakia, jonka tarkoitus on kieltää "Viron itsenäisyyden loppua kuuluttava painettu sana tai kansalle suunnattu viesti", ks. http://www.epl.ee/artikkel/455866. Hanke on tullut ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun Johan Bäckman ja Leena Hietanen ovat julkistaneet Viro-kriittiset kirjansa. Bäckmanin mielestä Viron loppu on lähellä, missä hän on tietysti aivan oikeassa. Vähän aikaa sitten Bäckmanille suunniteltiin myös maahantulokieltoa Viro-kriittisten mielipiteiden vuoksi. Virolaiset yrittävät päästä Hietasen ja Bäckmanin kaltaisista totuuden torvista eroon. Tilanne kertoo Viron valtion kriisistä ja siitä, että sillä on vähemmän elinaikaa kuin mitä Bäckman ennustaa. Viro on jo siirtymässä täydelliseen fasismiin. Myös mielipiteet on syytä kieltää.

Pronssisoturi-kirja julkaistu netissä

2009-01-08T01:26:00.000-08:00

Dosentti Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirja on julkaistu Internetissä kokonaan osoitteessa http://patsaskirja.blogspot.com/

Tervetuloa lukemaan!

Kirja ilmestyy tänä vuonna viroksi ja venäjäksi.

Näytösoikeudenkäynti johti fiaskoon

2009-01-05T01:42:00.000-08:00

Tallinnassa kovalla vaivalla organisoitu näytösoikeudenkäynti kevään 2007 patsasmellakoiden "organisaattoreita" vastaan on nyt johtanut neljän epäillyn vapauttamiseen kaikista syytteistä. Dimitri Klenski, Maksim Reva, Dmitri Linter ja Mark Siryk olivat syytettyinä siitä, että he olisivat järjestäneet joukkoliikehdintää huhtikuun lopulla 2007. Miehet kuuluvat ns. Yövartio-liikkeen johtoon. Yövartio perustettiin kesällä 2006 suojelemaan öisin Tallinnan Pronssisoturi-patsasta virolaisten uusnatsien hyökkäykseltä. Yövartio ei kuitenkaan pystynyt suojelemaan patsasta, hautamuistomerkkiä ja hautoja täydelliseltä hävitykseltä 26.-27.4.2007.

Helsingin Sanomien Tallinnan-kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on Viron apartheid-hallinnon vankkumaton kannattaja. Hän on avioliitossa kiihkokansallisen virolaisen Irakin sodan veteraanin Leo Kunnaksen kanssa. Tämä asettaa Kaja Kunnaksen riippumattomuuden toimittajana erittäin kyseenalaiseksi, ja onkin omituista, miksi hän saa toimia HS:n Tallinnan kirjeenvaihtajana. Kaja Kunnaksen missio on väittää, että mellakat olisivat aiheutuneet "patsaan siirrosta". Kunnasta eivät kiinnosta ne kansainväliset sopimukset, joita Viro törkeästi rikkoi häpäistessään Tallinnan vapauttajien sankarihaudat. Ilmeisesti Helsingin Sanomissa ei ole kuultukaan näistä sopimuksista. Hautojen häpäisy johtui mielenosoituksista.

Viro on saanut taas takkiinsa. Myös Risto Teinoseen kohdistunut näytösoikeudenkäynti kuivui kasaan ennen kuin koko oikeudenkäynti pääsi edes alkuun. Teinosta syytettiin vähän samanlaisesta asiasta eli kumouksen järjestelystä ja oman armeijan perustamisesta. Järjettömät syytteet kuivuvat kasaan ennen kuin syytteitä edes nostettiin, mutta Viron suojelupoliisi Kapo ehti kyllä vainota Teinosta vuositolkulla. Myös Neuvostoliiton Sankari Arnold Mereä vastaan vireillä oleva näytösoikeudenkäynti on vastatuulessa. Lennart Meren serkkua syytetään "kansanmurhasta", jota ei ole koskaan tapahtunut. Syytetty itse on pian 90-vuotias ja vaikeasti sairas. Se ei estä Viron "oikeusviranomaisia" vainoamasta tätäkin vanhusta.

Viron apartheid-hallinnon järjestämien näytösoikeudenkäyntien kariutumisen luulisi kiinnostavan myös apartheid-hallinnon agentteja Suomessa. Iivi Anna Masso, Imbi Paju, Kulle Raig ja Merle Pajula ovat Suomessa toimivia agentteja, joiden tehtävänä on levittää Viron apartheid-hallinnon rasistisia oikeusperiaatteita myös Suomeen. Heidän tärkein tehtävänsä on kiihkokansallisen venäläisvastaisen rasismin levittäminen. Luulisi, että apartheid-hallinnon takaiskut kotimaassa vaikuttaisivat kielteisesti myös agenttiverkoston toimintaan Suomessa.

Dosentti Johan Bäckmanin haastattelu Viron katsotuimmassa ajankohtaisohjelmassa (suomeksi)

2009-01-04T12:59:00.000-08:00

Pilakuvia Bäckman-Hietanen

2008-12-31T01:57:00.000-08:00

Eesti Ekspress, joka äskettäin vaati minulle maahantulokieltoa Viroon, on vuoden viimeisessä lehdessään julkaissut minusta ja kollegastani Leena Hietasesta oheiset pilakuvat: Nämä pilakuvat kuvastavat osuvasti virolaisia joulutunnelmia. Ohessa alla aikaisemmin syksyllä Postimees-lehdessä julkaistu pilakuva:

Kiitän Viron lehdistöä saamastani huomiosta! Ensi vuonna taistelu jatkuu. Ajattelin nimittäin juhlistaa Voiton päivää yhdessä virolaisten kanssa julkistamalla Pronssisoturi-kirjani viron- ja venäjänkieliset laitokset. Tulossa on myös romaani, joka kertoo Viron tulevaisuudesta.

Imbi Pajun erehdys

2008-12-26T10:49:00.000-08:00

Suomen ainoa oikeassaoleva virolainen Imbi Paju jatkaa iänikuista ruikutustaan valtavan kokoisessa Postimees-lehden "kolumnissaan", ks. http://www.postimees.ee/?id=61140. Imbi Paju on Suomessa asuva virolainen, jonka tehtävänä on saastuttaa suomalainen tietoisuus patologisella russofobialla. Se ei ota onnistuakseen, sillä Imbi ei ole saanut aikaiseksi kuin yhden keskinkertaisen kirjan "Torjutut muistot" ja samannimisen erittäin pitkäveteisen dokumenttifilmin.

Tuskin sattumalta uusimmassa ruikutuksessaan Imbimme mainostaa totuuttuun tyyliin omaa kehnoa kirjaansa ja filmiään ikään kuin katkerana siitä, että muutaman suomalaisen samanaiheiset kirjat kiinnostavat suomalaisia ja virolaisia paljon enemmän. Näitä kilpailijoitaan Imbimme kutsuu vihanpuuskassaan "stalinisteiksi".

Erityisesti Imbi jatkaa ruikutustaan siitä, miten "eräs Helsingin yliopiston kriminologian dosentti" kuulemma kutsuu hänen teostaan pornografiaksi, esittää televisiossa viiden vuoden vankeusrangaistusta neuvostokriittisille kirjailijoille ja kerää Yövartio-järjestölle Suomesta rahaa. Kuka tämä salaperäinen kriminologian dosentti mahtaa olla?

Asian selvittäminen ei taida olla kovin vaikeata, sillä Helsingin yliopiston virallisen ilmoituksen mukaan siellä on vain kaksi kriminologian dosenttia: yhden nimi on Tapio Lappi-Seppälä ja toisen Jukka Savolainen. Heille mahtaa olla melkoinen yllätys Postimees-lehden julkistama tieto siitä, että ainakin toinen heistä olisi esiintynyt Viron televisiossa mm. vaatien viiden vuoden vankeusrangaistusta neuvostokriittisestä kirjoittelusta.

Modern Auschwitz

2008-12-21T04:50:00.001-08:00

Estonian concentration camp in Harku, near the capital Tallinn, photographed by the Finnish journalist Leena Hietanen on December 18th 2008. Estonia still keeps non-wanted Russian individuals in this concentration camp, being one of the notorious examples of Estonian apartheid policy. Traditionally Harku served also as a death camp site during the Nazi regime in Estonia in 1941-1944 when Estonians murdered majority of their Jews in addition to political prisoners.

For combating Estonian apartheid, please contact the Anti-Fascist Committee of Finland at suomenantifasistinenkomitea@gmail.com

Kesknädal päätti Pronssisoturi-sarjan

2008-12-19T14:59:00.000-08:00

Viron oppositiopuolueen Keskerakondin sanomalehti Kesknädal on päättänyt dosentti Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirjaa käsittelevän juttusarjansa. Perjantaina ilmestyi kuudes artikkeli, jossa julkaistiin viroksi käännettyjä katkelmia Bäckmanin kirjasta. Lehden julkaisu viivästyi, kun lehden toimittaja pahoinpideltiin sairaalakuntoon. Otsikolla "Suomalaisen dosentin 'Saatanalliset säkeet'" julkaistun juttusarjan viimeinen jatko oli seuraavanlainen:

Soome dotsendi "Saatanlikud salmid" [6. osa]

19. detsember 2008

Johan Bäckman, "Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö". Kärbetega tõlge lk. 268 ja 287-290. Tõlge: Kn

Lex Pronksiöö

Eesti valitsus jätkas oma venelaste piitsutamist. Psühhoterrori üheks vormiks oli uuring pealkirjaga „Eesti ühiskonna integratsiooni võimalustest peale Pronksiööd“. Uurijate seltskond oli paljulubav, sest nende seas oli ka „Neljakümne kirjale“ omal ajal allkirja andnud professor Rein Ruutsoo.

Ütlematagi on selge, et Eesti sotsioloogid tegid venelastest Euroopa suurima probleemi. Venemaa oli väidetavalt huvitunud vaid „pinevuse säilitamisest Eestis kõigi võimalike vahenditega“, justkui Venemaa valitsus, mitte aga Eesti oma hävitas Tallinna vabastajate mälestusmärgi koos haudadega. „Eestis asuva venekeelse elanikkonna olukord ja tulevik on meie riigi julgeoleku tähtsamaid ja keerulisemaid küsimusi,“ ähvardati uuringus ja jätkati: „Võti meie riigi stabiilsuseks on selge identiteediga lojaalse eestivenelaste kogukonna tugevdamine Eestis.“ Siia võiks lisada – „mis tahes vahenditega“.

Eesti sotsioloogid soovitavadki, et venelased lakkaksid tundmast ennast venelastena. Selles pole midagi imelikku, sest sotsioloogide raport oli Eesti apartheidikeskuse ehk „rahvastikuministeeriumi“ tellitud. See oli veidi sarnane Peeter Kaasiku valmisvorbitud kirjatööga, mille eesmärgiks oli käivitada Pronkssõduri hävitamine. Ka sotsioloogide raport paistab rõhutavat, et Eesti suurimaks probleemiks on venelaste väärad arvamused, mis kujunesid välja juba koolis. Neist tuleks kuidagi vabaneda, aga kuidas. On vast dilemma!

Tundub, et sotsioloogide uuring tuli liiga hilja. Ei paista enam olevat aega „integreerida“ venelasi Eesti ühiskonda. Alternatiive on jäänud väheks. Eesti valmistub oma venelaste elimineerimiseks. Siseministeeriumi seadusepakett Lex Pronksiöö muudab õigussüsteemi selliseks, et venelaste totaalne rõhumine saab võimalikuks. Politsei varustatakse elektrišokirelvade, jalaraudade, veekahurite, püsside ja ebameeldivate aheldamisvahenditega. Telefone saab ka juba pealt kuulata.

Moolok

Johan Bäckman, "Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö", kärbetega tõlge lk. 287–290

Saan loa minna Kristiina Ojulandi pimedasse kabinetti. Proua istub oma arvuti taga ja veidi ehmub, kui ma sisse astun. Musta riietatud proua nägu ja juuksed säravad pimedas. Proua Ojuland oli Eesti välisminister, kui Eesti sai Euroopa Liidu ja NATO liikmeks, nii et ta teab kõik. Seepärast palusin temaga kokkusaamist. Ojuland juhib parlamenti selle ühelt kõrgeimalt ehk aseesimehe postilt.

Tuba on tõesti pime, proua ei taha aga valgust süüdata. Tunnen ennast kui keset Aleksandr Sokurovi filmi „Moolok“, selles omapärases pimeduse ja valguse, võimu ja arhitektuuri mängus. [---]

Nähtamatud 1930. aastate vaimud rändlevad kõrges ruumis. Meie kohtumine on pannud nad pööraselt tiirlema. Nad tõusevad põrandalt lakke, keerutavad ringi, liigutavad pabereid. Siin lendleb president Konstantin Päts, tegemas otsuseid Eesti ajaloo rasketel ja piinavatel hetkedel (kõik Eesti ajaloo etapid on rasked ja valulikud). „Sünge, rusuv ängistus valitses saalis, kus nüüd maeti maha Eesti iseseisvus,“ kirjutas Mika Waltari Riigikogu õhkkonnast oma natsipamfletis „Tõde Eestist, Lätist ja Leedust“.

Tülpinud proua uurib vahetpidamata oma roosaks lakitud küüsi ja tundub olevat nendega väga rahulolematu. Äkki hüppab ta püsti ja astub mitme meetri kõrguse puu-ukse juurde ning virutab selle valju pauguga kinni. See on märk eestoa-abilistele, et meid ei tohi segada. See on ka ainus kord, kui minu hõimuõde muutub pisut teatraalseks. [---]

Proual on helehall hundipilk. Ta ei tundu elavat tänases päevas, sel kevadel, kui olukord väljus kontrolli alt. Justkui elaks ta hoopis teises ajastus. Paljud eestlased tahaksid täna küllap olla kusagil mujal. Mind ei innusta, kui vaatan oma hõimusõsarale silma ja mõtlen, et me oleksime võinud elada samas riigis. Kui Suur-Soome Anschluss oleks õnnestunud, oleksime täna Soomet, Eestit, Karjalat ja Ingerimaad ühendava võimsa riigi kodanikud! Sellise riigi, kust venelased ja juudid on välja roogitud. Peterburigi poleks enam olemas. [---]

Lähen kohe asja juurde ja küsin: mis juhtus?

„See on pikk lugu,“ alustab proua, ehkki jutt ei kujunegi kuigivõrd pikaks:

„Olukord on olnud tõsine kaks aastat. Varem oli pronksmonument koht, kuhu inimesed tuli rahumeelselt lilli asetama, küünlaid panema ja pisut viina jooma. Olukord muutus 2005-2006, kui inimesed hakkasid sinna kogunema punaste Nõukogude lippudega avaldama meelt Eesti riigi vastu. Aastal 2006 läks asi päris hulluks ja meeleavaldus punalippude all muutus juba üsna ähvardavaks. See oli korraldatud väljastpoolt Eestit. Sovjetid – mina kutsun neid sovjettideks – ei lasknud eestlasi Pronkssõduri juurde. Nende hoiak, hüüdlaused ja käitumine oli ilmne meeleavaldus Eesti vastu.“

Kristiina jätkab:

„Pronkssõdur asus vaid paarisaja meetri kaugusel Eesti parlamendist. Suveräänne riik ei saa endale lubada, et inimesed avaldavad ähvardavalt meelt nii lähedal Eesti parlamendile, karjudes hüüdlauseid „SSSR“ jne.“ [---]

Kas proua kartis tõesti seda, et meeleavaldus monumendi juures kasvaks üle mässuks ja „sovjetid“ vallutaksid Riigikogu SSSR-lippudega ja võib-olla üritaksid Eestit taas liita Nõukogude Liiduga? Proua vastab:

„Fakt on see, et sovjetid tulid punalippudega karjuma loosungeid: „Eestlased on fašistid!“, „Peaminister on fašist!“, „SSSR 4 Ever!“ ja „Rossija, Rossija!“ Nad avaldasid meelt Eesti parlamendi ja valitsuse silme all. Eesti kaitsepolitsei hoone on vaid 50 meetri kaugusel. See on kindlasti parim paik, et ärritada Eesti valitsust ja riiki.“[---]

Minu meelest on tuleviku tähtsaim küsimus see, mida tehakse lähiaegadel venekeelsetele koolidele. „Olen absoluutselt kindel, et me peame sulgema venekeelsed koolid. Me elame Eestis. Meil on üks keel ja koolisüsteem ning ühetaoline ajalugu, mida tuleb õpetada.“

Ühtäkki võpatan ja mulle meenub nimi EVA BRAUN. Minu vastas istuv sinisilmne kuju ei olegi Kristiina Ojuland, vaid Eva Braun! Üks rahvas, üks keel, üks ajalugu... Ja tähtsaim on laste kasvatamine! Olen kukkunud tagasi Sokurovi „Moolokisse“. Juutidest proua ei rääkinud midagi, kuid Eesti tuleb puhastada venelusest. Pigimusta jakki kandev proua on täiesti veendunud, ja keegi ei suuda teda takistada.

Johan Bäckmani kõmuline raamat on Eesti ja ka Soome laias avalikkuses üsna üksmeelselt hukka mõistetud. See annab tunnistust, et ta tegelikult saavutas oma eesmärgi – inimesed ärritusid sellest, et said lugeda enda ja oma ajaloo kohta väga ebameeldivaid väiteid, millest paraku suur osa vastab siiski tõele. Küllap suutis ta nii mõnegi eestlase sellega raputada lahti iseseisvuse aastatega loodud müütide unest, nagu oleks tänane Eesti tõesti mingi Kungla, et eestlased on Jumala valitud ideaalrahvas, kes pole kunagi kellelegi kurja teinud, vaid on üksnes märtrina pidanud vastu võtma teiste ülekohtuseid hoope.

Erutuse, ärrituse või solvumise hetkel ei suuda ka muidu arukad inimesed enam käituda mõistlikult, vaid hakkavad küüsi närima ja vahel ka lausa lärmama. Selle kohta on ilmekaks tõendiks Eesti ja Soome kultuuriinimeste protestikiri Helsingi Ülikooli rektorile küsimusega, kuidas selliste vaadetega inimene nagu Bäckman saab üldse ülikoolis õpetada. Ülikooli rektor vastas ainsal võimalikult viisil: iga teadlane on demokraatlikus riigis oma arvamuste esitamisel vaba. Argo Ideoni kirjutis „Eesti Ekspressi“ 13. novembri „Areenis“ aga võrdub samasuguse tellitud kirjutisega nagu Peeter Kaasiku oma, millele Bäckman oma raamatus mitmel korral viitab.

Uue kliimaksini jõuab hüsteeria 11. detsembri „Eesti Ekspressis“, kus ajakirjanik Pekka Erelt, kelle roll Pronkssõduri väärastunud müüdi loomisel on olnud üsna kaalukas (meenutagem või Varšavskaja saatuse mõnitamist!) nõuab Bäckmani kuulutamist persona non grata’ks. Mehe ärritust võib mõista, kuid millest kõneleb siseministeeriumi vastus!? Ei millestki muust kui sellest, et OVIR-i ajad on iseseisvas Eestis tagasi.

Johan Bäckmani väidete vastuvõtt Eestis on olnud ebaadekvaatne ja vastuolus Eesti ühiskonna kui Euroopa Liidu liikme tegelike huvidega. Mitte lapsik ärritumine, labane sõim ega apokalüptilised süüdistused autori (isiku) suhtes, vaid asjalik, erapooletu, akadeemiline kriitika on see, mida selline teos meilt, eestlastelt, vähemasti eeldaks. Eelkõige aga täielikku ausust nii enda kui ka oma ajaloo suhtes, mineviku kuritegude ning tänaste vigade ja eksimuste, aga ka teadlike ja saatuslike väärotsuste siirast tunnistamist, mitte aga jätkuvat ja üha piinlikumaks muutuvat vassimist. Maailm ootab meilt, sealhulgas Eesti ajakirjanduselt tsiviliseeritud käitumist 21. sajandi teadmiste, rahvusvahelise õiguse ja üldinimliku eetika tasemel. LÕPP

Miks Johan Bäckman pole Eestis persona non grata?

PEKKA ERELT (Eesti Ekspress 12.12.2008)

Eesti iseseisvust lausa haiglaslikult eitav Helsingi ülikooli dotsent-propagandist Johan Bäckman võib end Eestis endiselt vabalt tunda. Tulla siia ning mõnitada ja solvata, nagu süda kutsub.

Kas poleks viimane aeg see painav probleem lõplikult ja selgelt lahendada? Vastab Siseministeeriumi Avalike ja välissuhete osakonna juhataja kt Kristina Leer.

Kas Soome kodanikule, Helsingi ülikooli dotsendile Johan Bäckmanile on kohaldatud sissesõidukeeld Eestisse?

Johan Bäckmanile ei ole kohaldatud sissesõidukeeldu Eestisse. Kohaldamist saab teha väljasõidukohustuse ja sissesõidukeelu seaduse alusel ainult sellisel juhul, kui on kohaldamise alus, ehk põhjuseks saavad olla ainult seaduses toodud asjaolud.

Eitades avalikult ja korduvalt Eesti iseseisvust (seega sisuliselt Eesti riiki), kahjustab Bäckman sellega Eesti Vabariigi kui riigi mainet ja julgeolekut. Seega on põhjust sissesõidukeeluks enam kui küll.

Euroopa Liidu kodaniku Johan Bäckmani puhul tuleb sissesõidukeelu kohaldamisel arvestada mitmete erisustega. Sissesõidukeeldu saab kohaldada vaid juhul, kui asjaomase isiku käitumine kujutab endast tõelist, vahetut ja piisavalt tõsist ohtu, mis kahjustab mõnd ühiskonna põhihuvi.

Euroopa Liidu kodaniku sissesõidukeeldu puudutavaid andmeid Schengeni infosüsteemi ei kanta, seega kehtib nimetatud keeld vaid Eestis ega ole nähtav teiste riikide vastavates andmebaasides.

Millal on loota, et Bäckmani enam Eestisse ei lubata?

Kuna seaduse alusel ei ole sissesõidukeelu kohaldamisega seotud teave avalik, siis ei saa siseministeerium täpsemalt kommenteerida võimalust ega eeldatavat aega Johan Bäckmanile sissesõidukeelu kohaldamiseks.

Viron lehdissä vaaditaan dosentti Bäckmanille maahantulokieltoa Viroon

2008-12-11T04:09:00.000-08:00

Suomennos:

EESTI EKSPRESS 11.12.2008

Miksi Johan Bäckman ei ole Virossa personan non grata?

Viron itsenäisyyttä suorastaan sairaalloisesti kieltävä Helsingin yliopiston dosentti, propagandisti Johan Bäckman voi edelleen tuntea itsensä vapaaksi. Tulla tänne ja haukkua ja solvata, kuten haluaa. Eikö olisi jo viimeinen hetki tämä raskas ongelma lopulliseti ja selkeästi ratkaista. Sisäministeriön tiedottajan sijainen Kristina Leer vastaa.

Onko suomalaiselle, Helsingin yliopiston dosentti Johan Bäckmanille asetettu maahantulokielto Viroon?

"Johan Bäckmaniin ei ole sovellettu maahantulokieltoa Viroon. Sitä voi soveltaa vain maastapoistamis- ja maahantulolakien pohjalta ainoastaan silloin, kun soveltamiseen on peruste, eli perusteeksi kelpaavat vain laissa tuodut syyt."

Kieltäessään julkisesti ja toistuvasti Viron itsenäisyyden (eli tosiasiassa Viron valtion), Bäckman vahingoittaa Viron tasavaltaa, valtion mainetta ja turvallisuutta. Siten peruste maahantulokiellolle on olemassa?

"Euroopan Unionin kansalaisena. Johanin Bäckmanin kohdalla maahantulokiellon soveltamisessa tulee arvioida useita eri asioita, Maahantulokieltoa saa soveltaa vain tapauksissa, jos asianomaisen henkilön käyttäytyminen aiheuttaa todellista, joskus riittäää myös riittävän todellista uhkaa, joka vahingoittaisi jonkun yhteiskunnan perusintressejä. Euroopan Unionin kansalaisen maahantulokieltoja koskevia tietoja ei Schengenin tietojärjestelmään laiteta, joten kyseinen kielto pätee vain Virossa eikä ole nähtävissä muiden maiden vastaavissa tietojärjestelmissä."

Milloin voisi toivoa, ettei Bäckman enää Viroon pääse?

"Koska lain mukaan maahantulokioltoon johtamiset syyt eivät ole julkisia, sisäministeriö ei voi tarkemmin kommentoida mahdollisuuksia eikä odotettavaa aikaa, jolloin Johan Bäckmaniin sovelletaan maahantulokieltoa."

http://www.ekspress.ee/2008/12/11/eesti-uudised/5782-miks-johan-backman-pole-eestis-persona-non-grata

Jukka Mallinen ulos Suomen PEN-klubista! -addressi

2008-12-09T03:19:00.001-08:00

http://www.adressit.com/jukkamallinenulos

Dosentti Bäckmanin puhe Venäjän kirjailijaliiton juhlakokouksessa Moskovassa

2008-12-06T13:48:00.000-08:00

Dosentti Johan Bäckmanin puhe Venäjän kirjailijaliiton juhlakokouksessa Kristus Vapahtajan Katedraalin juhlasalissa Moskovassa 5.12.2008 (suomennos alempana)

50-летие Cоюза писателей России

Cоборная встреча, Храм Христа Спасителя, Москва

Йохан Бекман

Глубокоуважаемые представители писателей России!

Хорошим примером значения русской литературы для Финляндии является тот факт, что работы русских писателей живут в Финляндии в форме многочисленных переводов. И дело даже в том, что одно и то же произведение может быть переведено несколько раз в течение десятилетий и даже столетий. Наглядным примером может служить «Преступление и наказание» Достоевского, которое было переведено на финский язык не менее 10 раз, и первый из переводов вышел еще при жизни писателя. В Российской Империи, в Великом княжестве Финляндском в период между революциями был издан и второй перевод этого произведения.

Но во время уклона финской политики в сторону фашизма эта книга не была переведена заново. К сожалению, Достоевского тем не менее использовали в качестве инструмента политической пропаганды, и история сохранила грустное доказательство – радиоречь финского министра, которая должна была прозвучать в честь уничтожения Ленинграда осенью 1941 года. В этой речи имя Достоевского использовалось в доказательство правомерности уничтожения Ленинграда и его населения. К сожалению, русская литература имеет значение и в качестве источника русофобской пропаганды.

Просвещение Финляндии, произошедшее после войны, и демократизация страны постепенно оказали влияние и на друзей русской литературы. В течение последний десятилетий «Преступление и наказание» было несколько раз заново переведено на финский язык, а последний перевод вышел в этом году.

Тот факт, что эта книга переведена на финский язык множество раз, служит доказательством того, что русская литература является не просто важной для финской души, но даже органической ее частью. Мы живем и дышим посредством русской литературы, особенно в наши дни, когда атеистическая энергия загрязняет и уничтожает культурные ценности Европы и всего мира.

Мне бы хотелось привести еще несколько примеров: каждую осень в программе финских театров появляются различные интерпретации великих произведений русских писателей: «Чайка», «Мастер и Маргарита» и другие всегда идут в каком-либо из финских театров, даже в виде нескольких интерпретаций одновременно.

Я счастлив, что финский народ любит русскую литературу. Это является, как бы сказали финны, «здоровым знаком» того, что в наше время ненависти и атеизма, на пороге Армагедона и третьей мировой войны, наша финская душа в глубине своей все еще чиста и здорова.

Почему финны любят русскую литературу? Наверняка потому, что лучшим временем в финской истории было, как мы сами говорим, «царское время», то есть время, когда зародилась сама Финляндия и ее государственные институты. По словам известнейшего и наиболее уважаемого финского историка Матти Клинге, «Финляндия полностью является творением Александра I».

Когда в некоторых странах уничтожаются памятники героям и оскверняются могилы, я прошу не забывать о том, что в нашей стране многочисленные русские и советские памятники, а также знаки дружбы между Финляндией и СССР, навеки стоят на своих местах – Александр II в центре Сенатской площади в Старом городе Хельсинки, многочисленные могилы советских солдат по всей Финляндии, и даже парк Ленина в Хельсинки, который, правда, время от времени кто-то хочет переименовать во что-то другое, но который финны хотят сохранить навеки.

Как сказал один известный финский политолог, главной идеологией 20 века была русофобия. Я добавлю, что она остается важной идеологией и 21-го века. Сегодня то, что на западе называется «русской литературой» - слишком часто ничто иное, как русофобия, война против России, против русских женщин, против демократически избранных лидеров России. Все сорокины, пелевины, ерофеевы и политковские благодаря массивной рекламной кампании стали единственными современными представителями русской литературы, хотя в реальности их тексты полны ненависти и враждебности по отношению к России. С их помощью можно загрязнять души западных людей мыслью о том, что русская идея – это грязь и порнография. Эта рекламная кампания действует эффективно и повсеместно, и так называемые «эксперты по России» крепко завербованы в качестве ее агентов.

Мы живем в пугающее и опасное время. Энергия атеизма чувствуется повсюду. На границах вашей страны существуют формирования псевдогосударств. Их политика представляет собой сплошной дьявольский хаос.

Случай с «Бронзовым солдатом» в Эстонии стал показательным. Подобные псевдогосударсва, агонизирующие в собственной болезни, совершают тихий суицид. В результате этого процесса распадется Европейский Союз, как распадется и военный союз НАТО. Разрушителями их станут те маленькие страны, функцией которых в Европе является, похоже, исключительно разработка различных русофобных провокаций. Почему? Потому что они больны русофобией. Эта болезнь стала болезнью нашего времени.

В заключение несколько слов о русских писателях в Финляндии. Количество русских эмигрантов в Финляндии растет – сейчас по крайней мере 60 000, в ближайшие годы их будет больше, чем шведскоязычных финнов в стране. Значит, русскому языку нужно придать официальный статус.

Некоторые русские писатели-эмигранты пишут по-фински, и пишут отлично. Но в Финляндии существует и свой шведскоязычный литературный мир, и самая известная русская писательница-эмигрант Зинаида Линден из Ленинграда пишет все свои произведения на шведском языке!

Не стоит забывать и о литературе на финском языке в России. Карельские писатели уже давно пишут прозу, поэзию и другие произведения на финском языке, который оказывается чище, свежее и сильнее нашего финского языка.

Здесь нужно сказать пару слов и о карельском языке, точнее – о разных его диалектах, которые являются самым близким к финскому из родственных ему языков. Этот старинный язык также обогащает финский язык, и написанные на нем стихи, проза и переводы являются исключительно ценными.

В Петрозаводске также выходит весьма качественный и многосторонний журнал на финском языке «Carelia» и газета на финском языке. Литература на финском языке в России является для нас, финнов, важной отдушиной. Она в частности обогатила мою жизнь очень сильно. Она должна продолжать свое существование, и ее необходимо поддерживать.

Дорогие слушатели!

В заключение нужно сказать правду: мы живем в сложное время. Русофобия в мире растет. Россия и русские ежедневно становятся объектом нападок враждебных русофобов. Все чаще эти силы зла нападают на нашу православную церковь и ее священников. Нам не остается ничего другого. К большому сожалению я должен сказать, что эту битву нам не разрешить, подставив другую щеку. Русофобия не может выиграть эту битву, так как является идеологией смерти, и ясно, что смерть не может победить жизнь.

Русская литература - это вечное доказательство непобедимости жизни и ценности человечности. Нужно еще раз отметить, что она является не только достижением русской культуры, но и достоянием всего человечества. России необходимо самой воплощать в жизнь крупные проекты, в результате которых русская литература была бы переведена на все языки мира.

Suomennos:

Syvästikunnioitetut Venäjän kirjailijoiden edustajat!

Venäjän kirjallisuuden suuresta merkityksestä Suomelle hyvänä esimerkkinä on se tosiasia, että venäläisten kirjailijoiden työt elävät Suomessa lukuisina käännöksinä. Kyse on siitä, että yksi ja sama teos voi olla käännetty monta kertaa eri vuosikymmeninä, jopa vuosisatoina. Havainnollinen esimerkki on Dostojevskin Rikos ja rangaistus, josta on olemassa ei vähempää kuin lähemmäs 10 käännöstä, joista ensimmäinen tehtiin jo kirjailijan itsensä aikana. Venäjän imperiumissa, Suomen suuriruhtinaskunnassa ehdittiin vallankumouksien välissä julkaista vielä toinenkin suomennos tästä kirjasta.

Mutta Suomen politiikan fasistisoinnin aikana tästä kirjasta ei ilmestynyt uusia käännöksiä. Valitettavasti Dostojevskiä kuitenkin käytettiin poliittisen propagandan välineenä, ja historiaan on jäänyt ikävä dokumentti – suomalaisen ministerin radiopuhe, joka oli tarkoitus pitää Leningradin tuhoutumisen kunniaksi syksyllä 1941. Tässä puheessa Dostojevskin nimeä käytettiin Leningradin ja sen väestön tuhoamisen oikeutuksena. Kuten myöhemminkin, venäläisellä kirjallisuudella valitettavasti on suuri merkitys lännessä myös russofobisen propagandan lähteenä.

Suomen sodanjälkeinen valaistuminen ja demokratisointi ei vaikuttanut vähiten venäläisen kirjallisuuden ystäviin. Viime vuosikymmeninä Rikoksesta ja rangaistuksesta on ilmestynyt jatkuvasti uusia käännöksiä, viimeisin niinkin myöhään kuin tänä vuonna.

Se fakta, että tämä Dostojevskin kirja, joka kuuluu ei ainoastaan venäläisen kirjallisuuden vaan ihmiskunnan aarteisiin, on käännetty suomeksi lukuisia kertoja, aina uudelleen, jo kolmen vuosisadan aikana, on todiste siitä, että venäläinen kirjallisuus ei ole vain tärkeätä suomalaiselle sielulle, vaan peräti orgaaninen osa sitä. Me elämme ja hengitämme venäläisen kirjallisuuden kautta, varsinkin nykyaikana, jolloin ateistinen energia saastuttaa ja tuhoaa Euroopan ja maailman kulttuuriarvoja.

Täytyy nostaa esiin vielä muutama esimerkki: joka syksy suomalaisten teatterien ohjelmiin tulee suorastaan kilpaa erilaisia tulkintojaan venäläisen kirjallisuuden suurista töistä: Tšaika, Master i Margarita ja monet muut esitetään aina jossakin Suomen teatterissa, toisinaan montakin eri tulkintaa yhtä aikaa.

Olen onnellinen siitä, että Suomen kansa rakastaa uskollisesti venäläistä kirjallisuutta. Tämä on, kuten suomalaiset sanovat ”terve merkki” siitä, että näinä vihan ja ateismin aikoina, Harmagedonin kynnyksellä, kolmannen maailmansodan tullessa, meidän suomalainen sielumme on vielä pohjimmiltaan terve.

Vaikkakin me emme tietenkään voi tarkasti tietää, miksi suomalaiset rakastavat venäläistä kirjallisuutta, mutta tietenkin se johtuu varmasti myös siitä, että Suomen historian parasta aikaa oli, kuten me suomalaiset itse sanomme, ”keisariaika”, eli se aika, kun Suomi ja sen valtiolliset instituutiot varsinaisesti luotiin. Kuten kirjoittaa kuuluisin ja arvostetuin suomalainen historioitsija Matti Klinge (suora lainaus): ”Suomi on kokonaan Aleksanteri I luomus”.

Kun eräissä muissa maissa sankarien muistomerkkejä hävitetään ja hautoja häpäistään, pyydän että älkää unohtako: meidän maassamme lukuisat venäläiset ja neuvostolaiset muistomerkit, kuten myös Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyden muistomerkit, seisovat ikuisesti paikoillaan – Aleksanteri II keskellä Senaatintoria Helsingin vanhassa kaupungissa, lukuisat neuvostosotilaiden hautamuistomerkit ympäri Suomea; Helsingissä on jopa Lenin-puisto, jota joku aina silloin tällöin haluaa muuttaa joksikin muuksi, mutta jonka suomalaiset aina haluavat säilyttää ikuisesti.

Eräs kuuluisa suomalainen politologi on sanonut: 1900-luvun suuri ideologia oli russofobia. Minä sanon, että se on myös tämän vuosisadan suuri ideologia. Tänään se, mitä lännessä kutsutaan ”venäläiseksi kirjallisuudeksi”, ei ole mitään muuta kuin russofobiaa: sotaa Venäjän kansaa, venäläistä naista, venäläisiä lapsia, Venäjän kansan demokraattisesti valitsemia johtajia vastaan. Kaikenlaiset sorokinit, pelevinit, jerofejevit, politkovskajat ovat valtaisan mainoskampanjan ansiosta länsimaiden suurelle yleisölle venäläisen kirjallisuuden ainoa kuva, vaikka todellisuudessa heidän tekstinsä on vihaa ja sotaa Venäjän kansaa vastaan. Heidän avullaan voidaan levittää kiihkeää rienausta ja saastuttaa länsimaisen ihmisen sielu ajatuksella siitä, että Venäjä idea on puhdasta likaa ja pornografiaa. Tämä mainoskampanja toimii tehokkaasti kaikkialla maailmassa, ja maailman niin sanonut ”Venäjä-asiantuntijat” on tehokkaasti värvätty sen agenteiksi.

Me elämme nyt pelottavaa ja vaarallista aikaa. Ateistinen energia kerääntyy kaikkialle. Teidän valtionne rajoille on ilmaantunut pseudovaltioita. Niiden politiikka on yhtä pahan riivaamaa kaaosta.

Niin sanottu ”Pronssisoturin” juttu Virossa oli kuvainnollinen. Nämä sairautensa kourissa painiskelevat pseudovaltiot tekevät kaikki hiljaista itsemurhaa. Sen seurauksena niin sanottu Euroopan unioni hajoaa, ja niin hajoaa myös sotaliitto Nato. Hajottajina ovat juuri nuo pienet maat, joiden tehtävän Euroopassa tuntuu olevan ainoastaan erilaisten russofobisten provokaatioiden kehittäminen. Miksi? Koska he sairastavat russofobiaa. Tämä sairaus, russofobia, on aikamme sairaus.

Lopuksi muutama sana venäläisistä kirjailijoista Suomessa.Venäläisten emigranttien määrä Suomessa kasvaa – se on nyt ainakin 60 000, lähivuosina se on suurempi kuin meidän oman ruotsinkielisten määrä. Täytyy siis virallistaa venäjän kieli.

Monet venäläiset emigranttikirjailijat kirjoittavat suomeksi, ja erittäin hyvin. Heidän kirjoituksiaan myös käännetään paljon suomeksi. Mutta Suomessa on myös oma ruotsinkielinen kirjallinen maailma – ja kaikkein tunnetun venäläinen emigranttikirjailija Zinaida Linden Leningradista, kirjoittaa kaikki kirjansa ruotsin kielellä!

Ei saa unohtaa suomenkielistä kirjallisuutta Venäjällä. Karjalaiset kirjailijat ovat jo kauan kirjoittaneet proosaa, runoja ja muuta suomen kielellä, joka on puhtaampaa, raikkaampaa ja voimakkaampaa kuin meidän valtiossamme erilaisen mainoskampanjoiden saastuttama kieli.

Tässä on huomattava myös karjalan kieli, tai oikeastaan eri murteet, jotka ovat suomen kaikkein läheisin sukukieli. Myös tämä vanha kieli rikastuttaa suomen kieltä ja sillä kirjoitetut runot, proosa ja käännökset ovat arvokkaita.

Myöskin Petroskoissa ilmestyy erittäin laadukas ja monipuolinen suomenkielinen aikakauslehti Carelia sekä suomenkielinen sanomalehti. Myös suomenkielinen kirjallisuus Venäjällä on meille suomalaisille tärkeä henkireikä. Se on rikastuttanut minunkin elämääni paljon. Sen on jatkuttava ja sitä on tuettava lisää.

Hyvät kuulijat!

On sanottava lopuksi totuus siitä, että me elämme vaikeita aikoja. Russofobia maailmassa yltyy. Venäjä ja venäläiset ovat päivittäin vihamielisten russofobisten hyökkäysten kohteita. Yhä useammin nämä kuoleman voimat hyökkäävät ortodoksista kirkkoamme ja sen pappeja vastaan. Me emme voi tehdä muuta kuin puolustautua. Suureksi harmiksi on sanottava, että tätä taistelua emme voi ratkaista kääntämällä toinenkin poski. Russofobia ei voi voittaa tätä taistelua, sillä se on kuoleman ideologia, ja on selvää, että kuolema ei voi voittaa elämää.

Venäläinen kirjallisuus on ikuista ja osoitus elämän voittamattomuudesta sekä inhimillisyyden arvokkuudesta. On sanottava, että se ei ole vain venäläisen kulttuurin saavutus, vaan koko ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. Venäjän itse pitää kuitenkin organisoida uusia suuria hankkeita, joilla venäläistä kirjallisuutta käännetään enemmän kaikille maailman kielille.

Kiitän huomiostanne.

Venäjän kirjailijaliiton juhlakokouksen alkuseremoniaa Kristus Vapahtajan Katedraalin juhlasalista Moskovasta 5.12.2008:

Venäjän kirjailijaliiton presidiumi neuvottelee alkuseremonian aikana tapahtuneen Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksi II:n kuoleman johdosta:

Perverssi russofobia kukoistaa

2008-12-04T03:13:00.000-08:00

Sofi Oksaselle on satanut tänä vuonna palkintoja, joten Finlandia oli melkein väistämätön paha. Tämä vain todistaa siitä, miten suuri merkitys russofobialla on tämän päivän suomalaisessa kirjallisuudessa. Samalla se vahvistaa käsitystäni suomalaisen kirjallisuuden erittäin matalasta tasosta. Minkälaisia olivat muut ehdokkaat, jos ainoa oikea valinta oli Oksanen?

Oksasen brändi on miehitysporno eli valheellinen kuva Viron historiasta. Asetelma ei ole sen kummempi kuin virolaista naista raiskaava venäläinen KGB-mies, joka kirjassa vaihtuu välillä venäläiseksi mafiamieheksi. Kerronnalla on siis ainakin kaksi tasoa. Tämä on Viron "neuvostomiehityksen" eräänlainen symboli. Muita teoksen piirteitä ovat juonen puuttuminen, kerronnan yksitoikkoisuus, sisällön latteus ja mitäänsanomattomuus yms.

Olen aikaisemminkin kutsunut tätä roskaa miehityspornoksi. Mutta vasta tuore Image-lehti kertoi asiasta totuuden: "Oksanen on kertonut avoimesti fetitismistöään: häntä kiehtoo kaikki, mikä liittyy vankeuteen, esineellistämiseen ja avuttomuuteen. Siksi hän lumoutuu esimerkiksi korseteista, vankiloista, sidonnasta ja piiskoista."

Asia on selvä: Oksasen himo suoltaa miehityspornoa kertookin hänen omista seksuaalisista perversioistaan. Kyse on sadomasokismista, joka on saanut "historiallisen romaanin" muodon. Tässä on jotakin uutta! Pornografisoitu russofobia on merkittävä kirjallinen innovaatio. Harri Haanpäätä tulee vain onnitella. SanomaWSOY kertoo myyneensä kirjaa nyt 20 000 ja vielä toisen mokoman lisää. Apuna oli Finlandia-palkinto, jonka myönsi saman yrityksen entinen ja vähän nykyinenkin työntekijä.

Oksasen kirja ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin perinteistä virolaista fasismia. Kysymyksessä on Hatespeech, kiihotus kansanryhmää vastaan, vaikkei Sofi sitä ehkä itse tajuakaan. Russofobia on kuitenkin asian ydin eli venäläisten leimaaminen raiskaajiksi, kiduttajiksi ja murhaajiksi. Oksanen surffaa aikamme ksenofobian aallonharjalla. Valitettavasti hän on itse maireasta palkintohymystään päätellen liian naivi ymmärtääkseen tilannettaan.

Neuvostoliitossa ei ollut koskaan naisten sortoa - siellä naisten asema oli hyvä, ja naisten nykyisetkin oikeudet Suomessa tai maailmassa ovat paljosta velkaa Neuvostoliitolle. Kuten myös Suomen itsenäisyydestä olemme paljosta velkaa Leninille - ja Stalinille. Mutta nykyisissä Venäjä-vastaisen törkeän informaatiosodan olosuhteissa Neuvostoliiton historia pitää väärentää. Eniten siitä hyötyvät Haanpää ja muut sedät, jotka nyt rahastavat Oksasen miehityspornolla. Mitä seuraavaksi, ehkä samanlainen sadomasokistinen fantasia miehitetystä Neuvosto-Suomesta? Harmi vain että Ilkka Remes on tyhjentänyt tämä sadistipajatson jo paljon aikaisemmin - voitot kilahtivat Erkon pussiin.

Suomalainen kuten virolainenkin media ja kirjallisuus ovat vääntyneet natsimoodiin. Se on jäänyt ikävästi päälle. Jari Tervon russofobiaa ei tällä kertaa palkittu, mutta Sofi oli hyvä sijainen.

Tervo ei sittenkään yrittänyt tarpeeksi: hänen russofobiansa ei ole tarpeeksi perverssiä. Jos hän sotkisi siihen omat mahdolliset epänormaalit seksuaaliset fantasiansa, Finlandia saattaisi irrota. Vaikuttaa kuitenkin epäilyttävästi siltä, että Jari on tavallinen heteromies. Mutta ehkä Haanpää keksii hänen käyttöönsä jonkun sopivan perversion. Ehkä Mannerheimin ja eläimiinsekaantumisen voisi yhdistää suureksi historialliseksi romaaniksi? Maistuisi ihan Sofi Oksaselta.

Oksasen kirja oli alunperin kehno näytelmä, jonka erikoisuus oli kesken näytöstä ulos kävelleiden suuri määrä. Sen ilmeinen esikuva taisi olla Angelika merihädässä. Mutta nyt pelkkä romanttinen roska naisille ei riitä. Siihen on ehdottomasti sotkettava seksuaaliset perversiot mukaan.

Ystäväni Leena Hietanen Tallinnasta kirjoitti hetki sitten Finlandiasta kuultuaan minulle seuraavan meilin: "Virolaisella fasismilla menee lujaa Suomessa, paremmin kuin Virossa. Natsimoodi on nyt saastuttanut suomalaisenkin kirjallisuuden." Nyt virolaista fasismia legitimoidaan suomalaisella kirjallisuudella.

Eikä tässä vielä kaikki. Myös Imbi Paju on kirjoittanut samaan sadistiseen fantasiaan perustuvan kirjan Torjutut muistot. Nyt Sofi ja Imbi ovat yhdessä julkaisemassa ensi maaliskuussa kirjaa Kaiken takana oli pelko - Kuinka Viro menetti historiansa ja miten se saadaan takaisin. Luulisi kuitenkin, että Sofi ja Imbi eivät ole täysin varmoja itsestään. He ovat kuitenkin naisia, ja kuten tiedetään, naiset ovat viisaampia kuin miehet. Jokin heitä epäilyttää, varsinkin tämä pikku kirjoitukseni häiritsee heitä aivan suunnattomasti.

Erittäin kiinnostavaa on sekin, että Virossa tällainen roska ei menisi kaupaksi. Siellä sivistyksen perinteet ovat kuitenkin vähän syvemmällä saksalais-venäläis-neuvostolaisessa maaperässä, Kaplinskin orienttiharrastuksia unohtamatta. Siksi Imbi Pajun, Iivin ja muiden pitää tulla levittämään miehityspornoaan Suomeen.

Elämme kiinnostavia aikoja. Pelkkä rasismi ei riitä. Tarvitaan myös perverssiä rasismia. Finlandia on nyt annettu perverssille russofobialle. Mitä seuraavaksi? Miten virolaisen fasismin voittokulku maailmalla estetään?

Stalin Lauristinille

2008-12-04T01:49:00.000-08:00

Olen saanut haltuuni alkuperäisen Olga Lauristinin kirjoittaman kirjeen, jossa hän kertoo, mitä Stalin sanoi hänen miehelleen Johannes Lauristinille Moskovassa 1940: "Nyt olette sitten omat isäntänne, pitäkää huoli siitä, ettei kansanne elämä huonone siitä, mitä se oli porvarillisella ajalla", Stalin sanoi Viron johdolle.

Mikä ihmeen miehitys?

Soome dotsendi "Saatanlikud salmid" (4. osa)

2008-12-03T09:17:00.001-08:00

KESKNÄDAL, 03. detsember 2008

Kuidas eestlased andsid sakslastele juute välja Johan Bäckman "Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö", tõlge lk 64–67

Jaan Kaplinski kirjutab, et juudid ei äratanud eestlastes mingit kaastunnet: „Minu tädi rääkis, et Tartus inimesed hoidsid tänaval kollast tähte rinnas kandvaist juutidest kui pidalitõbistest eemale. Juudid oli „teised", võõrad ja nende saatus ei huvitanud enamikku."

Eesti juudid kadusid jäljetult, nagu neid poleks kunagi olemaski olnud. Tavalised pere-emad, kübarategijad, koolilapsed, klaveriõpetajad, arstid, kaupmehed, kontoriametnikud, kassapreilid, plekksepad ja muusikud olid ühtäkki ühiskonnast väljapoole suletud "väärtusetu rass".

Septembris (1941 – tlk.) andis raamatupidaja Daisy Jaanimägi üles oma juuditarist kolleegi Ginda. Daisy kirjutas Eesti gestaapole, et Gindal on „praeguse riigikorra vastased vaated" ja „riigi omandit ei tohiks anda juudi hoole alla". Veidi aja pärast võttiski gestaapo Ginda otse töökohalt kinni ja teda ei nähtud enam kunagi.

Ühel päeval ei tulnud Pärnu haigla juudist arst Hirschfeldt enam tööle. Hiljem nägi Elsbet Parek kadunud arsti eksliibrist ühes raamatus Sanatooriumi tänava laos, kus hoiti juutidelt röövitud varandust. 84-aastane vanur Simon Rubinstein viidi vanglasse haiglavoodist. Gestaapo protokollis on eesti keeles kirjas: "Liiga vana, ei suuda kirjutada. Ei liigu iseseisvalt, vajab arstiabi." Rubinstein lasti maha.

Bella Levith oli sündinud Helsingis ärimehe perekonnas ja lõpetanud rootsikeelse tütarlastekooli. Ta oli abiellunud Savel Kletzkyga ja kolinud Tallinna, kus sündis poeg Leo. Sügisel 1941 võeti Savel ja Leo kinni ning mõrvati. Gestaapo ülekuulamisel eitas Bella, et ta olevat kommunist. See on viimane asi, mida temast teame.

Juudi mehed lasti maha kõigepealt. Nii mõnigi naine jäi oma meest taga otsima. Endine gestaapolane Pavel Kurovski meenutab: „Nägin 1941. aasta lõpul suuri juudinaiste rühmi, kes tahtsid anda pakke üleandmiseks nende arreteeritud meestele ja poegadele. Neid pakke võeti vastu üha harvemini. Hiljem märkasin, et ka naisi enam ei tulnud – nemadki olid kinni võetud. Kõik Tallinna juudid viidi keskvanglasse ja hiljem lasti maha."

Pärnu hooldekodus elas Beile Ratut, 12-aastane kergete arenguhäiretega juudi tütarlaps. Hooldekodu juhataja Virve Parktal küsis novembris 1941 Eesti natsivalitsuse sotsiaalministrilt Otto Leesmentilt, mida tuleks Beilega ette võtta. Leesment uuris gestaapolt: „Kuidas saame juudist lahti?" Roland Lepik vastas Parktalile: „Teid palutakse juuditüdruk Beile Ratut saata Tallinna keskvanglasse." Tallinna keskvangla ehk Patarei oli ühtlasi gestaapo peamaja. Seal kuulati Beile üle: „Juut Beile Ratut on vaimselt ja füüsiliselt vigane, mispärast ei suuda anda enda kohta pikemat selgitust." Seejärel Beile Ratut mõrvati, nii et temast ei jäänud järele muud kui väriseva käega kirjutatud allkiri gestaapo eestikeelses ülekuulamisprotokollis.

Eesti holokaustiuurija Peeter Puide võttis 1990. aastate teisel poolel ette uurimisreisi Pärnusse, kus leidis mehe, kes mäletas Beile Ratuti. Hooldekodu endine töötaja Konstantin Ilves rääkis Puidele: „Beile oli väikest kasvu ja meeldiv brünett, kena tüdruk."

Tallinna lähedal Nõmmel andis Elisabeth Litzenko gestaapole üles kolm tema hoole all olnud last: „Kuna need on juudilapsed, on mul neid raske enda juures pidada." Mirjam Pliner oli 14-aastane ning kaksikud Siima ja David Pliner kuueaastased. Laste isa Jüri Pliner oli kadunud. Litzenko andis juudi lapsed välja kaksikute sünnipäeva eelõhtul. Gestaapo viis need lapsed Patareisse. SS-major Paul Seyler kirjutas alla otsusele: „Eelmainitud lapsed David, Siima ja Mirjam hukatakse." Varsti raporteeris Ervin Viks Seylerile: „Käsk on täide viidud." Mõrvapäeval külastas gestaapo Litzenko korterit. Reeglite järgi tuli juutide omand üles kirjutada. Sündis 43-leheküljeline loend Plineri surnud lastest järele jäänud mänguasjadest ja rõivastest. Elisabeth Litzenko ei paljastanud gestaapole siiski seda, et tema oli laste kadunud isa Jüri Plineri vastlaulatatud abikaasa. Ta oli seega mõrvatud laste võõrasema.

Soome ajaleht "Kansallissosialisti " („Natsionaalsotsialist“ – tlk.) kirjutas novembris 1941: „Nüüd on eestlased õnnelikud, kui neil pole ei sotsiaaldemokraate ega kommuniste ja kõik juudidki on viidud koonduslaagritesse. Mitmekordne luupainaja on heidetud õlgadelt ja rahvas võib hingata vabalt..." Detsembris ajaleht jätkas: „Eestlased on nüüd õnnelikud ka seepärast, et nende juudid on kuskil seal, kus neil pole enam võimalust orjastada eesti rahvast. Need konksninaga ärimehed ja kommunismiaegsed poliitikud töötavad nüüd koonduslaagrites. Kõik see paha, mida meie maakeral on kunagi olnud, on alati tulenenud juutlusest."

1941. aasta jõulude ajal ilmus Eestis naisteajakiri "Kodukolle". Esikaanel ilutseb Hitler ja juhtkirjas selgitab Heino Viks: „Jumal armastab meid, eestlasi. Ta tahab, et oleksime vabad. Seepärast saatis ta meile abi: Suur-Saksamaa ja selle Juhi, kes andsid meile vabaduse tagasi. Meie vennasrahvas soomlased on sügavalt usklikud. Sellepärast on nad mõistnud õigesti vabadust ja võivad õnnistatult võidelda oma kodumaa vaenlase vastu. Ka meil tuleks olla nendesugused!"

Järgmises osas „Küüditamise väljakannatamatu kergus“ esitab Johan Bäckman kiusliku küsimuse, kas ikka kõigi eestlaste jaoks oli küüditamine traagika, ning arvustab Tallinna okupatsioonide muuseumi ekspositsiooni, nimetades seda „prahihunnikuks“. Samuti küsib ta: kas Lennart Meri eitas holokausti Eestis?

Ihana totuus

2008-12-02T12:10:00.000-08:00

Valmistellessani uutta Viron apartheid-oppikirjaa, olen tutustunut Etelä-Afrikan apartheidia koskevaan kirjallisuuteen. Sitä kannattaa lukea, sillä touhu on kuin yksi yhteen Viron apartheidin kanssa. Afrikaansin eli hollannin kielen murteen sana apartheid tarkoittaa erillistä kehittämistä tai eriyttämistä eli juuri sitä, mitä nyky-Virossa kutsutaan "integraatioksi". Kenties paras lähde on Marianne Cornevinin englanninkielinen Unescon julkaisema "Apartheid, valta ja historian väärentäminen". Se sopii täydellisesti Viron tapaukseen.

Apartheid tarkoittaa rasistisia käytäntöjä koulutuksessa, tieteessä, kulttuurissa ja tiedonvälityksessä, Cornevin kirjoittaa. Apartheid perustuu historian väärentämiseen. Myytit luodaan hallitsevan ideologian oikeuttamiseen. Näin Etelä-Afrikassa eilen, näin Virossa tänään. Ainoa ero on tietysti siinä, että Etelä-Afrikassa vähemmistö sorti enemmistöä, kun Virossa enemmistö sortaa vähemmistöä, mikä on tietysti pahempi asia. "Miksi historia on apartheidin kannattajille pakkomielle", Cornevin kysyy, ja samaa voi ja pitääkin kysyä Viron kohdalla. Apartheidin kulmakivi on herrakansan poliittisen ja taloudellisen ylivallan turvaaminen. Rasismi naamioidaan (niin Virossa kuin Etelä-Afrikassakin) väitteisiin kansojen erilaisuudesta tai uskotteluun siitä, että herrakansa yrittää vain "auttaa" ("integroida") sorrettuja. "Miksi törmäämme niin usein historiallisiin viitteisiin ja legitimointeihin apartheidin kannattajien puheissa?" Cornevin kysyy. Viron ja Etelä-Afrikan apartheidilla on monta yhteistä myyttiä (Cornevinia mukaillen): 1) valheellinen myytti "alkuperäisväestöstä" eli siitä, kuka alueella oli ensin, 2) myytti apartheidin kohteista "siirtolaisina", 3) myytti apartheidin kohteista primitiivisinä hirmuhallitsjoina, 4) myytti oman politiikan puuttumisesta apartheidin kohteen keskuudessa, 5) myytti herrakansasta imperialismin uhreina eikä kolonialisteina jne. Milloin Viro saa totuuskomission?

Suomessakin kirjoitettiin apartheidista aikanaan paljon, vaan ei Viron apartheidistä. Mutta siitäkin vielä kirjoitetaan. "Koko elämä ja arkipäiväisimmätkin elämäntilanteet voidaan tehdä todella vaikeiksi. Sen on todistanut apartheid-järjestelmä täydellistämällä rotuerottelulait passilainsäädännöllä ja eri tyyppisillä poikkeussäädöksillä." Tämä lainaus ei ole Leena Hietasen blogista tai kirjasta, vaan suomalaisten aktivistien kirjasta Apartheid - 5 erää Etelä-Afrikan todellisuudesta.

Katsokaahan tarkemmin alla olevia kirjojen kansia - muuttakaa vain mielessänne sana Etelä-Afrikka sanaksi Viro, niin kaikki vaikuttaa yllättävän tutulta ja läheiseltä.

Totuus Viron apartheidista on vielä kokonaisuutenaan kertomatta. Pelkät kirjat eivät riitä - tarvitaan talouspakotteita ja totuuskomissio - tuomioistuin, jossa Viron apartheid-politiikan syylliset, suomalaiset mukaanluettuna, tuomitaan teoistaan oikeudenmukaiseen rangaistukseen. Leena Hietanen on jo ilmoittanut, että hänen kirjansa Viron kylmä sota ja sen sisältämä henkilöluettelo onkin itse asiassa valmis syytekirjelmä tuota tulevaa oikeudenkäyntiä varten. Totuus on ihana asia. Kiitos Merle että jaksoit lukea tänne asti.

Parjauskampanja ei ottanut tulta

2008-11-28T07:54:00.000-08:00

Ohessa kaksi Ylioppilaslehden mielipidekirjoitusta, jotka ovat vastineita kiihkokansallisten virolaispiirien yrityksiin saastuttaa Helsingin yliopisto Viron apartheid-politiikan tyyppisellä russofobisella mielipidesorrolla. Tarkoitus oli estää kriittinen ja objektiivinen Viron oikeuspolitiikan tarkastelu Helsingin yliopiston opetuksessa. Hankkeen takana oli Iivi Anna Masso, Viron apartheid-politiikan virallinen äänitorvi Suomessa. Hänen mielestään Viron oikeuspolitiikasta on olemassa vain yksi totuus ja sen mukaan Viron on erittäin mallikelpoinen "oikeusvaltio". Onneksi akateeminen vapaus peri Massosta voiton. Tilanne oli silti poikkeuksellinen: ensi kertaa historiassa ulkomaalaiset kiihkokansalliset piirit vaativat yliopisto-opetukseen ennakkosensuuria ja yrittivät levitää yliopisto-opetukseen institutionalisoitunutta rasismia.

Mutta taistelu ei ole vielä ohitse. Iivi Anna Masso ja hänen kollegansa Imbi Paju, Kulle Raig ja "suurlähettiläs" Merle Pajula jatkavat sinnikästä työtänsä saastuttaakseen suomalaisen yhteiskunnan russofobialla ja levittääkseen apartheid-politiikkaansa pienillekin paikkakunnille. Työt eivät siis antifasisteilta lopu.

Niitä kaikenikäisiä suomalaisia, jotka haluavat osallistua antifasistiseen toimintaan mm. Viron apartheid-politiikan levittämistä vastaan, pyydetään osallistumaan vastaperustetun Suomen Antifasistisen Komitean toimintaan. Lisätietoja: suomenantifasistinenkomitea@gmail.com.

Kesknädal kirjoittaa Pronssisoturista

2008-11-28T07:39:00.000-08:00

Viron oppisitiopuolueen Keskerakondin ("Keskustapuolue") pää-äänenkannattaja Kesknädal ("Keskiviikko") on aloittanut suoranaisen kampanjan Pronssisoturi-kirjan puolesta. Lehdessä julkaistaan joka viikko pitkiä otteita kirjasta ja kommentoidaan sitä muutenkin laajasti. Ohessa sarjan ensimmäinen kirjoitus 12.10.2008:

Kesknädal on tietenkin poikkeus, sillä muissa Viron muissa medioissa herjauskampanja Pronssisoturi-kirjaa vastaan jatkuu entiseen malliin. Eesti Ekspress haukkuu kirjaa sivun jutussa ja väittää Bäckmanin kirjoittavan "kuin koiria pakoon juokseva jänis". Kuvaksi Eesi Ekspress on valinnut toimittaja Leena Hietasen otoksen, jossa dosentti Bäckman haastattelee Neuvostoliiton Sankari Arnold Mereä. Kyseinen kuva on julkaistu useissa lehdissä, mm. Izvestijassa.

Ruotuväki-lehti Pronssisoturista

2008-11-27T12:12:00.000-08:00

Yksi lukuisista Pronssisoturi-kirjan arvioista on nyt ilmestynyt myös Ruotuväki-lehdessä, joka on puolustusvoimien uutislehti. Tämä lämmittää mieltäni erityisesti siksi, että olen itse Ruotuväki-lehden entinen varusmiestoimittaja vuodelta 1991.

Olen muuten siitä harvinainen tutkija, että olen esiintynyt sekä Suomen puolustusvoimien uutislehden Ruotuväen, että Venäjän puolustusvoimien uutislehden Punatähden (Krasnaja zvezda) sivuilla. Nämä lehdet ovat muuten aika erilaisia. Niissä on täysin eri meininkin. Siitä huolimatta minä olen mahtunut molempien sivuille.

Operaatio Ahtisaari

2008-11-27T11:49:00.000-08:00

Jokin aika sitten minuun otti yhteyttä suomalainen henkilö, joka tiedusteli halukkuuttani osallistua kiinnostavaan hankkeeseen. Hän esitti seuraavan suunnitelmaan: Nobel-komitea haastetaan Norjassa oikeuteen Nobelin testamentin loukkaamisesta. Ahtisaaren palkitseminen näet loukkaa Nobelin viimeistä tahtoa, jonka mukaan palkinto pitäisi jakaa rauhaa ja aseistariisuntaa edistäneelle henkilölle. Kuten mm. tuoreesta Voima-lehdestä ilmenee, Ahtisaari ei mitenkään täytä Nobelin testamentin ehtoja. Kun Nobel-komitea siis haastetaan Norjassa oikeuteen, palkinto voidaan peruuttaa (ainakin joksikin aikaa), eikä Ahtisaari pääsekään noutamaan prenikkaansa. Soittajan mukaan olisi kunnia-asia suomalaisille, että juuri me puolustaisimme Nobelin viimeistä tahtoa, kun hän ei enää itse voi sitä tehdä. Sitä paitsi asia saisi paljon kansainvälistä huomiota. Pidin suunnitelmaa kiinnostavana, mutten osannut sanoa mitään varmaa. Vähän ajan kuluttua sama henkilö soitti uudelleen ja kertoi luopuneensa hankkeesta, joka kuitenkin olisi liian kallis. Mikäs siinä. Kyllä me tiedämme totuuden ilman haasteitakin.

Soome dotsendi "Saatanlikud salmid" (3. osa)

2008-11-27T11:28:00.001-08:00

KESKNÄDAL, 26. november 2008

Johan Bäckman "Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö", tõlge lk. 45–47.

Tõnismäelt Õlimäele

Eesti kaitsejõud panevad värskelt maast kaevatud sõjavangid enampakkumisele. Omaksed tulevad oma sugulastele järele, et viia nad viimsele koduteele, tõsi küll, alandava DNA-uuringu järel. Tõnismäele maetuist alampolkovnik Kulikov jätkab teekonda Jaroslavli, kapten Brjantsev Gukovosse Rostovi lähedal, leitnant Volkov Tverimaa Karjalasse Kašinisse, vanemseersant Hapikalo Poltaavasse Ukrainas ja meditsiiniõde Jelena Varšavskaja Jeruusalemma. Nende sõjateele on lisandunud veel üks lahing.

Tõnismäe ainus naiskadunuke Jelena Varšavskaja maetakse maailma vanimale kalmistule Jeruusalemma Õlimäel Oskar Schindleri enda kõrvale. Maailmas levivad lood Jelena lühikeseks jäänud eluteest. Tema Poola juutidest vanemad olid oma Moskvas sündinud tütrele andnud õigupoolest nimeks Lenina. Üks nõukogudeaegne filmikatkend tõestab, kuidas 10-aastane Lenina ronib Lenini mausoleumi tribüünile ja vahetab mõne sõna Stalini endaga. Emakeelena jiidišit kõnelnud Leninast kasvas meisterlik tšellist, aga ta läks vabatahtlikuna rindele. Lenina sai suvel 1944 haavata Viiburi all ja ta saadeti Tallinna. Leninal oli kombeks öelda: "Kuul ei taba nii väikest." Ega tabanudki. Õhurünnaku ajal kukkus Lenina auto jõkke ja neiu uppus. Tallinnas oli veel pikka aega Varšavskajale pühendatud muuseum ja temanimeline kool, aga enam ei ole.

Varšavskaja on esimene Jeruusalemmas sõjaväeliste auavalduste saatel maetud Punaarmee sõdur. Matused korraldatakse Jeesuse taevasseminemise ja uue tulemise kohal Ameerika Ühendriikide iseseisvuspäeval. Kohal on nii elavad kui ka surnud maailma juudid. Venemaa ülemrabi Berl Lazar ütleb: "Lenina Varšavskaja on juudi rahva uhkus, ja tema matmine Pühale Maale on suur au Iisraelile." Venemaa saadik Iisraelis Pjotr Stebni omakorda tõdeb: "See on sügav auavaldus nende Nõukogude sõjaväelaste mälestusele, kes andsid oma elu, päästes Euroopat natsismi käest. Meie keerulisel ajal on veel rahvaid, kes suudavad säilitada ajaloolist mälu."

Lazar lisab: „Varšavskaja toodud ohver on tänase tseremoonia sümbol. Ta läks julgelt lahingusse, mõistes, et tal on vähe lootust ellu jääda, aga ta teadis, et pole midagi tähtsamat teiste elude päästmisest. See on hea eeskuju kogu maailmale ja juudi rahvale. Neid, kes tõid suuri ohvreid teiste heaks, ei tohi kutsuda okupantideks.“

Õhustik Jeruusalemmas on selline, et tundub, nagu Lunastaja ise on avanenud taevast haaranud Lenina käest ja tõstnud ta kõrgustesse – nagu Stalingi oli haaranud Lenina käest Punasel väljakul. Õlimäel tekib tunne, et Eestit kui sellist pole olemas. Kadunud on Ansipi, Ilvese ja Kaasiku laim joodikuist varaste ja selle kohta, nagu oleks Varšavskaja olnud omade vägistatud ja tapetud prostituut. Eesti ja Ansip ei tundu enam sobivat sellesse maailma. Kättemaksjate ridadesse on astunud ka juudid ja nende maailmaorganisatsioonid ning ka taevased väesalgad.

Kui presidendid, peaministrid, patriarhid, rabid ja Soome rahvasaadikud on kõnelnud, antakse lõpuks sõnajärg põhupõhjast leitud soome ajaloolasele. Soomes esindab parimat Eesti tundmist professor Martti Turtola, kes vihastas eestlased välja oma Konstantin Pätsi ja Johan Laidoneri elulugudega. Tõsi küll, eestlased vihastavad kõigi raamatute peale, mis käsitlevad nende ajalugu. Turtola lööb omakorda ühe naela Ansipi kirstu, võib-olla tema raamatutele osaks saanud kehva vastuvõtu pärast Eestis: „Tallinna märuli põhjustas Eesti valitsuse rumal poliitika. Monument oleks pidanud jääma oma kohale. Rahva kaks osa on ässitatud teineteise vastu. Kui varem polnud tõsiseid konflikte, miks tahetakse selliseid luua nüüd?! Ma ei usu, et märulit mahitas Moskva.“ Mõni aasta varem oli Turtola põrutanud Eesti presidendile Lennart Merile: „Kuidas üks riik võib vaadata realistlikult ja ausalt tulevikku, kui tema minevik põhineb salatsemisel ja valedel?!“

Turtola terve mõistuse ilmutus läks talle kalliks maksma. Talle virutati Tallinnas koduõuel vastu pead ja rahakott pandi pihta. Pätsi-raamatu esitluse eel Tallinnas saabus korraldajaile telefonitsi kellegi eesti mehe ähvardus, et ta laseb Turtola õhku. Eestlaste-poolset tagasisidet andes nimetas Eesti ajalooprofessor Mati Graf professor Martti Turtolat „vaimuhaigeks või diletandiks“. Eesti ajaloo uurija Anton Weiss-Wendt on ju kirjutanud: „Tuleb tõdeda kurba tõsiasja, et Eestis täiesti puudub akadeemiline diskussioonikultuur.“

Punktiks i peal on kogenud Tallinna-korrespondendi Leena Hietaneni kommentaar pogrommijärgsest Tallinnast: „Ainult kuritahtlikult rumal rahvas võib viia ennast olukorda, milles eestlased on nüüd.“

Ka Soomes oleva Eesti Instituudi juhataja Jürgen Rooste kirjutab oma luulekogus „Tavaline eesti idioot“:

Ma olen härra tahtejõuetu pask

Tavaline eesti idioot

Hämaramaalt

/---/

kuidas mul läheb

vastan: sitasti

nii nagu eestlasel ikka

Järgmisel korral võtame ette raamatu peatüki „Judenfrei“, mis hõlmab enam kui veerandi teose kogumahust ja milles Johan Bäckman kummutab Eestis levinud arusaamu selle kohta, et Saksa okupatsiooni ajal ei osalenud kohalikud eestlased juutide tagakiusamises. Ühtlasi osundatakse rööbiti Eesti sündmustega Soomes samal ajal pead tõstnud juudivaenulikkusele ning antakse üheselt hukkamõistev hinnang Soome osalusele Hitleri Saksamaa sõjakäigus Nõukogude Liidu vastu, sealhulgas soomlaste enda Karjalas loodud koonduslaagritele. Järgmise osa pealkiri on „Kuidas eestlased andsid sakslastele juute välja“.

[pildiga esiletõste]

„Õnneks aga ei ole Soome kirjamees raamatu järgi otsustades kaugeltki mitte nii mitmekülgse arsenaliga nagu kas või EdgarSavisaar. Teosest ilmnev sõnaosavus ulatub ehk paiguti kusagile Heimar Lengi paremate päevade kanti. Siinkohal väike kergendusohe: kui uskuda kapo hinnangut, et tegu on otseselt Vene propagandistiga, siis hakkab ju lausa kahju Vene maksumaksjast, kelle naftadollareid sellele armetul tasemel propagandale kulutatakse.“

See on katkend nii Johan Bäckmani kui ka möödaminnes Keskerakonda halvustavast Argo Ideoni paskvillist „Infosõjapunane demagoogiasupp“, mis ilmus 13. novembri Eesti Ekspressilisas „Kohver“.

Järgneb

Pronssisoturi-tv-kanava avattu

2008-11-26T21:58:00.000-08:00

Youtubessa on avattu Pronssisoturi-aiheinen tv-kanava, jota jatkuvasti kehitetään. Videot tuottaa Suomen Antifasistinen Komitea. Nyt tarjolla on runsaasti uutta faktatietoa Viron apartheidista, miehitysmyytistä ja venäläisten sortopolitiikasta:

http://www.youtube.com/results?search_query=leena+hietanen&search_type=&aq=f

Viro-aiheinen kirjallisuusilta Turussa

2008-11-23T13:19:00.000-08:00

Toimittaja Leena Hietanen ja dosentti Johan Bäckman esiintyvät Turussa Viro-aiheisessa kirjallisuusillassa tiistaina 25.11.2008 kello 18 alkaen Panimoravintola Koulun historialuokassa, osoite Eerikinkatu 18. Tilaisuuteen on kaikilla vapaa pääsy. Tervetuloa!

Dosentti Johan Bäckman haastettelee Leena Hietasta Akateemisessa

2008-11-23T02:18:00.000-08:00

Dosentti Johan Bäckman haastattelee toimittaja Leena Hietasta Viron apartheid-politiikasta Akateemisen kirjakaupan kohtauspaikalla Turussa 22.11.2008. Haastattelun kesto kaikkiaan 30 minuuttia, tässä vain katkelmia. Bäckmanin ja Hietasen kirjat hyvin esillä Akateemisen joulumyynnissä, ks. kuva alla:

Bäckman Viron televisiossa

2008-11-21T13:02:00.000-08:00

Dosentti Bäckman Viron television suosituimmassa Silminnäkijä-ohjelmassa:

http://etv.err.ee/arhiiv.php?id=85376

(Haastattelu alkaa noin kohdasta 16.55)

Bäckman ja Hietanen Turussa!

2008-11-21T09:52:00.001-08:00

Toimittaja Leena Hietanen esittelee kirjaansa Viron kylmä sota Turun Akateemisen kirjakaupan Kohtauspaikalla lauantaina 22.11.2008 kello 13.00. Haastattelijana dosentti Johan Bäckman, joka on kirjoittanut samasta aiheesta kohukirjan Pronssisoturi.

Hietanen ja Bäckman järjestävät Turussa myös Viro-aiheisen kirjallisuusillan Panimoravintola Koulun historialuokassa (Eerikinkatu 18) 25.11.2008 kello 18.00.

TILAISUUKSIIN ON KAIKILLA VAPAA PÄÄSY!

TERVETULOA!

Tulenkantajan synkkä yksinpuhelu

2008-11-20T14:02:00.001-08:00

Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirja on tyylilajiltaan Tulenkantajien tunteen palolla kirjoitettu Synkkä Yksinpuhelu. Siinä yksi suomalainen historioitsija sanoutuu täydellisesti irti suomalaisesta fasistisesta historian kirjoituksesta. Kirjasta riittää ihmettelemistä seuraavaksi 50 vuodeksi.

Bäckmanin kirja sivuaa Viron historian myyttejä, väärennöksiä ja valheita. Viron historiaa käsitellessään hän on joutunut purkamaan samalla auki myös Suomen historian myytit. Suomessa ovat säilyneet sellaiset myytit kuten erillissota, ajopuuteoria ja sotasyyllisyysoikeudenkäyntien laittomuus. Johan Bäckman näyttää kirjassaan, kuinka syyllisiä me suomalaiset oikeasti olimme. Suomessa on omana holokaustin kieltämismuotona sotasyyllisyyden kieltäminen. Viron miehitysmyytti on myrkyttänyt ilmapiirin Suomessa ja on omalta osaltaan vahvistanut käsityksiä sotasyyllisyysoikeudenkäyntien laittomuudesta. Suomalaiset ovat rehabilitoineet sotasyylliset. He ovat suorastaan kansallissankareita. Suomalaiset uskovat, että Risto Ryti joutui vankilaan, koska paha Neuvostoliitto niin halusi, ei siksi, että Suomi oli paha.

Johan Bäckman muistuttaa, että suomalaisilla on tekemättä denatsifikaatio. Pronssisoturi-kirja näyttää erinomaisesti sen, miten natsit ovat Suomessa edelleen vallassa. On hämmästyttävää lukea Hannu Rautkallion isän kohtalosta. Sotarikollisena tuomittu, suomalaisen keskitysleirin vartija Paavo Kallio (myöh. Rautkallio) suoritti vankilassa juristin opinnot ja toimi vankilasta päästyään tuomarina! Myös Max Jakobsonin totuuskomission työn laatu Virossa saa ansaitsemansa arvioinnin. Pronssisoturi on toistaiseksi laajin ja perusteellisin Viron holokaustia käsittelevä teos.

EU:ssa on moraalinen kompassi tähän saakka yksiselitteisesti määrännyt, että Hitlerin kanssa yhteistyö on ollut rikollista. Viron valinnoista vuosina 1939-40 täytyisi muistaa, että Viro valitsi voittajan ja oikeuden valitessaan Neuvostoliiton, kun Suomi valitsi rikollisuuden ja Natsi-Saksan. Suomessa tämä näkökulma halutaan unohtaa. Suomalaisen vasemmiston epäonnistumista kuvaa se, ettei se ole onnistunut puolustamaan Neuvostoliiton merkitystä Viron historiassa. Vasemmisto ei ole myöskään onnistunut puolustamaan YYA:n ja Neuvostoliiton merkitystä Suomen historiassa 1960-ja 70-luvuilla. Tuo edistyksen aikakausi oli suomalaisen yhteiskunnan denatsifikaatiota ja demokratisoitumista. Tällä hetkellä Suomessa pyritään vain mitätöimään kaikki se yhteiskunnallinen edistys, jota 1960- ja 70-luku edustivat.

Englantilainen historian professori Mark Almond on ihmetellyt, miksei natsia saa sanoa natsiksi? Baltian maiden fasisti-ilmiöt ovat räikeitä. Liettuan presidentti Valdas Adamkus on viimeinen natsi Euroopan päämiehenä, Latviassa SS-upseerit on rehabilitoitu ja Virossa entinen pääministeri Mart Laar tekee fasistisista metsäveljistä sankareita. Miksi Itävallassa ei saa olla natsi, mutta Baltiassa saa, Almond kysyy. Suomessa tämä baltilainen fasismin nousu näkyy sotasyyllisyyden kieltämisessä. Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirja on vastaus tähän huutoon. Bäckman ei anna meidän koskaan unohtaa syyllisyyttämme.

LEENA HIETANEN

Puhe pidetty Johan Bäckmanin kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä 30.9.2008.

Soome dotsendi "Saatanlikud salmid"

2008-11-20T13:45:00.000-08:00

Johan Bäckman "Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö", tõlge lk. 13–16 Tõlkinud Kesknädal

Kuidas Ansip äratas surnud üles*

Aasta enne haudade rüvetamist pani Eesti valitsus ajaloolase Peeter Kaasiku kirjutama hauamonumendi kiirajalugu. Selles püütakse tõestada, et Tõnismäele pole õieti kedagi maetud, igatahes mitte sõjasangareid. Keegi ei tea matustest ega ka maetuist midagi kindlat. Kirstudes oli kuuldavasti vaid saepuru. "Kas on sellist inimest üldse kunagi olemas olnud?" küsib Kaasik ühe Tõnismäel nimeliselt tuntud maetu kohta.

Kaasiku kiirajaloo tähtsaim allikmaterjal koosneb kuulujuttudest. Kuuldavasti Tõnismäele olevat maetud, kui ikka maeti, üksnes omade meeste poolt tapetud vargaid, hoorasid ja roolijoodikute ohvreid. Kaasiku allikaks on sedavõrd usaldusväärne isik kui proua Aili Jõgi (endine Jürgenson), kes laskis esimesel võidupühal 1946. aastal õhku seal seisnud algse mälestusmärgi. Pool sajandit hiljem autasustas Lennart Meri Aili Jõgit kõrgeima sõjaväelise teenetemärgi Kotkaristiga "sõjaliste teenete eest iseseisvusvõitluses".

Peeter Kaasik kaevas proua Jõgi välja, et naine õnnistaks haudade rüvetamist Välisministeeriumi finantseeritud laimukirjutises. Jõgi sõnul kolm omade poolt maha lastud venelasest viinavarast visati Kaarli kiriku lähedal mingisse auku. "Legendi kohaselt Varšavskaja vägistati ja tapeti," jätkab Kaasik. Aili Jõgi sai unikaalse võimaluse hävitada Tallinna vabastajate monument veel teistki korda, seekord ilma pommita.

Peeter Kaasik näitas rohelist tuld kõigile Eesti valitsuse kavatsustele monument hävitada. Eesti peaminister Andrus Ansip, varem Tartu linnapeaks olnud keemik ja endine kommunistlik ametnik kinnitas 2007. aasta aprillis Tallinna venekeelsele raadiojaamale järgnevat: "Uusimate andmete kohaselt on Tõnismäele maetud kaks nõukogude sõjaväelast, kes jäid 1944 kogemata tanki alla. Teadupärast juhtus see Tallinna vallutamisele järgnenud pidustuste käigus, kui nõukogude väed tähistasid sündmust rohke alkoholiga."

Need „uusimad andmed“ ei pärinenud kuskilt mujalt kui Kaasiku loomingust, mille järgi kapten Ivan Sõssojev oligi see omade poolt mahalastud viinavaras. Ansipi andmed pärinesid sedavõrd usaldusväärsest allikast kui toimetaja Pekka Erelti poolt „Eesti Ekspressis“ Tallinna vabastamise mälestuspäevaks 2005. aastal avaldatud laimulugu.

Kaasik ei teadnud, et kapten Ivan Sõssojevil oli kaks tütart, kes püüavad hiljem Tallinna vabastada Kaasiku-sugustest valetajatest. Sõssojevi tütred Esmeralda Menšikova ja Svetlana Gnevaševa teatasid Venemaa meedias, et nende isa hukkus 25-aastasena tanki katusel granaadikildudest saadud vigastuste tõttu. Tütred saatsid maailma oma isa viimase, vereplekkidega kirja, mille meditsiiniõde Vera Gadkova oli võtnud langenud kapten Sõssojevi taskust: „Kirjutage mu lastele, et minu rinnas tuksus võitluse ajal vene süda. Teadsin, et mina toon selles suures võitluses oma lastele õnne ja tulevik ei unusta mind. Oma sünnimaa nimi huultel lähen julma võitlusse saksa fašistidest okupantide vastu. Vene armee ohvitser Ivan Sõssojev.“

Sõssojevi tütred kirjutasid Eesti presidendile Toomas Hendrik Ilvesele: „Oleme väga mures olukorra pärast meie isa kalmul. On halb vaadata, mis seal toimub. Sõssojevi tütardena oleme absoluutselt selle vastu, et meie isa põrm maetaks ümber. Pöördume Teie poole, et meie isa ja teiste Tõnismäele maetute hauarahu ei häiritaks. Loodame, et Te suhtute Teises maailmasõjas hukkunute mälestusmärkidesse inimlikult.“

Kiri oli siiski tulutu. Ansip alustas sõda Sõssojevi vastu just samal hetkel, kui president luges kirja, kui ikka luges. Ansip pööras hauad pahupidi ja kiskus kadunukeste põrmud välja. Siis märkas sõjaväepolitsei, et nende värsketel sõjavangidel polnud isikutunnistusi. Aga Eesti ei oleks Eesti, kui see poleks otsustanud alandada juba surnud sõjavange ja nende „väidetavaid“ Venemaal elavaid omakseid täiendava DNA-uuringuga isikute identifitseerimiseks.

Aga siis juhtus ime

Maailmakuulsat Sõssojevit ei leitud kuskilt. Sõssojevi tütarde DNA ei sobinud kokku ühegi hauast välja kaevatud laiba DNA-ga. Kapten Ivan Sõssojev oli kadunud. Kuhu ta võis minna? Oli ainult kaks võimalust: kas Eesti otsustas mitte välja anda problemaatiliseks muutunud sõjavangi või siis hauast tõusnud punakapten oli läinud linna peale jätkama võitlust fašistlike okupantidega. Vene süda oli hakanud tema rinnas 60-aastase vaheaja järel taas tuksuma.

Sõssojevi tütred teatasid, et esitasid kohtusse hagi Peeter Kaasiku vastu oma isa laimamise pärast. Kummaline, et tütred ei taibanud süüdistada Eesti valitsust, kes ometi tellis, avaldas ja ütles Kaasikule ette tema kirjatüki sisu. Ka Ansip sai prouadelt süüdistuse: tema süüks oli Kaasiku tsiteerimine. Teine maailmasõda jätkus siis Harju maakohtus. Vastamisi olid surnud Sõssojev ja elav Ansip, või õieti vastupidi: surnud Ansip ja elav Sõssojev.

Sõssojevi tütarde advokaat Mihhail Joffe väitis, et Eesti rikkus Genfi lepingut. Eesti oleks kõigepealt pidanud Venemaaga põrmude tagastamise üle läbi rääkima. Pealegi Punaarmee oli tegutsenud õigesti ja seaduslikult, vabastades Eesti Nõukogude Vabariigi fašistlikest okupantidest.

Ansip ei võtnud arvesse, et surnuid laimates äratas ta nad sellega üles. Sõssojevi nime kõrval teistegi ammu purustatud marmortahvlil seisnud langenute nimed tõusid korraga peaaegu kogu maailma kõneaineks.

* Järgmisel korral vahendame Johan Bäckmani raamatust peatükki „Tõnismäelt Õlimäele“. Ainsa Tõnismäele maetud naisvõitleja Jelena Varšavskaja kohta kirjutas Pekka Erelt „Eesti Ekspressis“ 22.09.2005: „Igatahes liigub legend, et Varšavskaja kaotas elu hoopis vägistajate küüsis – seega mõrvati.“ Täna on Jelena Varšavskaja haud Jeruusalemma Õlimäel legendaarse Oskar Schindleri haua kõrval.

Venäjän kirjailijaliiton puheenjohtaja ja dosentti Bäckman vierailivat luostarissa

2008-11-18T03:07:00.000-08:00

Venäjän kirjailijaliiton puheenjohtaja professori Valeri Ganitšev ja Pronssisoturi-kirjan kirjoittaja dosentti Johan Bäckman vierailivat Pühtitsan luostarissa Itä-Virossa 16.11.2008.

Ahtisaari: Bäckmanin kirja todistaa demokratiasta

2008-11-17T11:04:00.001-08:00

Presidentti Martti Ahtisaari on kommentoinut dosentti Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirjaa tuoreessa Eesti Ekspress -lehden haastattelussa. Toimittaja Argo Ideon esitti Ahtisaarelle kirjaa koskevia kysymyksiä ja väitteitä. Ideonin ja Ahtisaaren keskustelu oli lehden mukaan seuraava:

Argo Ideon: Oletteko tutustunut suomalaisen kirjailijan Johan Bäckmanin kirjaan Pronssisoturi?

Martti Ahtisaari: Valitettavasti en. Olen huomannut, että sitä kommentoidaan. Minulla on paljon muitakin kirjoja, jotka minun on luettava jo pelkästään työni takia.

Ideon: Kirja edustaa Venäjällä levinneitä historiakäsityksiä toisesta maailmansodasta ja sitä seuranneista vuosista Virossa, mutta kun niitä esitetään Suomen kautta, on ilmeisesti ymmärrettävää, että täällä asia herättää huomiota. Samaa voi sanoa Leena Hietasen kirjoituksista.

Ahtisaari: En ole kumpaakaan kirjaa lukenut, mutta ilmeisesti se todistaa vain sitä, että elämme demokratiassa, jossa ihmisillä on vapaus kirjoittaa. Sen seurauksena tulee myös sietää tilanteita, joissa kirjoitetaan jotakin, joka ei miellytä suurta yleisöä tai on jopa täyttä valhetta. Kyllähän he saavat vastaavan kohtelun ja kritiikin julkisessa keskustelussa. Demokraattisissa maissa kuten Suomessa ja myös Virossa, ei välttämättä ilmesty vain sellaisia kirjoituksia, joille enemmistö aplodeeraa.

Skannaus Ahtisaaren haastattelusta on alla:

Eesti Ekspress tyrmää

2008-11-13T13:02:00.000-08:00

Virolainen Eesti Ekspress-sanomalehti on lähtenyt ensimmäisenä tyrmäämään dosentti Johan Bäckmanin "Pronssisoturi"-kirjaa. Ohessa tänään ilmestynyt arvostelu kokonaisuudessaan suomenkielisenä. Alkuperäinen arvio löytyy osoitteesta http://www.ekspress.ee/2008/11/13/areen/5324-infosoja-punane-demagoogiasupp

"INFORMAATIOSODAN PUNAINEN DEMAGOGIASOPPA"

Viron-vastaisen propagandan salonkikelpoisemmaksi muuttamiseen tarvitaan enemmän aikaa, voimavaroja ja lahjakkaampaa miehistöä, pohtii Argo Ideon Johan Bäckmanin kirjan luettuaan.

Johan Bäckmanin Pronssisoturi-kirjan lukemisen jälkeen minulla on hyvä mieli lähinnä yhdestä asiasta. Nimittäin kyseessä on hyvin sekavasti kirjoitettu ja varsin suurin vaikeuksin pureskeltava kirja. 380 sivua kehnosti seurattavaa juttua takaa sen, että edes venäjänkielisenä ja Venäjällä sillä olisi vain vähän mahdollisuuksia muuttua bestselleriksi. Jos Bäckman osaisi kertoa mukaansa tempaavasti, kuten J. K. Rowling, Mika Waltari tai vaikkapa Indrek Hargla, olisi asia toisin. Silloin Pronssisoturi voisi olla Virolle jopa vaarallinen. Jos Bäckman hallitsisi demagogiakeinot yhtä hyvin kuin Viron tunnetuimmat mestarit, voisimme olla kirjan vaikutuksista huolissamme.

Onneksi kuitenkin suomalainen kynämies ei ole kirjan perusteella päätellen läheskään niin monipuolisella aseistuksella varustettu kuin vaikkapa Edgar Savisaar. Teoksessa esiintyvä sanataituruus yltää ehkäpä jonnekin samalle tasolle kuin Heimar Lenkillä parhaina päivinään. Tässä yhteydessä pieni helpotuksen huokaus: mikäli Kapon arviota uskoa, että kyseessä on suoranainen Venäjän propagandisti, alkaa olla sääli venäläistä veronmaksajaa, jonka öljydollareita tähän säälittävän tasoiseen propagandaan käytetään.

Rakenteeltaan Pronssisoturi on oikea sekamelska. Siinä ei ole edes yhtäjaksoista narratiivia, mikäli sellaisena ei pidetä yksinkertaisesti ärtyisää Viron-vastaisuutta. Kertominen tekee ajassa ja tilassa hyppyjä oikealle ja vasemmalle, edestakaisin kuin koiria pakeneva jänis. Yhtenä hetkenä olemme Virossa ja natsilaisessa keskitysleirissä, seuraavana tämän päivän Tallinnan laitakaupungilla, sitten jo sodanaikaisessa Suomessa, jossa kiusaataan urhoollisia neovostovakoojia. Nimiä ja paikkoja Bäckman ravistelee sellaiseen tahtiin, että lukija väsyy jo puolituntisen sivunkääntelyn jälkeen. Siinä eivät auta edes suhteellisen lyhyet kappaleet ja sanomalehden väliotsikoiden tapaiset otsikot (oikeastaan kyseessä onkin vain hirveän pitkä lehtijuttu, joka haluaa kertoa kaikesta samalla kertaa). Suunnilleen samanlaisen tuloksen voisi saada sellaisen tietokoneohjelman avullakin, johon syötetään tarvittavat nimet, tapahtumapaikat ja epiteedid – ja sitten käytettäisiin "Randomize"-toimintoa.

On myös joukko Viron julkisuuden tuntemia henkilöitä, jotka kuitenkin näyttävät enemmänkin kylteiltä keksittyjen sankarien selässä. Esimerkiksi Lennart Meristä kirja tekee juutalaisten vihaajan ja väittää, että tällä oli Siperiaan kyyditettynä parempi elämä kuin lapsena Länsi-Euroopassa. Risto Teinonen on aivan kuin jokin marttyyri ja sorrettu, koska Bäckmanin mukaan "Virossa saa vain virolainen olla natsi". Tässä tyylissä tuo kirja operoi niin tapahtumilla kuin henkilköilläkin.

Järjetöntä olisi alkaa etsiä siitä jotain konkreettista historiallista valhetta tai totuutta – todellisuudessa tapahtuneista asioista ja todellakin eläneistä ihmisistä Pronssisoturi keittää sattumanvaraisten päätelmien, rinnastusten ja liimattujen kylttien kanssa omaperäisen sopan, jota kokki yrittää muuttaa runsaalla elintarvikevärillä ja kalliilla posliinilla ruokahalua herättävämmäksi. Valmista ruokaa maistellessa makuaisti kuitenkin sanoo, että lautasella höyryää jonkinlainen vuosikymmeniä säilykerasiassa seissyt ja homehtunut tomaattisose.

Suuri osa Pronssisoturista olisikin voinut vapaasti ilmestyä esimerkiksi vuoden 1975 Neuvostoliitossa, ja jos kannessa olisi ollut joku tuonaikainen neuvostokirjoittaja, olisi sitä ollut varsin mahdotonta erottaa muista samantapaisista vakooja- ja natsitarinoista. Nykypäivän ja myöhäishistorian Viron tilalle olisi tietenkin pitänyt sijoittaa "joitakin emigranttipiirejä", "lännen edessä matelijoita" ja "ilman tulevaisuutta olevan yhteiskunnan viidakot".

Bäckmanin kirja on sivuillaan avautuvasta absurditeatterista huolimatta kerännyt varsin paljon huomiota. Kotisivulleen Bäckman on ripustanut joukon arvosteluja ja juttuleikkeitä. Mitäpä tehdä – Viro on niin pieni maa, että jos jossain ulkomailla tai ulkomaalaisen taholta meistä jotain sanotaan, se ylittää automaattisesti uutiskynnyksen.

Moskovassa asiaa koskevissa kabineteissa tulee kuitenkin ponnistella enemmän. Leena Hietasen ja Johan Bäckmanin luomistyön saavutukset eivät ole kovin tehokkaita. Siihen, että Viron-vastaisen propagandan perustotuuksia kanavoitaisiin lännen kautta ja sillä tavalla muutettaisiin niitä syötävämmiksi tai salonkikelpoisemmiksi, tarvitaan edemmän aikaa, voimavaroja ja lahjakkaampaa miehistöä. Eteenpäin, toverit, sillä informaatiosodassa ovat edessä seuraavat ratkaisevat taistelut!

Johan Bäckman
Pronssisoturi. Viron patsaskiistan tausta ja sisältö.
Tarbeinfo, 2008.
381 s.

Kuvateksti:

Suomalainen kynämies Johan Bäckman ja Neuvostoliiton sankari Arnold Meri tämän vuoden tammikuussa: Seinältä katsoo Lydia Koidula. Muuten, tunnettu suomalainen vasemmistopoliitikko, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja on kirjoittanut Bäckmanin kirjasta yksinkertaisesti, että „Pamfletti Pronssisoturi on tahallinen provokaatio“. (Leena Hietanen / Wikipedia)

Alkuperäinen arvio löytyy osoitteesta http://www.ekspress.ee/2008/11/13/areen/5324-infosoja-punane-demagoogiasupp

Vertailukohtana suomalainen arvio kirjasta:

SAATANALLISET SÄKEET NATSISMISTA

Johan Bäckman kirjoitti kirjan kansanmurhasta, sen tekijöistä ja salaajista.

Arvio teoksesta Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo. Tallinna. 2008.

Valtiotieteiden tohtori, dosentti Johan Bäckman tietää mitä on olla betoniin kaiverrettujen historiakäsitysten oikoja. Hänen juuri ilmestynyt teoksensa Pronssisoturi on herättänyt pahaa verta niin, että hänelle on satanut uhkauksia ja törkypostia, ja hänen oikeutensa toimia yliopistossa opettajana on kyseenalaistettu sananvapautta valvovan PEN-järjestön useiden jäsenten toimesta. Häneen on lyöty milloin FSB-miehen, milloin provokaattorin tai kommunistin leimaa.

Mistä tässä "sensorien" kynsiin joutuneessa teoksessa lopulta on kysymys? Sen esittelyteksti toteaa kirjan olevan "jännittävä sukellus Suomen ja Viron historian torjuttuihin muistoihin sekä siihen kevääseen, jolloin Tallinnan Pronssisoturi-patsaasta tuli venäläisen Intifadan symboli."

Pronssisoturi on ennen kaikkea suomalais-virolaisen natsismin kronikka. Bäckman on tehnyt todellisen suurtyön kirjaamalla tähän "natsismin mustaan kirjaan" lähes kaiken mahdollisen. Siinä liikutaan juutalaisten ja mustalaisten kansanmurhan jäljillä niin vankileirien saaristossa Itä-Karjalassa kuin Virossakin.

Bäckman on kuin reportteri, joka kurkkii keskitysleireille piikkilankojen raosta; hän seisoo vastakaivetun haudan äärellä pian ammuttavien housuissa, hän haistelee Virossa teurastettujen juutalaislasten ja -naisten käryäviä ruumiita. Jatkuvasti hän palaa myös kommunistien karmeisiin kohtaloihin natsien kynsissä. Kerttu Nuortevan raiskauksesta ja nöyryyttämisestä on raskasta lukea, vaikka itse tarina pääpiirteissään on tuttu. Pronssisoturi kasvaa joutsenlauluksi fasismia vastaan taistelleille tovereille.

Johan Bäckman ei päästä tappajia helpolla. Hän seuraa heidän jälkiään Islantiin, Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. Hän jahtaa armotta heidän jälkeläisiäänkin yhteiskunnan johtopaikoille. Hän viskelee kalikoita, tai oikeastaan kasapanoksia niin että jytisee. Suomalainen lehdistökin saa oman paukkunsa. Kuka Suomessa lietsookaan ryssävihaa? kysyy Bäckman.

Entä onko niin, että vanha virolaissuomalainen natsiyhteistyö Neuvostoliiton ja kommunismin kaatamiseksi jatkuu edelleen usin maustein nyky-Venäjän kampittamisena? Miksi vanhan natsiyhteistyön salaaminen on niin tärkeää? Entä ketkä tätä työtä tekevät ja keitä se hyödyttää?

* * *

Sitten vaihtuu karun dokumentaarinen asiatyyli hullunhauskaksi. Tarton tummassa yössä kiitää musta auto. Sen takapenkillä istuu suomalainen dosentti vierellään natsisymbolein koristeltu täytekakku. Dosentti ja kakku ovat matkalla suomalaissyntyisen juristin natsipippaloille. Siellä esitetään Fritz Hipplerin elokuva Ikuinen juutalainen ja hoilataan kiihkon vallassa Horst Wesseliä. Voi dosentti, joska tietäisit mitä tästä vielä seuraa!

Sitten ovat vuorossa tunnetun virolaisministerin syntymäpäivät, joissa niissäkin on natsiteema. Ja lisää todisteita vyörytetään lukijan eteen. Anna jo armoa, joutuu lukija pyytämään, kun kahun hetket naurunpyrskähdykset vaihtelevat. Juuri tästä järkyttävien kohtausten ja toisaalta iloisen rienauksen vaihtelusta syntyy Pronssisoturin teho. Päällimmäiseksi jää kumminkin ajatus; mihin veljesmaat Suomi ja Viro ovatkaan matkalla? Eräänlaisen dystopian ennustuksestahan tässä on kyse.

Vironvenäläisen vähemmistön oikeuksista Bäckman on erityisen huolestunut. Ovatko vironvenäläiset meidän aikamme juutalaisia ja kommunisteja, tuntuu Bäckman kysyvän. Hän kyseenalaistaa Virossa hellityn miehitysteorian historioitsija Martti Turtolan tapaan. Ja muistuttaa, että miehityspuheilla oikeutetaan venäläisvähemmistön sorto! Aina kymmenenteen polveen saakka, kunhan myytti vain pidetään pystyssä! Neldon Mandela saattaisi hyvinkin allekirjoittaa Bäckmanin ajatuksen apartheid-valtiosta nimeltä Viro.

Pronssisoturi-patsasta puolustanut, uusnatsien surmaama Dmitri Ganin kasvaa kirjan yhdeksi suurimmista sankareista. Hänen työpaikastaan erotettu äitinsä kaipaa edelleen kotiin Dmitriään. Ja jossain Tallinnan kaduilla vaeltelee toisessa maailmansodassa surmatun punakapteenin haamu. Kapteenin ruumis kun pääsi katoamaan patsaan tuhoamisen ja siirron yhteydessä.

Minkä mahtavan proosakirjailijan Suomen kirjataivas onkaan Bäckmanissa menettänyt! Pronssisoturi-kirjan parasta antia vahvan tietopohjan lisäksi on juuri Bäckmanin sujuva kynä ja ilmiömäinen kyky vaihtaa tunnelmasta toiseen. Kysymykset sinkoilevat ja lukija odottaa hiukset pystyssä mihin taitava kirjoittaja hänet seuraavalla sivulla johdattaa.

Bäckmanin rohkeus on ihailtavaa, hän saapastelee haastateltaviensa luo kuin leijonan kitaan ja tekee kiusallisempia kysymyksiä kuin amerikkalainen Michael Moore. Ei ole kaukaa haettua ehdottaa Bäckmanille Pronssisoturi-kirjasta Valtion tiedonjulkistamispalkintoa.

ARTO TUOMINEN

Johan Bäckman: Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo 2008, sivuja 381.

Tiedonantaja 31.10.2008

http://www.tiedonantaja.fi/muitaaiheita.php?juttu=081031me09

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com!

Viron ystävä Bäckman

2008-11-13T12:29:00.000-08:00

Virolainen Postimees-sanomalehti epäilee dosentti Bäckmania Viron ystäväksi. Ohessa "Kova sana"-otsikon alla Postimees siteeraa Kesknädal-sanomalehteä: "Voi olla, että Bäckmanin viesti olikin tämän päivän tietojen valossa sittenkin ystävällinen neuvo, eikä valtion tuhoon pyrkivä teko, niinkuin Virossa asia on pyritty tarjoilemaan!?"

Mediatiedote: Bäckman pahoittelee puutteellista tutkintapyyntöä

2008-11-13T08:14:00.001-08:00

Mediatiedote

Julkaisuvapaa: heti

DOSENTTI BÄCKMAN JATKOTOIMIIN

Helsingin poliisi ei ole voinut aloittaa rikostutkintaa siitä, onko Iivi Anna Masso syyllistynyt törkeään kunnianloukkausrikokseen dosentti Johan Bäckmania vastaan. Masso oli syyskuussa 2008 kirjoittanut Helsingin yliopiston johdolle ja kansainväliselle medialle "avoimen kirjeen", jossa Bäckman rinnastettiin holokaustin kieltäjään ja häntä lisäksi syytettiin vihamielisen propagandan ja valheiden levittäjäksi, jonka ei pitäisi saada opettaa Helsingin yliopistossa. Lisäksi kirjeessä väitettiin, että Bäckman olisi useita eri kansanryhmiä leimaava rasisti.

Syynä oli Bäckmanin Virossa julkistama Pronssisoturi-kirja, jossa käsitellään kriittisesti Viron yhteiskuntaa ja historiaa.

Helsingin poliisin asiassa tekemän päätöksen mukaan kysymyksessä olisi rikoslain kunnianloukkauspykälässä tarkoittama arvostelu tieteessä tai politiikassa, joka ei ole rangaistavaa. Näin ollen asiassa ei poliisin mielestä ole syytä aloittaa esitutkintaa.

Bäckmanin mukaan poliisi oli kuitenkin kirjannut asiassa R-ilmoituksen tutkintapyynnön yhteydessä, mutta kahta viikkoa myöhemmin saatiinkin ilmoitus esitutkinnan toimittamatta jättämisestä.

Dosentti Bäckman pahoittelee tilannetta, joka aiheutui hänen puutteellisesta tutkintailmoituksestaan. Bäckmanin mukaan kysymyksessä ei voi olla kunnianloukkauspykälän 2 kohdan tarkoittama laillinen arvostelu, sillä Masson kirjeessään ja blogissaan esittämät väitteet ovat totuuden vastaisia. Näin ollen niihin ei Bäckmanin mukaan voida soveltaa kyseistä lainkohtaa, joka koskee vain totuudenmukaista arvostelua. Lisäksi Masson useat kirjoitukset Bäckmanista menevät selvästi sen yli, mitä voi pitää hyväksyttävänä.

Lain mukaan poliisin tekemä päätös ei vapauta Massoa mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Bäckmanilla on oikeus käyttää omaa syyteoikeuttaan tai pyytää syyttäjää määräämään esitutkinta aloitettavaksi, sillä päätös on perustunut puutteellisiin tai virheellisiin tietoihin.

Bäckmanin tutkintailmoitus ei perustunut vain Masson laatimaan avoimeen kirjeeseen, vaan lisäksi myös Masson kirjoittamiin blogiteksteihin, joissa mm. suoraan vaadittiin Bäckmanin opetustyötä peruutettavaksi.

Masso oli kirjoittanut kirjeensä alle yhteensä 16 tunnetun henkilön nimet (Henrik Lax, Imbi Paju, Sofi Oksanen, Stefan Brunow, Elhonen Saks, Jevgeni Krishtafovitsh, Suvi Salmenniemi, Anna Rotkirch, Jussi K. Niemelä, Lasse Lehtinen, Mikael Enckell, Katri Vallaste, Evhen Tsybulenko ja Ben Zyskowicz). Bäckman haluaa nyt kaikki mainitut henkilöt rikosoikeudelliseen vastuuseen törkeästä kunnianloukkausrikoksesta.

Erkki Tuomioja luonnehti Masson laatimaa kirjettä "sensuurikirjelmäksi", joka ei ole sopusoinnussa sananvapausperiaatteiden kanssa. Aikaisemmin Helsingin yliopiston johto oli tyrmännyt kirjelmän vetoamalla opetuksen ja tutkimuksen vapauteen.

Bäckman itse on pitänyt Masson kirjelmää laittomana ennakkosensuurivaatimuksena.

Bäckman laatii asiasta lisäselvityksen ja antaa sen mahdollisimman pian Suomen valtakunnansyyttäjänviraston tutkittavaksi.

Lisätietoja: dosentti Johan Bäckman, 040 503 5474

Vastauksia Harri Raittiille

2008-11-13T00:52:00.000-08:00

Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtaja Harri Raitis on esittänyt minulle seuraavat kysymykset:

Turun Sanomat ei enää jatka keskustelua, joka liittyy Johan Bäckmanin inttämiseen siitä oliko Viro miehitetty vai ei. Jos jatkaisi, esittäisin Bäckmanille seuraavat kysymykset:
1. Onko armeijan aseista riisumista, kun aseet kootaan, sotilaat komennetaan niistä hyvän matkan päähän ja sitten aseet viedään pois? Näin nimittäin tapahtui ja se on dokumentoitu.

- En tiedä, mitä tapahtumaa tarkoitatte. Viron suojeluskunta kyllä riisuttiin aseista Laidonerin määräyksestä, mutta armeija jätettiin aseisiin. Jos teillä on dokumentteja, esittäkää ne.

2. Edellyttääkö se, että "epävakaat elementit" (kyse on siis ihmisistä!) siirretään maasta vastoin heidän tahtoaan maan miehittämistä?

- Yritätte sanoa, että kesän 1941 joukkokarkotus (massadeportaatio) olisi "todiste" kesän 1940 "miehityksestä". Kesän 1940 tapahtumat pitää kuitenkin arvioida erikseen. Silloin kukaan ei varmasti voinut tietää, että vuoden kuluttua olisi sota. Kesä 1940 pitää arvioida omassa kontekstissaan, kesä 1941 omassaan.

Matti Klinge muuten kirjoittaa uunituoreessa kirjassaan, että Suomi oli syyllinen kesän 1941 "kyydityksiin". Näin Klinge:

"- - suomalaisten olisi Virossa "rehvastellessaan" muistettava Suomen "syyllisyys" kesän 1941 suuriin deportaatioihin. Nehän olivat Neuvostoliiton reaktio Suomen ja Saksan jo kesäkuussa merellä ja sitten kuun lopussa maalla aloittamaan "operaatio Barbarossan" hyökkäykseen. En siis ollenkaan voi ymmärtää Ilveksen ideaa siitä, että Viron neuvostoaika olisi jotenkin unohdettava, pyyhittävä pois häpeällisenä valheena. Jokainen aikakausi on muistamisen arvoinen." (Lähde: Matti Klinge: Nainen kävi parvekkeella. Päiväkirjastani 2007-2008. Otava 2008, s. 171.)

Kun Saksa ja Suomi olivat aloittaneet hyökkäyksensä, Neuvostoliiton oli pakko puhdistaa tuleva rintamalinjansa eli pelastaa siellä olleet siviilit.

3. Jos vuoden 1940 "neuvostokansojen perheeseen liittyminen" toteutettiin laillisin muodoin, miksi riippumattomat kansainväliset selvitykset toteavat sen lavastukseksi?

- Kyseiset "riippumattomat" selvitykset ovatkin ehkä riippuvaisia eli puolueellisia. Jokainen "selvitys" pitäisi arvioida erikseen. Kyllä se tapahtui laillisin muodoin, mutta tapahtumiin voidaan toki soveltaa moraalista kritiikkiä.

4. Toteutettiinko vuoden 1940 riigikogun vaalit Viron perustuslain mukaisesti? Ettei vaan olisi Zdanoville tapahtunut pari pahaa mokaa siinä ruljanssissa.

- Mitä ne "mokat" olisivat olleet? Pätsin kuusivuotisen diktatuurin aikana ei ollut mitään demokratiaa.

5. Kuinka ihmeessä vaalien tulos saatettiin ilmoittaa Moskovan radiossa pari tuntia ennen kuin äänestys oli päättynyt?

- Millä perusteella näin tapahtui?

Lopuksi voisi vielä todeta, että mieletöntä keskustelua, jonka varsinainen tavoite on toisen keskustelijan kirjan myynnin edistäminen, on mieletöntä jatkaa.

- Herra Raitis itse on ollut innokkaasti aloittamassa ja jatkamassa keskustelua, joten kiitos hänelle. Historiantulkintoihin liittyvä debatti ei kiinnosta massoja, joten se ei vaikuta kirjan myyntiin mitenkään.

Harri Raitis jatkaa keskustelua oheisella kommentilla:

Tässä vastaus vain yhteen kysymykseen. Se riittää osoittamaan koko JB:n ajatusrakennelman heikkouden.
Vaalit 1940: Presidentti Päts määräsi 5.7.40 ennenaikaiset parlamenttivaalit pidettäviksi 14.-15.7.40. Perustuslain mukaan vaalit sai järjestää aikaisintaan 35 päivää määräämisen jälkeen. Nyt aikaa jäi vain 9 päivää.
Venäläisten asettaman Vareksen hallitus laati uuden vaalilain. Perustuslain mukaan vaalilain säätäminen oli parlamentin tehtävä. Hallitus lakkautti parlamentin ylähuoneen eli valtioneuvoston. Tämäkin toimenpide oli perustuslain vastainen. Jo näillä perusteilla kesän 1940 vaalit voidaan todeta laittomiksi, joka tekee laittomiksi myös kaikki näiden vaalien perusteella valittujen valtioelinten päätökset.

- Tuo voi tarkoittaa korkeintaan sitä, että Viron liittäminen Neuvostoliittoon oli laiton. Se ei kuitenkaan poista käsitystä miehitysmyytistä ja siitä, että kysymyksessä ei ollut miehitys. Sitä paitsi neuvostotukikohtia oli perustettu maahan jo aikaisemmin kahdenvälisten sopimusten perusteella. Olivatko nämä sopimuksetkin laittomia Raitiksen mielestä?

Harri Raitis edelleen jatkaa keskustelua seuraavilla kysymyksillä ja huomautuksilla (dosentti Bäckmanin vastauksen lihavoituina):

Annetaan sitten tietämättömille lisätietoa:

1. Koko tapahtumasarja syksystä 1939 ja kesään 1940 perustui Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan, jolla Saksa antoi Neuvostoliitolle vapaat kädet toimiin Baltiassa ja Suomessa. Neuvostoliitto oli kesällä 1939 yrittänyt saada aikaan samansisältöisen sopimuksen länsivaltojen kanssa, mutta epäonnistunut. Niin sen piti turvautua Saksaan. Tavoitteena oli tästä asti (kesästä 1939) viedä Neuvostoliiton rajat Itämeren rantaan.

- Yhdellä paperinpalalla ("lisäpöytäkirjalla") ei voi perustella näin suuria tapahtumia. Ikään kuin Euroopassa ei olisi ollut muita valtioita kuin Neuvostoliitto ja Saksa. Tapahtumien kulku perustui hyvin pitkälle Laidonerin ja Pätsin päätöksiin.

2. Viron miehitys kesällä 1940 tapahtui ns. Narvan diktaatin perusteella. Kyseessä oli muodollisesti sopimus, mutta virolaiset eivät saaneet muuttaa siitä sanaakaan, sillä heille ilmoitettiin, että ellei sopimusta tehdä, rajan takana odottava puna-armeija hyökkää.

- Kuka sanoi virolaisille, että "ellei sopimusta tehdä, rajan takana odottava puna-armeija hyökkää"? Mitä sopimusta? Tukikohdista tehtiin sitä paitsi useita sopimuksia.

On aivan yhdentekevää käytettiinkö diktaatissa sanaa "miehitys", kun päävaatimus oli vieraan valtion sotajoukkojen asettuminen Viroon kaikkialle, minne katsoi tarpeelliseksi asettua. Mitä merkitsee miehitys, ellei tätä?

- Mitä sanaa diktaatissa (missä diktaatissa) sitten käytettiin? Miehitys tarkoittaa vihamielisen armeijan tekemää alueen haltuunottoa ja sotavoimien neutralointia. Asiasta tehtiin kahdenvälisiä sopimuksia ja joukot tulivat hyvässä yhteisymmärryksessä rauhanomaisesti, eikä Viron armeijaa koskaan riisuttu aseista. Se ei siis tietenkään ollut mikään miehitys.

3. Venäläiset lähteet kertovat:

Päätös Baltian liittämisesta Neuvostoliittoon tehtiin Kremlissä 24.-25.5.40.

4.-7.6.40 koottiin joukkoja rajalle ja Baltian tukikohdat komennettiin taisteluvalmiuteen.

9.6.40 päivätty asiakirja kertoo, että 8 vankileiriä on valmiina ottamaan vastaan 48.000 sotavankia. Vähän myöhemmin luku nostettiin 66.000:een.
Kesäkuun puolivälissä Baltian rajoilla oli 435.000 miestä, 8000 tykkiä ja kranaatinheitintä, 3000 panssarivaunua ja 2600 lentokonetta.

13.6.40 klo 23.30 annettiin hyökkäyskäsky, jonka mukaan hyökkäyksen ajankohta ilmoitettaisiin myöhemmin.

16.6.40 luovutettiin lähettiläs Reille Moskovassa uhkavaatimus, että neuvostojoukkojen Viroon tuloon oli suostuttava tai muuten ne hyökkäisivät.
17.6.40 Laidoner allekirjoitti Narvan diktaatin, jossa määriteltiin neuvostojoukkojen sijoituspaikat jne.
1.8.40 ulkoasiankomissaari Molotov ilmoitti korkeimmalle neuvostolle, että Neuvostoliiton rajat olivat siirtyneet Itämerelle. Viro oli tuolloin vielä itsenäinen valtio.

- Herra Raitis on hyvä ja kertoo mistä "venäläisistä lähteistä" tässä on kysymys!

4. Kyydityksistä
Jos kesän 1941 kyyditys tehtiin vain siviiliväestön parhaaksi, jottei se joutuisi sodan jalkoihin, mihin sotaan varauduttiin 1949, jolloin kyyditettiin 30.000 virolaista?

- Aiemmin puhuimme kesän 1941 kyydityksistä. Tavallaan kesän 1949 kyydityskin tehtiin siviiliväestön parhaaksi. Virossa käytiin tuolloin sisällissotaa, minkä Raitis tietää hyvin. Terroristit iskivät siviilikohteisiin, sotilaskohteisiin ja mihin tahansa kaikkialla maassa. Tilanteen neutraloimiseksi oli tarpeen siirtä heitä mahdollisesti tukevat elementit pois.

Aiheetta enempään
Harri Raitis (muuten sana raitis taivutetaan genetiivissä raittiin, ei raitiksen)

- Olen korjannut väärän taivutuksen.

Kirje Venäjältä

2008-11-12T23:59:00.001-08:00

Здравствуйте дорогой Йоган и Леена Хиетанен ! Я очень благодарен Вам за приглашение на Ваше мероприятие и за вашу борьбу против фашистов всех мастей и их пособников. Я надеюсь в этом вопросе мы единомышленники. Поздравляю Вас и Леену с презентацией ваших книг, надеюсь это не последние ваши труды и я надеюсь на дальнейщее наше сотрудничество. Счастья Вам и успехов. xxx

YANKEE GO HOME!

2008-11-12T06:26:00.000-08:00

Viron apartheid murenee, siitä kertoo Risto Teinoseen kohdistuneen pogromin kuivuminen kasaan. Tänään Viron valtakunnansyyttäjä ilmoitti, että Teinoseen kohdistunut tutkinta on lopetettu rikoksen tunnusmerkistön puuttumisen takia. Myös Teinosen pitkäaikainen matkustuskielto päättyy.

Teinosta syytettiin oman aseistetun vallankumouksen valmistelusta eli "perustuslain vastaisen järjestön" organisoinnista aina "aseistettua siipeä" myöten. Kyse oli kuulemma natsijärjestöstä, joka olisi aiheuttanut ihmisille jatkuvaa vaaraa.

Teinosen juttu ei ollut mitään muuta kuin nyky-"Virolle" tyypillistä näytösoikeudenkäynnin valmistelua. Apartheid-hallinto tarvitsi syntipukin natsimaineelleen. Teinonen sopi tähän kuin nyrkki silmään, sillä hän todellakin on Hitlerin suuri ihailija, lukuisten virolaisten tavoin. Mutta Teinosesta päätettiin tehdä valtiolle vaarallinen julkinatsi. Teinoselle tehtiin kaikenlaista mielivaltaista kiusaa.

Asiaan on ehkä ollut vaikuttamassa se, että Teinosen tapauksesta on pitkä kuvaus Pronssisoturi-kirjassa. Siinä on myös havainnoitu Teinosen yhteiskunnallista toimintaa ja osoitettu, että sillä ei voi olla mitään tekemistä "perustuslain vastaisen järjestön" kanssa. Hyvin nopeasti myös Viron syyttäjälaitos tuli samaan tulokseen. Tosin Teinosen kidutus oli kestänyt useamman vuoden.

Virossa meininki on sama kuin Neuvostoliitossa vuonna 1937. Viron neuvostolainen lainsäädäntö sallii vainon, kidutuksen, leimaamisen, savustamisen, karkottamisen ja ehkä lopulta taponkin. Ja syynä on nimenomaan toisinajattelu! Viro on "vankileirien saariston" viimeinen jäljelle jäänyt saareke.

Odotamme, milloin Viron apartheid-hallitus lopettaa muiden näytösoikeudenkäyntien valmistelut. Milloin Arnold Meren prosessi väitetystä "kansanmurhasta" lopetetaan? Millloin Klenskin, Revan, Linterin ja Sirykin näytösoikeudenkäynti Tallinnan 2007 kapinan "valmistelusta" lopetetaan ja syytetyt vapautetaan järjettömistä syytteistä? Milloin syytettyjen matkustuskielto päättyy? Milloin Viron apartheid-politiikka lopetetaan?

Milloin kaikille edellä mainituille maksetaan tuntuvat ja riittävät korvaukset heidän aiheettomista kärsimyksistään?

Milloin Viro vapautetaan?

Milloin Ilves pakenee takaisin Amerikkaan?

YANKEE GO HOME!

Pronssisoturi nyljetään

2008-11-12T05:07:00.000-08:00

Virolainen Kesknädal-sanomalehti julkaisee ehkä maailmanhistoriassakin ainutlaatuisen kuusiosaisen kirja-arvio-jatkosarjan. Sen aiheena on mikäs muu kuin dosentti Bäckmanin "Saatanalliset säkeet" eli Pronssisoturi-kirja, joista Kesknädal mm. yrittää kaivella erilaisia pikkuvirheitä.

http://www.kesknadal.ee/est/uudised?id=11395

ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ НА МЕРОПРИЯТИЯ В ТУРКУ

2008-11-12T03:27:00.000-08:00

Известные финские писатели-антифашисты Йохан Бэкман и Леена Хиетанен выступят в субботу 22 ноября 2008 года в Турку в магазине «Академ-книга» (Akateeminen Kirjakauppa) в 13.00 и во вторник 25.11.2008 в историческом клубе ресторана-пивоварни «Коулу» (Panimoravintola Koulu) в 18.00 (Ээрикинкату 18).

Бэкман расскажет о своей антифашистской книге «Бронзовый солдат», а Хиетанен – о своей антифашистской книге «Холодная война Эстонии», а также о реакции общественности на эти книги. В настоящий момент книги доступны только на финском языке.

Леена Хиетанен является известным финским антифашистом и критиком Эстонии. Она работала корреспондентом во многих финских и зарубежных изданиях. Хиетанен впервые ввела в употребление и укрепила историко-политические термины «эстонского апартеида» и «мифа об оккупации Эстонии». Дополнительную информацию можно получить по адресу: leena.hietanen@iki.fi

Йохан Бэкман является историком, известным антифашистом, преподавателем нескольких финских университетов, доктором общественно-политических наук, издателем книг и лауреатом литературной премии им. Маршала Говорова. Относительно уничтожения ”Бронзового солдата” и осквернения могил в Таллинне в апреле 2007 года Бэкман сказал, что наступил ”конец истории Эстонии”. Дополнительную информацию можно получить по адресу: pronssisoturi@gmail.com

ДОБРО ПОЖАЛОВАТЬ НА МЕРОПРИЯТИЯ В ТУРКУ – ВХОД СВОБОДНЫЙ ДЛЯ ВСЕХ!

Дополнительная информация по телефону: 040 503 5474.

Erikoinen tapaus

2008-11-11T04:21:00.000-08:00

Karjala-lehteen on ilmaantunut seuraavanlainen mielipidekirjoitus Pronssisoturi-kirjan kirjoittajasta dosentti Johan Bäckmanista:

Iivi Masson valituskampanja

2008-11-10T23:34:00.000-08:00

Kokoomuksen vaalit hävinnyt kunnallisvaaliehdokas Iivi Anna Masso yrittää edelleen kieltää suomalaisia käsittelemästä Viron historiaa ja yhteiskuntaa kriittisesti. Masson mukaan Viron historiasta ei ole olemassa kuin yksi totuus, josta poikkeavia mielipiteitä ei sallita. Masso vaatii, että Helsingin yliopistossakaan ei saisi opettaa esimerkiksi erilaisia tulkintoja Viron historiasta. Viron yhteiskunnasta vastaavasti on Masson mukaan olemassa vain yksi totuus siitä, että kysymyksessä on mallikelpoinen oikeusvaltio. Masso masinoi hämmästyttävän "sensuurikirjelmän" Helsingin yliopiston johdolle. Kirjelmän mukaan Viron historiasta ja yhteiskunnasta ei saa opettaa dosentti, joka käsittelee näitä asioita kriittisesti. Helsingin yliopisto on odotetusti korostanut tutkimuksen ja opetuksen vapautta. Jos niihin puututtaisiin, kysymyksessä olisi ennakkosensuuri. Sen kannalla kuitenkin ovat Masson lisäksi myös toimittaja Imbi Paju ja "suurlähettiläs" Merle Pajula. Heillä on äärimmäisen vähäinen toleranssi kaikkea sitä kohtaan, jonka poikkeaa Viron yhteiskunnan ja historian "virallisesta" tulkinnasta. Eräänlaisena johtotähtenä tässä koplassa taitaa olla "kirjailija" Sofi Oksanen, joka on tehnytViro-aiheisesta miehityspornosta suoranaisen brändin. Viron kriisiytyminen näkyy hyvin siinä tavassa, jolla se suhtautuu vapaaseen keskusteluun maan historiasta ja yhteiskunnasta. Merle Pajulan ja muiden ajaman ennakkosensuurin mukaan kriittiset tulkinnat ovat "valheita", jotka pitää kieltää. Viro on tullut historiansa loppun.

Kokoomuksen "sensuurikirjelmä"

2008-11-08T22:34:00.000-08:00

Ohessa ensimmäistä kertaa julkistettuna alkuperäinen "avoin kirje", jonka avulla 16 suomalaista ja virolaista oikean äärilaidan kulkijaa vaati dosentti Johan Bäckmanille potkuja opetustehtävistä hänen Pronssisoturi-kirjansa takia. Koska kirjeen laatinut kokoomusehdokas Iivi Masso on myöhemmin väärentänyt kirjettä kotisivuillaan, oheinen alkuperäinen kirje on parempi julkistaa alkuperäisenä skannattuna versiona. Myös monet kirjeen allekirjoittajat ovat joko yrittäneet vetäytyä kirjeestä tai vähätellä kirjettä tavanomaiseksi "kritiikiksi". Tosiasiassa kysymyksessä on törkeä hyökkäys yliopiston autonomiaa sekä tieteen ja opetuksen vapautta vastaan. Kirjeen olivat allekirjoittaneet Iivi Anna Masso, Imbi Paju, Sofi Oksanen, Stefan Brunow, Elhonen Saks, Jevgeni Krishtafovitsh, Suvi Salmenniemi, Anna Rotkirch, Jussi K. Niemelä, Lasse Lehtinen, Henrik Lax, Mikael Enckell, Katri Vallaste, Jukka Mallinen, Evhen Tsybulenko ja Ben Zyskowicz. Erkki Tuomioja on kutsunut tätä kirjettä "sensuurikirjelmäksi", joka "ei oikein ole sopusoinnussa sellaisten suvaitsevaisuus- ja sananvapausarvojen kanssa, joiden toivoisi olevan mm. europarlamentaarikkojen erityisenä silmätikkuna". Tuomioja huomasi, että kirjeen allekirjoittajia yhdistää russofobia. Yksikään kirjeen kirjoittaja ei ollut lukenut Bäckmanin Pronssisoturi-kirjaa. Kirjeen kirjoittajat pitivät "avoimen kirjeen" koko sisällön tietoisesti poissa Suomen julkisuudesta. Oheinen skannaus on saatu Helsingin yliopiston rehtorin sihteeriltä. Kirjeen alla on Helsingin yliopiston rehtorin Thomas Wilhelmssonin vastaus "avoimeen kirjeeseen".

Ohessa Helsingin yliopiston rehtorin Thomas Wilhelmssonin vastaus "avoimeen kirjeeseen":

Helsingin yliopistolle osoitetun dosentti Johan Bäckmania koskevan avoimen kirjeen johdosta:

Yliopiston tutkimuksen päätehtävä on etsiä totuutta ja uutta tietoa. Tutkimuksen peruslähtökohdat kriittisyys ja luovuus edellyttävät tutkimuksen ja opetuksen vapautta, joka ulottuu myös yliopiston yksittäisiin tutkijoihin ja opettajiin. Yliopiston johdon ei näin ollen tule puuttua tai ottaa kantaa tutkijoiden esittämiin väitteisiin ja tutkimustuloksiin.

Yliopiston autonomia turvaa sen, että opetuksen ja tutkimuksen vapaus toteutuu myös suhteessa yliopiston ulkopuolisiin tahoihin. Tutkimustulosten ja -väittämien totuuden ja vakavasti otettavuuden arviointi on kotimaisen ja kansainvälisen tiedeyhteisön tehtävä.

Jos tutkimuksessa on rikottu tutkimuseettisiä periaatteita, asia on selvitettävä tutkimuksen eettisten ohjeiden mukaisella menettelyllä.

Helsingin yliopistossa dosentin nimittämisperusteina ovat hakijan tieteellinen pätevyys ja opetustaito. Hallintojohtosäännön mukaan dosentilla on oikeus ilman eri määräystä ilmoituksensa perusteella antaa alansa opetusta. Opetuksen tason seuraaminen on tiedekunnan ja laitoksen keskeinen tehtävä.

Helsingin yliopisto tekee läheistä ja molemmin puolin arvostettua ja arvokasta yhteistyötä virolaisten sisaryliopistojensa kanssa. Tällä yhteistyöllä on pitkät perinteet. Helsingin yliopistolle Viron itsenäisyys on erittäin myönteinen asia ja yliopisto näkee, että Viron itsenäisellä valtiollisella asemalla on ollut huomattava merkitys yliopistojenkin suhteiden kehittymiseen nykyiselle tasolle.

Thomas Wilhelmsson

Rehtori

Ohessa Helsingin yliopiston dosentti Johan Bäckmanin vastaus "avoimeen kirjeeseen":

Historiaa pitää saada tutkia

Muutaman virolaisen ja suomalaisen mielipidevaikuttajan avoimessa kirjeessä Helsingin yliopiston johdolle minut rinnastetaan holokaustin kieltäjään, koska olen julkaissut Viron historiaa kriittisesti ruotivan kirjan. Rinnastus on omituinen, sillä Pronssisoturi-kirjaani sisältyy ensimmäinen seikkaperäinen kuvaus Viron holokaustista eli juutalaisten ja romanien kansanmurhasta Virossa toisen maailmansodan aikana. Virossa murhattiin fasistimiehityksen aikana 1941-1944 ainakin 125 000 syytöntä ihmistä, heidän joukossaan kaikki Viron juutalaiset ja romanit.

Kirjassani käsitellään myös Viron liittäminen Neuvostoliittoon sekä kyyditykset sekä arvioidaan näihin liittyviä tulkintoja. Toisin kuin Viron medioissa on väitetty, kirjassani ei ennusteta Virolle loppua kymmenen vuoden sisällä eikä suositella Viron liittymistä Venäjään. Saamani tiedon mukaan moni kirjeen allekirjoittajista ei ole tutustunut kirjaani.

Avoimen kirjeen allekirjoittajien yritys puuttua opetustyöhöni yliopistolla on selvää stalinismia. Jokaisella on oltava vapaus esittää tulkintansa historiasta ilman vainotoimia tai vaatimuksia pysyttäytyä vain yhdessä tulkinnassa. Historia ei pyri lopulliseen totuuteen vaan argumentoituun debattiin. Vain totalitäärisissä maissa poliitikot voivat puuttua yliopisto-opetuksen sisältöihin.

Johan Bäckman

Dosentti

Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston rehtorin ja dosentin vastaukset on julkaistu myös Helsingin Sanomissa:

http://3.bp.blogspot.com/_J6TAGK0E7r4/SPjeHhLKi_I/AAAAAAAAAPU/1pRMrZN_lFg/s1600-h/hs+wilhelm.JPG

Helsingin yliopiston "juhannustanssit"

2008-11-08T09:35:00.001-08:00

Hieno tv-elokuva Hannu Salaman Juhannustansseista ja jumalanpilkkatuomiosta on ajankohtainen, sillä nyt on meneillään aivan samanlainen sananvapaudenvastainen rynnistys, tällä kertaa erästä Helsingin yliopiston dosenttia vastaan. Ryhmä virolaisia ja suomalaisia mielipidevaikuttajia, joita yhdistää Venäjä-viha ja virolainen kiihkokansallisuus, yrittävät savustaa dosentti Johan Bäckmanin ulos Helsingin yliopistosta. Syynä on hänen syyskuussa 2008 julkaisema kirjansa Pronssisoturi, joka käsittelee kriittisesti Viron historiaa ja yhteiskuntaa. Ilmiantokirjeen mielestä Bäckman ei saisi opettaa Helsingin yliopistossa mitään, sillä hän suhtautuu liian kriittisesti Viron "viralliseen" historiankirjoitukseen ja kansallisuuspolitiikkaan. Kirjeen ovat allekirjoittaneet kansanedustaja Ben Zyskowicz, mepit Lasse Lehtinen ja Henrik Lax, PEN-klubin puheenjohtaja Jukka Mallinen, joukko PEN-klubin jäseniä, kirjailija Sofi Oksanen sekä kiihkovirolaiset vaikuttajahenkilöt Imbi Paju ja Iivi Masso yms. Tilannetta kommentoineen Erkki Tuomiojan mielestä "sensuurikirjelmä ei oikein ole sopusoinnussa sellaisten suvaitsevaisuus- ja sananvapausarvojen kanssa, joiden toivoisi olevan mm. europarlamentaarikkojen erityisenä silmätikkuna". Tuomiojan mukaan kirjeen allekirjoittajia yhdistää russofobia. Tällä kertaa kirjailija itse eli Bäckman joutuu puolustamaan sananvapauttaan oikeustoimin. Hän on myös lähestynyt kansainvälisen PEN-klubin toiminnanjohtajaa kysymällä, miksi Suomen PEN yrittää rajoittaa kirjailijan sananvapautta, vaikka sen pitäisi puolustaa sitä.

Lisätietoa: pronssisoturi@gmail.com

Professori Klinge kirjoittaa Viron kyydityksistä

2008-11-08T04:22:00.000-08:00

Uusimmassa Päiväkirjassaan Klinge kritisoi voimakkaasti presidentti Ilvestä ja toisaalta syyttää Suomea Viron kyydityksistä:

"Viron presidentti Ilves sanoo Hbl:n haastattelussa, että hän ei osaa venättä eikä aio opetella sitä (vaikka se on hänen kansansa hyvin suuren osan kieli ja muutenkin tärkeä) ja että Venäjä ei ylimalkaan kiinnosta, Viro katsoo vain länteen. Lausunto on huolestuttava, vaarallinen, vaikka sen tapaiseen on Ilveksen kohdalla jo totuutu; olisi luullut Viron hyvin kielteisten talousnäkymien hillitsevän tällaista uhoa. Olkoon tausta mikä tahansa, pitäisi katsoa karttaa ja miettiä maantiedettä - jolle "ei voi mitään". Nyt lehdessä on toinen haastattelu, joka puhuu aivan toisenlaista kieltä: Viron talouselämä kärsii siitä, että Venäjän markkinoille ei päästä poliitikkojen doktrinäärisyyden vuoksi. Mutta muutos on välttämätön. Yritysjohtajat ovat huolissaan."

Lähde: Matti Klinge: Nainen kävi parvekkeella. Päiväkirjastani 2007-2008. Otava 2008, s. 354.

"- - suomalaisten olisi Virossa "rehvastellessaan" muistettava Suomen "syyllisyys" kesän 1941 suuriin deportaatioihin. Nehän olivat Neuvostoliiton reaktio Suomen ja Saksan jo kesäkuussa merellä ja sitten kuun lopussa maalla aloittamaan "operaatio Barbarossan" hyökkäykseen.

En siis ollenkaan voi ymmärtää Ilveksen ideaa siitä, että Viron neuvostoaika olisi jotenkin unohdettava, pyyhittävä pois häpeällisenä valheena. Jokainen aikakausi on muistamisen arvoinen."

Lähde: Matti Klinge: Nainen kävi parvekkeella. Päiväkirjastani 2007-2008. Otava 2008, s. 171.

Kansalaispalautetta

2008-11-07T11:55:00.001-08:00

Luettuaan Pronssisoturi-kirjan eräs suomalainen lukija kirjoitti minulle mm. seuraavia mielipiteitään:

"Kokemukseni eestiläisistä on yleisesti se, että he ovat kateellisia, alemmuus- ja ylemmyyskompleksista kärsiviä ja varsin epäluotettavia ihmisiä. Yliopiston lehtorit syrjivät kaikkia ulkomaalaisia, mutta venäläisiä toki eniten. Ilmapiiri maassa on kyräilevä ja ahdistunut, eikä siellä ole toivoa sen paranemisesta."

Pronssisoturi on 2000-luvun vaarallisin kirja!

2008-11-07T11:54:00.001-08:00

City-lehti valitsi Pronssisoturi-kirjan 2000-luvun kymmenen vaarallisimman kirjan joukkoon!

http://www.city.fi/artikkeli/2000-luvun+kirjaroviot/2821/

Sanomalehti Kaleva Pronssisoturista

2008-11-07T11:50:00.001-08:00

Hietanen ja Bäckman Turussa

2008-11-07T11:36:00.000-08:00

Hietanen ja Bäckman järjestävät Turussa myös Viro-aiheisen kirjallisuusillan Panimoravintola Koulun historialuokassa (Eerikinkatu 18) 25.11.2008 kello 18.00.

TILAISUUKSIIN ON KAIKILLA VAPAA PÄÄSY!

TERVETULOA!

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com!

Statistiken glömmer man, men sången lever evigt

2008-11-07T11:34:00.000-08:00

Statistiken glömmer man, men sången lever evigt.

En ny bok av Johan Bäckman

Henrik Arnstads kritik i mars 2006 mot finsk glömskan om folkmordet i Karelen fick ett grymt svar. Motståndarna påpekade att detta var inget som Finnland har glömt, det avhandlats redan 1982 av Antti Laine. Idag får vi läsa nästa steget i striden. Johan Bäckman, docent i juridik vid Helsingfors universitet, har skrivit en bok som handlar Bronssoldaten I Tallin.

I denna bok skriver Bäckman att Laine har inte avslöjat, utan sökt förringa folkmordet i Karelen. Han har hittat på förklaringar; att höga dödligheten i koncentrationsläger berodde på orderstrukturen och tyskarnas dålig krigslycka, att Laine anser att karelska "hälsoläger" inte kan jämföras med tyska förintelseläger.

Bäckman hämtar stöd hos historiker, överste Helge Seppälä, som själv var lägervakt i Petrozavodsk. Statistiken är inte Bäckmans främsta vapen utan sången, som från ena sidan skapar upplevelser om förintelsen och från andra sidan klargör sammanhanget mellan finska dödsläger i Östkarelen och Bronssoldaten i Tallin..

Johan Bäckman började att med Bulgakov som förebild klargöra och attackera finska förhållanden till Ryssland. Boken "Saatana saapuu Helsinkiin 2006"(Bulgakovs bok i finska heter "Djävulen kommer till Moskva") beskrev rysshatet inom den finska kultureliten. Boken om Bronssoldaten går djupare. Folkets fascismen i Estland och i Finland öppnas med bäckmanska stil. Prosa och poesi varvas med tidningscitat och egna upplevelser.

Bäckmans böcker, saknar en handling, men inte syfte. Den tidigare boken var en uppgörelse med en riksdagsledamot som utnyttjade mordet på Anna Politkovskajas i sin valkampanj. Den nya boken är en uppgörelse med Finlands och Estlands historia under de senaste 75 åren. Bäckman visar hur två länders fascism är det samma i tid och rum. Inget har ändrats sedan 1930-talet. Samma racistiska rysshat dominerar i dessa två länder, vilket framgår vid hanteringen av Bronssoldaten.

En gemensam nämnare i böckerna aggressiv hantering av monopoltidningen Helsingin Sanomat. Det nya är att Bäckman gör även släktforskning bland ägarfamiljen för att få fram orsaken till ryskskräcken i monopoltidningen.

Vad är detta i det konkreta? Bäckmans analys om Väinö Linnas roman Okänd soldat har kritiserats i Finland.

Vilken verkan Linnas bok gör för hos miljoner finska läsare? Enligt Bäckman basen till den finska enigheten i kriget var andlig tomhet. Väinö Linnas roman är den bästa medicinen mot finska traumat. Den fyller tomrummet med ofarligt material, krigets orsak, finska fascismen avslöjas inte. Bokens popularitet bygger inte på det som Linna skriver utan det som INTE står i boken. Linna stal våran moral och därför bör han vara den nionde krigsbrytare, förtydligar Bäckman.

Enligt honom Okänd Soldat döljer att Finland och Tyskland hade en strategiskt förbund. I Linnas bok finns bara anfall, ställningskrig och retur. Det sägs inget om krigets orsak eller slutfacit.

Arnstadt har hittat ett ställe i Linnas bok där en officierade säger: Vårt öde är sammanlänkat med Tysklands. Arnstad stöder sig på denna citat hos Linna när han ska redogöra för Finlands position i kriget. Bäckman ser saken precis tvärtom; Linnas bok som helhet, och betraktad i det sammanhanget som den kom ut, döljer just detta, trots vad en officerare säger.

Jag skulle ta ett annat exempel. Linna skickar hjältar på besök hos damerna i Petrozavods. Vera dansar oskyldigt till dem och sedan går de snällt hem. I verkligheten våldtogs ryska kvinnor av finska soldater. Här Linna döljer den brutala sanningen. Idag beskrivs ryska soldaters illdåd gång på gång, men tyskarnas eller finska soldaters brutalitet hittar jag bara i Bäckmans bok. Tyskarna våldtog i fältbordeller, men finska soldater individuellt.

Import av offer för förintelseindustrin

I Estland tog judarna snabbt slut. Redan i Januari -42 kunde nazi-kongressen i Wannsee bokföra Estland som det första landet som var "Judenfrei". Bäckman berättar att estniska bödlar blev inte arbetslösa, nya offer importerades bl.a. från Finland. Han skriver inte mycket om andra offren i Estland. På ett ställe finns uppgiften att 2.000 var judar av de 12.000 som dödades i en aktion

Bäckman undrar i boken "Saatana saapuu Helsinkiin" att i Finland demonstrationerna för mordet på Anna Politkovskaja var så stora, fast internationella intressen var sval. Samma för upprepas om Bronssoldaten. Han får en förklaring av Ryska historikern Jelena Senjavskaja, som menar att små nationer, som har förlorat i krig och dessutom varit i ihop med Nazityskland, har inte krafter att erkänna sina synder.

Seppo Isotalo

isotalo@suur-tukholma.se

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com!

Palautetta

2008-11-07T11:15:00.000-08:00

Pronssisoturi-kirjaani liittyen olen saanut mm. seuraavanlaista palautetta:

Здравствуй, Йохан! Это xxx, профессор из Самары. Мы встречались с тобой xxx на конференциях. Вчера видел сюжет о тебе и твоей антифашисткой книге о бронзовом солдате из Эстониии. Ты молодец, так как сделал великое дело: нанес удар по всем подонкам-фащшистам. Я горжусь, что знаком с тобой и расскажу всем о тебе! Ты просто смелый человек и прекрасный ученый. Не бойся угроз. Бог тебя хранит!

(Suomennos: Päivää, Johan! Olen xxx, professori Samarasta. Me tapasimme xxx konferenssissa. Näin televisiossa eilen reportaasin sinusta sekä Viron Pronssisoturia käsittelevästä antifasistisesta kirjastasi. Hyvin tehty, olet tehnyt suurtyön: annoit iskun kaikille pohjasakkafasisteille. Olen ylpeä että tunnen sinut ja kerron kaikille sinusta! Olet rohkea ihminen ja erinomainen tutkija. Älä pelkää uhkauksia. Jumala suojelee sinua!)

Dear Mr. Bäckman,
Thank you for your honest position concerning the problem of Russians in Batija! God saves you!
WBR,
xxx/ Tallinn

Hello Johan,

First of all I would like to thank you for what you are doing. I'm not sure it will calm down Estonian arrogance based on their fairy tales, but still it is very positive that someone is able to tell them frankly about what is actually going on in our country - Estonia. You are one of a few who dares.
It would be very interesting for me and many others to read your book. As far as I know you have plans to translate it into English and Russian. Could you please say when approximately it will be published in these languages?
Kind Regards,
xxx

Hi!
I live in Helsinki, but dont speak finnish yet so cant read your book.
But I read articles and your answer to a letter of estonian man.
I just want to say thank U for being brave and being able to see and say truth!
I appreciate what U do!
Me and my friends are with U,
xxx

Mr. Backman, you are the Man!
Thank you for supporting common sense in Estonia. It's a bit easier to live in this "madhouse" knowing that someone else out there knows the truth, cares and isn't afraid to speak frankly.
Wish you all the best.
xxx.

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com!

Natsismin saatanalliset säkeet

2008-11-07T09:46:00.001-08:00

Tiedonantaja 31.10.2008

http://www.tiedonantaja.fi/muitaaiheita.php?juttu=081031me09

SAATANALLISET SÄKEET NATSISMISTA

Johan Bäckman kirjoitti kirjan kansanmurhasta, sen tekijöistä ja salaajista.

Arvio teoksesta Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo. Tallinna. 2008.

Edward Said on teoksessaan Ajattelevan ihmisen vastuu käsitellyt muun muassa totuuden puhumista. Said menee teoksessaan niin pitkälle, että vaatii intellektuelleja sitoutumaan ikuiseen sanasotaan kaikkein pyhimpinä pidettyjä näkemyksiä ja niitä vartioivia vastaan.

Nämä pyhinä pidettyjen näkemysten ja tulkintojen vartiomiehet ovat aiheuttaneet aikain saatossa mittaamatonta tuhoa, koska eivät ahdasmielisyydessään siedä erimielisyyttä tai vähäisintäkään uutta ja erilaista tulkintaa betoniin valetusta muka-totuudesta. Ehdoton vapaus ajatella ja ilmaista mielipiteitään on älykön tärkein tavoite; sen puolustamisen hylkääminen tai sen perustuksiin puuttumisen sietäminen tarkoittaa älykön tapauksessa oman kutsumuksensa täydellistä pettämistä!

Kirjailija Salman Rushdien Saatanallisten säkeiden sisällöstä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta sen puolustamisen voi kuitenkin hyvällä syyllä sanoa olleen ehdottoman tärkeää jo muiden kirjailijoiden, lehtimiesten ja historioitsijoiden ilmaisunvapauteen kohdistuneiden rikkomusten tähden.

Said korostaa, että ilmaisunvapautta ei voi tavoitella yhdellä alueella ja hylätä toisella! Hänen mukaansa jumalallista auktoriteettia puolustavien kanssa ei voi keskustella, sillä auktoriteetilla on tapana iskeä poikkeavia käsityksiä esittäviä älyköitä penin halpamaisin asein.

Yksi viime vuosikymmenten tärkeimpiä kysymyksiä sananvapauden saralla on ollut auktoriteetin kyseenalaistaminen, ellei peräti sen rikki räjäyttäminen. Yksi taistelukenttien kelvottomimpia tapoja on osoitella hurskaasti väärinkäytöksiä muualla ja antaa anteeksi omassa yhteiskunnassa tapahtuvat sanavapausrikkomukset.

* * *

Valtiotieteiden tohtori, dosentti Johan Bäckman tietää mitä on olla betoniin kaiverrettujen historiakäsitysten oikoja. Hänen juuri ilmestynyt teoksensa Pronssisoturi on herättänyt pahaa verta niin, että hänelle on satanut uhkauksia ja törkypostia, ja hänen oikeutensa toimia yliopistossa opettajana on kyseenalaistettu sananvapautta valvovan PEN-järjestön useiden jäsenten toimesta. Häneen on lyöty milloin FSB-miehen, milloin provokaattorin tai kommunistin leimaa.

Mistä tässä "sensorien" kynsiin joutuneessa teoksessa lopulta on kysymys? Sen esittelyteksti toteaa kirjan olevan "jännittävä sukellus Suomen ja Viron historian torjuttuihin muistoihin sekä siihen kevääseen, jolloin Tallinnan Pronssisoturi-patsaasta tuli venäläisen Intifadan symboli."

Pronssisoturi on ennen kaikkea suomalais-virolaisen natsismin kronikka. Bäckman on tehnyt todellisen suurtyön kirjaamalla tähän "natsismin mustaan kirjaan" lähes kaiken mahdollisen. Siinä liikutaan juutalaisten ja mustalaisten kansanmurhan jäljillä niin vankileirien saaristossa Itä-Karjalassa kuin Virossakin.

Bäckman on kuin reportteri, joka kurkkii keskitysleireille piikkilankojen raosta; hän seisoo vastakaivetun haudan äärellä pian ammuttavien housuissa, hän haistelee Virossa teurastettujen juutalaislasten ja -naisten käryäviä ruumiita. Jatkuvasti hän palaa myös kommunistien karmeisiin kohtaloihin natsien kynsissä. Kerttu Nuortevan raiskauksesta ja nöyryyttämisestä on raskasta lukea, vaikka itse tarina pääpiirteissään on tuttu. Pronssisoturi kasvaa joutsenlauluksi fasismia vastaan taistelleille tovereille.

Johan Bäckman ei päästä tappajia helpolla. Hän seuraa heidän jälkiään Islantiin, Australiaan ja Etelä-Amerikkaan. Hän jahtaa armotta heidän jälkeläisiäänkin yhteiskunnan johtopaikoille. Hän viskelee kalikoita, tai oikeastaan kasapanoksia niin että jytisee. Suomalainen lehdistökin saa oman paukkunsa. Kuka Suomessa lietsookaan ryssävihaa? kysyy Bäckman.

Entä onko niin, että vanha virolaissuomalainen natsiyhteistyö Neuvostoliiton ja kommunismin kaatamiseksi jatkuu edelleen usin maustein nyky-Venäjän kampittamisena? Miksi vanhan natsiyhteistyön salaaminen on niin tärkeää? Entä ketkä tätä työtä tekevät ja keitä se hyödyttää?

* * *

Sitten vaihtuu karun dokumentaarinen asiatyyli hullunhauskaksi. Tarton tummassa yössä kiitää musta auto. Sen takapenkillä istuu suomalainen dosentti vierellään natsisymbolein koristeltu täytekakku. Dosentti ja kakku ovat matkalla suomalaissyntyisen juristin natsipippaloille. Siellä esitetään Fritz Hipplerin elokuva Ikuinen juutalainen ja hoilataan kiihkon vallassa Horst Wesseliä. Voi dosentti, joska tietäisit mitä tästä vielä seuraa!

Sitten ovat vuorossa tunnetun virolaisministerin syntymäpäivät, joissa niissäkin on natsiteema. Ja lisää todisteita vyörytetään lukijan eteen. Anna jo armoa, joutuu lukija pyytämään, kun kahun hetket naurunpyrskähdykset vaihtelevat. Juuri tästä järkyttävien kohtausten ja toisaalta iloisen rienauksen vaihtelusta syntyy Pronssisoturin teho. Päällimmäiseksi jää kumminkin ajatus; mihin veljesmaat Suomi ja Viro ovatkaan matkalla? Eräänlaisen dystopian ennustuksestahan tässä on kyse.

Vironvenäläisen vähemmistön oikeuksista Bäckman on erityisen huolestunut. Ovatko vironvenäläiset meidän aikamme juutalaisia ja kommunisteja, tuntuu Bäckman kysyvän. Hän kyseenalaistaa Virossa hellityn miehitysteorian historioitsija Martti Turtolan tapaan. Ja muistuttaa, että miehityspuheilla oikeutetaan venäläisvähemmistön sorto! Aina kymmenenteen polveen saakka, kunhan myytti vain pidetään pystyssä! Neldon Mandela saattaisi hyvinkin allekirjoittaa Bäckmanin ajatuksen apartheid-valtiosta nimeltä Viro.

Pronssisoturi-patsasta puolustanut, uusnatsien surmaama Dmitri Ganin kasvaa kirjan yhdeksi suurimmista sankareista. Hänen työpaikastaan erotettu äitinsä kaipaa edelleen kotiin Dmitriään. Ja jossain Tallinnan kaduilla vaeltelee toisessa maailmansodassa surmatun punakapteenin haamu. Kapteenin ruumis kun pääsi katoamaan patsaan tuhoamisen ja siirron yhteydessä.

Minkä mahtavan proosakirjailijan Suomen kirjataivas onkaan Bäckmanissa menettänyt! Pronssisoturi-kirjan parasta antia vahvan tietopohjan lisäksi on juuri Bäckmanin sujuva kynä ja ilmiömäinen kyky vaihtaa tunnelmasta toiseen. Kysymykset sinkoilevat ja lukija odottaa hiukset pystyssä mihin taitava kirjoittaja hänet seuraavalla sivulla johdattaa.

Bäckmanin rohkeus on ihailtavaa, hän saapastelee haastateltaviensa luo kuin leijonan kitaan ja tekee kiusallisempia kysymyksiä kuin amerikkalainen Michael Moore. Ei ole kaukaa haettua ehdottaa Bäckmanille Pronssisoturi-kirjasta Valtion tiedonjulkistamispalkintoa.

ARTO TUOMINEN

Johan Bäckman: Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö. Tarbeinfo 2008, sivuja 381.

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com!

Russofobia

2008-10-27T11:51:00.001-07:00

Lainaus Venäjän ulkoministeriön diplomaattiakatemian professorin Igor Panarinin kirjasta "Informaatiosota Venäjän tulevaisuudesta", s. 218: "Russofobia tarkoittaa sairaalloista inhoa tai jopa patologista vihaa Venäjän kansaa ja kaikkia sen saavutuksia kohtaan."

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com

Pronssisoturi Helsingin Kirjamessuilla

2008-10-23T11:24:00.000-07:00

Pronssisoturi-kirjan oma osasto Helsingin Kirjamessuilla 2008 aivan Aleksis Kivi -lavan vierellä osoitteessa 6n23. Kiitos kaikille osastolla piipahtaneille ja ennen kaikkea ständin uutterille työntekijöille Leenalle ja Helille!

Tilaa Pronssisoturi-kirja erikoishintaan 20e (sis. pk) osoitteesta pronssisoturi@gmail.com

Kansalaispalautetta

2008-10-19T05:19:00.001-07:00

Olen saanut Pronssisoturi-kirjaani liittyen seuraavanlaisia kommentteja:

Moi,

kiitos vielä kerran olemassaolostasi.

Prossisoturin lukeminen on minulle merkkitapahtuma.

Herää valtavasti ajatuksia, lähinnä sellaisia, joita kirjassa ei edes käsitellä.

Tuntuu kuin koko maan historia olisi kirjoitettu uudelleen.

Katarttinen, puhdistava, aitoeurooppalainen tunne.

Joku Haavikko alkaa tuntua tätä lukiessa todella käsittämättömältä paradokseineen.

Vasili Grossmanin Elämä ja kohtalo läheiseltä.

Tuntuu, että Suomen sivistyshistoria voisi alkaa nyt tästä Pronssisoturista, historiateoksesta jonka häikäilemätön rehellisyys selvittää kaikki Suomen lähihistorian umpisolmut.

t. XXX

"Kirjan tyylilaji, jos sellaisesta voi puhua, on eräänlainen groteski provokaatio."

- Erkki Tuomioja

"Emme voi suositella kirjaa erityisen isänmaallisille ja kohtuullisenkaan nopeasti kiihtyville ihmisille, ellei nitropurkki ole käden ulottuvilla."

- Veikko Saksi, ProKarelia